Noheva nousija jatkaa yllätyksiä – nipisti ensimmäisenä pisteen SPV:ltä
Seinäjoen Peliveljet koki viimeisenä joukkueena tällä kaudella pistemenetyksen, kun liiganousija Hawks taipui vasta jatkoajalla maalein 6-5. Sarjakärki joutui varsinaisella peliajalla kirimään neljästi tasoihin.
Liigapaikkansa menettäneen Happeen tilalle nostettu ja jumboksi veikkailtu Hawks kävi jo avauserässä kolmesti edellä ja karkasi toisessa peräti 4–2-johtoon Joona Kurosen osumalla. Syöttöralleilla keskelle vapaaksi pelatut Miika Latvala ja Konsta Haukkala nostivat isännät tasoihin, mutta vielä päätösjakson alussa Aaro Pohjanmaa laukoi irtopallosta haastajan johtoon. Juuso Keskinen tasoitti kaksi minuuttia myöhemmin matalalla laukauksella laidasta, ja ratkaisu venyi jatkoajalle. Sitä oli jäljellä puoli minuuttia, Juuso Keskinen malttoi pitkän kierron kruunuksi vielä syöttää takatolpalle: sieltä Eemeli Karjanlahti lakaisi lisäpisteen SPV:lle, joka tänään ei johtanut ottelua sekuntiakaan. Juuso Keskinen (2+1) ja Miika Latvala (1+2) olivat kotijoukkueen pistehait. Hawksin hahmoksi kelpaa nostaa isoja torjuntoja venyttänyt maalivahti Toni Wuorenjuuri.
Sunnuntain toisessa ottelussa Nokian KrP jätti Nurmon Jymyn vielä nollakerhoon voittamalla kotonaan 8-5. Vielä kahden erän jälkeen Jymy oli ollut vain maalin päässä. KrP vei avauserän 3-1, ja toisen alussa Mikko Laakso ohjasi maalin edestä tilanteeksi jo 4-1. Eemil Äijälä harhasyötön jälkeen ja ylivoimalla Viljami Järvikangas nostivat altavastaajan vielä taukolukemiin 4-3. Päätösjaksolla napsahti kaksi kertaa 24 sekunnissa, kun Nico Jonaeson ylivoimalla ja Joonatan Kovanen muuttivat tilanteeksi jo 6-3, mistä Jymy ei enää toipunut. Mikko Laakso oli kahdella maalillaan ja kahdella syöttöpisteellään voittajien tehomies. Nico Jonaeson merkkautti saldon 2+1.
SPV:llä on sarjakärjessä nyt kolmen pisteen etumatka Classiciin ja Westend Indiansiin. Hännillä ovat FBC Turku, Jymy ja LASB vielä nollakerhossa.
Sarja jatkuu perjantaina otteluilla EräViikingit-Nurmon Jymy, Classic–SPV ja Westend Indians–FBC Turku.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
SPV ryöstöön kärkiottelussa – kahden maalin takaa rankkarivoittoon12.11.2025 21:42:23 EET | Tiedote
Nokian KrP ja SPV tarjoilivat F-liigan kuukauden ottelussa viihdettä koko rahan edestä. SPV nousi lopussa kahden maalin takaa tasoihin ja vei rangaistuslaukauksilla vielä lisäpisteen mukanaan voittaen 7-6.
FBC Loisto haki pisteet Espoosta9.11.2025 18:09:31 EET | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu. Siinä FBC Loisto haki Espoosta kauden neljännen voittonsa kaatamalla Northern Starsin 7-2.
SB-Pro vei kärkiottelun, ÅIF:lle kauden avausvoitto8.11.2025 20:30:44 EET | Tiedote
F-liigan viikon kärkiottelu pelattiin Nurmijärvellä, jossa SB-Pro aiheutti mestari Classicille kauden toisen tappion voittamalla rangaistuslaukauksilla 4-3. Jumbo ÅIF puolestaan haki Lappeenrannasta kauden avauspisteensä kaatamalla SaiPan rangaistuslaukauksilla 5-4.
Hurjat loppuhetket – derbydraama kääntyi Classicille5.11.2025 21:34:09 EET | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa nähtiin keskiviikkona dramaattinen Pirkanmaan derby, jossa Koovee tuli melkein lopussa tasoihin ilman maalivahtia mutta voiton vei lopulta Classic 6-5. Illan toisessa ottelussa EräViikingit kaatoi kotonaan PSS:n 12-1.
LASB avasi pistetilinsä, EräViikingit ratkaisi jatkoajalla3.11.2025 21:04:12 EET | Tiedote
LASB avasi viimeisenä joukkueena pistetilinsä kauden F-liigassa, kun se nousi EräViikinkien vieraana kahden maalin takamatkalta varsinaisen peliajan tasalukemiin. Voittoa ei tänään kuitenkaan vielä tullut, sillä Daniel Tenhonen laukoi jatkoajalla 4–3-maalin ja lisäpisteen kotijoukkueelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme