Noin 21 000 opiskelijaa on saanut Kelalta pyynnön selvittää, miksi opinnot eivät ole edenneet – opintotuki ja asumislisä voidaan lakkauttaa osalta
3.10.2025 08:45:26 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Kela seuraa vuosittain, etenevätkö toisen asteen ja korkeakoulujen opiskelijat opinnoissaan riittävästi. Opiskelijan täytyy edetä opinnoissaan riittävästi, jotta Kela voi maksaa opintotukea ja asumislisää.
Kela on lähettänyt selvityspyynnön noin 6 000 toisen asteen opiskelijalle ja noin 15 200 korkeakouluopiskelijalle, joiden opinnot eivät ole edistyneet riittävästi lukuvuonna 2024–2025. Viime lukuvuonna opintotuen saajia oli yhteensä noin 284 000 eli vain noin 7,5 prosenttia opiskelijoista saa selvityspyynnön.
– On ymmärrettävää, että opinnot eivät aina suju ja etene suunnitellulla tahdilla. Jos opiskelija saa selvityspyynnön, siihen kannattaa vastata ja vastauksessa kertoa syistä, jotka ovat vaikuttaneet opintojen hidastumiseen, kertoo Kelan opintotukiryhmän juristi Linda Reinikainen.
Reinikaisen mukaan opiskelijat edistyvät opinnoissaan pääsääntöisesti hyvin. Opinnot ovat edistyneet riittävästi, jos korkeakouluopiskelija on suorittanut keskimäärin vähintään 5 opintopistettä tukikuukautta kohti ja lisäksi lukuvuoden aikana vähintään 20 opintopistettä. Toisen asteen osalta riittävä opintojen edistymisen raja on 20 opinto- tai osaamispistettä lukuvuodessa.
Jos opiskelija on saanut selvityspyynnön, hänen kannattaa tarkistaa ensin, ovatko kaikki opintosuoritukset kirjattuna opintorekisteriin. Jos opintorekisteristä puuttuu tietoja, opiskelijan kannattaa pyytää oppilaitosta merkitsemään puuttuva suoritus rekisteriin ja kertoa siitä vastauksessaan Kelalle.
Puuttuvien opintosuoritusten lisäksi opinnot ovat voineet hidastua myös muista hyväksyttävistä syistä. Tällaisia hyväksyttäviä syitä voivat olla esimerkiksi oma tai läheisen henkilön sairaus, muu vaikea elämäntilanne tai erityisen laajan opintokokonaisuuden tekeminen. Tällaisessa tapauksessa opiskelijan kannattaa kertoa tilanteestaan vastauksessaan.
Selvityspyyntöön vastaamatta jättäminen voi johtaa opintotuen ja asumislisän lakkauttamiseen
Toisen asteen opiskelijoiden pitää vastata selvityspyyntöön viimeistään 3.10.2025 ja korkeakouluopiskelijoiden viimeistään 25.10.2025. Vastauksen voi lähettää OmaKelan kautta.
Jos opiskelija ei vastaa selvityspyyntöön tai hänen esittämäänsä syytä ei voida hyväksyä, Kela lakkauttaa opiskelijan opintotuen ja asumislisän 1.1.2026 alkaen. Reinikainen muistuttaa, että opiskelijoiden asumisen tuet muuttuivat elokuussa 2025, joten nykyään opintojen edistyminen vaikuttaa myös opiskelijan asumisen tukeen.
– Tänä vuonna selvityspyyntöön vastaaminen on entistäkin tärkeämpää, sillä vastaamatta jättäminen tai hyväksyttävien syiden puuttuminen voi johtaa opintotuen ja asumislisän lakkauttamiseen. Opiskelijan kannattaa siis vastata selvityspyyntöön mahdollisimman pian, jotta vastaus ei unohdu ja opiskelija ei menetä tukiaan ensi vuoden alussa.
Jos opintotuki ja asumislisä joudutaan lakkauttamaan, tukea voi kuitenkin hakea uudelleen, kun opinnot ovat edistyneet riittävästi.
Lisätietoja asiakkaille
Yhteyshenkilöt
Linda ReinikainenJuristiKela
Puh:050 408 2964etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Kutsu Aamu Kelassa -tilaisuuteen 6.10.: Maailmanperintökohde korjauksen tarpeessa: Mistä rahat rakennusperinnön vaalimiseen?14.9.2026 15:56:25 EEST | Tiedote
Aamu Kelassa -keskustelutilaisuudessa kysytään, miksi ja miten kulttuurihistoriallisesti merkittävistä rakennuksista tulisi huolehtia kiristyvän julkisen talouden aikana.
Maximibeloppen av boendeutgifterna i utkomststödet ändras 2027 – till följd av lagändringen kan beloppen också sjunka10.9.2026 09:14:58 EEST | Pressmeddelande
Maximibeloppen av boendeutgifterna i utkomststödet ändras 2027 i fler kommuner än tidigare. Ändringen kan påverka kunderna på olika sätt beroende på vilken kommun de bor i, familjens storlek och deras boendeutgifter. FPA informerar om ändringarna i god tid så att kunderna hinner få klarhet i sin situation och vid behov förbereda sig på ändringarna före årsskiftet.
Toimeentulotuen asumismenojen enimmäismäärät muuttuvat vuonna 2027 – lainmuutoksen seurauksena määrät voivat nyt myös laskea10.9.2026 09:14:58 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Toimeentulotuen asumismenojen enimmäismäärät muuttuvat vuonna 2027 aiempaa useammassa kunnassa. Muutos voi vaikuttaa asiakkaisiin eri tavoin kunnasta, perhekoosta ja asumismenoista riippuen. Kela tiedottaa muutoksista hyvissä ajoin, jotta asiakkailla on riittävästi aikaa selvittää oma tilanteensa ja tarvittaessa varautua muutoksiin ennen vuodenvaihdetta.
Maximum limits for housing costs in social assistance changing in 2027 – limits may now also decrease due to change in law10.9.2026 09:14:58 EEST | Press release
The maximum limits that Kela applies to housing costs when calculating social assistance will change in 2027 in more municipalities than before. This change may affect our customers in different ways depending on the municipality they live in and their family size and housing costs. Kela will keep customers updated on the upcoming changes to make sure they have enough time to check how the change will affect them and prepare before next year.
Det nya BC-utlåtandet hjälper läkaren att göra upp ett utlåtande av hög kvalitet för FPA9.9.2026 08:59:46 EEST | Pressmeddelande
Det är viktigt att varje läkare som gör upp utlåtanden förstår vilka uppgifter FPA behöver så att patienternas rättigheter kan tillgodoses på ett jämlikt sätt och i rätt tid. Det nya BC-utlåtandet hjälper läkaren att göra upp ett bra utlåtande för FPA.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme