SDP:n Suhonen: Hallitus sulkee silmänsä työperäiseltä hyväksikäytöltä, missä teot, ministerit Meri ja Marttinen?
4.10.2025 09:00:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Suomessa työperäinen hyväksikäyttö pahenee, ja viimeisimmät uutiset Turun telakalta paljastavat karulla tavalla, kuinka työntekijöitä voidaan riistää jopa 14 tunnin työpäivillä ja alipalkalla. SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen vaatii hallitusta ja erityisesti työministeri Matias Marttista ja oikeusministeri Leena Merta toimimaan konkreettisesti hyväksikäytön kitkemiseksi.

– Jokaisen työntekijän on voitava luottaa siihen, että sovitusta palkasta pidetään kiinni ja työehdot toteutuvat. Nyt näemme päinvastaista: alipalkkausta, laittomia työsuhteita ja pitkiä työpäiviä. Tämä ei ole yksittäistapaus, vaan jäävuoren huippu suomalaisessa työelämässä, Suhonen sanoo.
Suhosen mukaan hallitus on ollut täysin passiivinen, vaikka välineitä tilanteen korjaamiseen olisi. Yksi näistä olisi ammattiliittojen kanneoikeus, jonka avulla liitot voisivat viedä oikeuteen työntekijöiden puolesta ilmiselvät riistotapaukset.
– Olen itse tehnyt asiasta lakialoitteen. Perussuomalaiset eivät kuitenkaan aikanaan olleet valmiita tukemaan sitä, vaan olivat mukana kaatamassa esitystäni lakivaliokunnassa. Nyt samat perussuomalaiset sanovat kannattavansa kanneoikeutta. Miten tähän voi enää luottaa? Suhonen kysyy.
Erityisen räikeäksi tilanteen tekee perussuomalaisten ennen vaaleja antama lupaus. Ammattiliittojen Vaalistaja-kyselyssä puolue totesi yksiselitteisesti, että ”ammattiliittojen ja osastojen kanneoikeus on ainoa tie, jolla estetään ulkolaisen halpatyövoiman käyttö yrityksissä”. Nyt hallituksessa takki on kääntynyt jälleen, ja oikeusministeri Leena Meri puhuu kyllä kauniisti, mutta konkreettiset teot työntekijöiden oikeuksien eteen puuttuvat.
– Oikeusministerillä on avaimet kädessä. Ministeri Meri, aiotteko todella viedä kanneoikeutta eteenpäin vai jäävätkö puheenne jälleen vain sananhelinäksi? Työperäinen hyväksikäyttö ei lopu selvityksillä ja puheilla, vaan se loppuu, kun hallitus uskaltaa säätää tarvittavat lait, Suhonen linjaa.
Suhonen huomauttaa, että kyse ei ole vain ulkomaisista työntekijöistä, vaan suomalaisen työelämän perusperiaatteesta: rehellisestä työstä on saatava rehellinen palkka.
– Kun hyväksikäyttö sallitaan, häviää työntekijän lisäksi myös rehellinen yrittäjä ja koko suomalainen talous. Hallituksen tehtävä olisi suojella rehellisesti toimivia yrityksiä ja työntekijöitä, mutta nyt se seisoo tumput suorina, Suhonen päättää.
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.
SDP:n Pia Hiltunen: Pisa-tulokset vaativat puuttumista oppimisen juurisyihin8.9.2026 15:25:59 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA-tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaamisen suunta on edelleen huolestuttava. SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen ja luokanopettaja Pia Hiltunen peräänkuuluttaa konkreettisia toimia perustaitojen ja oppimisen edellytysten vahvistamiseksi.
SDP:n Harakka: Kotitalouksien sähkölle on saatava hintatakuu8.9.2026 12:52:16 EEST | Tiedote
-Paljon sähköä kuluttavat investoinnit, esimerkiksi datakeskukset, eivät saa kasvattaa kotitalouksien sähkölaskua. Vaikka tiedossa olevat investoinnit lisäävät toteutuessaan sähkön kokonaiskulutusta vain noin viisi prosenttia, on varmistettava, etteivät ne aiheuta tai pahenna hintapiikkejä, sanoo kansanedustaja Timo Harakka (sd).
SDP:n Haatainen: PISA-tulokset ovat vakava viesti – jokaisen lapsen oikeus oppia on turvattava8.9.2026 11:42:29 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA 2025 -tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskitasoa parempaa, mutta osaamisen pitkään jatkunut lasku on vakava huolenaihe. – Lukutaidon tulos on Suomessa nyt PISA-historian matalin. Heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmas. Tämän vuosituhannen alussa Suomi oli lukutaidon huippumaa. Nyt täytyy vakavasti pysähtyä sen äärelle, mikä on lukutaidon heikkenemisen taustalla. Lukutaito on kaiken lähtökohta, SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen korostaa.
Työttömyys ei saa pakottaa luopumaan opinnoista – SDP:n Laine-Nousimaa kysyy tutkinnon suorittamisesta työttömyysetuudella8.9.2026 11:13:34 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa on jättänyt kirjallisen kysymyksen työttömien mahdollisuuksista suorittaa tutkintoon johtavia opintoja työttömyysetuudella. Laine-Nousimaan mukaan työttömyysturvan pitää kannustaa ihmisiä sekä työn vastaanottamiseen että osaamisen kehittämiseen. Nykytilanteessa on kuitenkin vaarana, että ihminen joutuu työttömäksi jäädessään luopumaan opinnoistaan, vaikka tutkinnon voisi suorittaa loppuun työn ohessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme