Hartela on myynyt kolme hoivahanketta Public Property Investille
2.10.2025 14:30:04 EEST | Hartela | Tiedote
Hartela ja Public Property Invest ASA (“PPI”) on sopinut kolmen korkealaatuisen hoivakiinteistön kaupoista Suomessa. Yksi kohteista sijaitsee Helsingin seudulla ja kaksi Varsinais-Suomessa.

Hankkeet ovat Hartelan omaperustaisia hoivahankkeita, jotka vastaavat kasvavaan ikääntyneiden ja muiden käyttäjäryhmien asumispalveluiden tarpeeseen Pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa. Kirkkonummen Masalassa hankkeen vuokralaiseksi tulee Attendo Oy ja Kaarinan sekä Liedon kohteeseen Kototiimi Oy.
Rakentaminen alkaa vuoden 2025 aikana, ja arvioidut valmistumisajankohdat sijoittuvat syksyn 2026 ja kevään 2027 välille. Kiinteistöjen yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on noin 8 000 bruttoneliömetriä.
Kaikki kolme kohdetta suunnitellaan korkeiden ympäristövaatimusten mukaisesti. Kohteet toteutetaan A-energialuokkaan ja ne täyttävät EU-taksonomian kestävyyskriteerit.
"Tämä kauppa vahvistaa Hartelan asemaa hoivarakentajana. Kasvukeskuksiin toteutettavat hankkeet vastaavat hyvin eri asumispalveluiden tarpeisiin ja ovat samalla energiatehokkaita. On hienoa nähdä, että korkealaatuisille hoivakiinteistöille on kysyntää markkinassa", toteaa hankekehitysjohtaja Ilmari Hämäläinen Hartelasta.
"Nämä hankinnat täydentävät Suomen hoivakiinteistösalkkuamme ja osoittavat sitoutumisemme sosiaalisen infrastruktuurin portfolion kasvattamiseen ja kehittämiseen Suomessa. Investoimalla moderneihin hoivakiinteistöihin kasvavilla alueilla autamme tarjoamaan välttämättömiä palveluita paikallisille yhteisöille samalla, kun luomme vakaita ja pitkäaikaisia tuottoja osakkeenomistajillemme. Olemme myös iloisia voidessamme käynnistää yhteistyön Hartelan kanssa tämän segmentin kehittämisessä Suomessa", sanoo PPI:n CIO Ilija Batljan.
Hartelan neuvonantajana kaupassa toimi Asianajotoimisto Merilampi Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmari HämäläinenHankekehitysjohtajaHartela Etelä-Suomi
Puh:+358 50 569 0466ilmari.hamalainen@hartela.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 460 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Hartela valittu Turun kokoelmakeskuksen kehitysvaiheeseen25.8.2026 08:42:24 EEST | Tiedote
Hartela on valittu toteuttamaan Turkuun rakennettavan kokoelmakeskuksen yhteistoiminnallisen projektinjohtourakan kehitysvaihetta, joka käynnistyy syyskuun alussa 2026. Hankkeen tilaajana toimii Kiinteistö Oy Turun Monitoimitilat.
Hartela toteuttaa Novus Family Homesille rivitalokohteen Kirkkonummen Sarvvikiin12.8.2026 08:20:53 EEST | Tiedote
Hartela rakentaa Kirkkonummen Sarvvikiin rivitalokohteen Novus Family Homesille ja Kuuskodit Investment Managementille. Asunto Oy Metsätähdenkuja nousee kehittyvälle Sarvvikin alueelle ja tarjoaa moderneja vuokra-asuntoja luonnon ja meren läheisyydessä.
Tampereelle valmistui Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke26.6.2026 11:53:38 EEST | Tiedote
Tampereen Kalevaan on valmistunut TOAS Hippos -kortteli, Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke. Suojaavassa, yhteisöllisessä korttelissa asuu nyt yli 700 opiskelijaa, ja kokonaisuus kokoaa asumisen rinnalle laajan palveluympäristön arjen tueksi.
Hartela valittu Turun Karhunaukion monitoimitalohankkeen kehitysvaiheeseen25.6.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Hartela on valittu toteuttamaan Turkuun rakennettavan Karhunaukion monitoimitalon yhteistoiminnallisen KVR-hankkeen kehitysvaihe. Kehitysvaiheen sopimus on allekirjoitettu kesäkuussa 2026.
Hartela toteuttaa kahden toimijan hoivakokonaisuuden Tampereen Hervantaan25.6.2026 08:00:07 EEST | Tiedote
Hartela kehittää ja rakentaa Tampereen Hervantaan uuden hoivahankkeen, Kiinteistö Oy Tampereen Afrikanpiha 4:n. Hanke vastaa kasvavaan hoivapalveluiden tarpeeseen ja vahvistaa Hervannan alueen monipuolista ja kehittyvää palvelurakennetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme