Pohde kehittänyt palliatiivisen ja saattohoidon mallia – osaaminen vahvistunut ja kehitystyö jatkuu edelleen
6.10.2025 09:24:44 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Koko Pohteen laajuista yhteneväistä palliatiivisen ja saattohoidon toimintamallia on kehitetty keskeisenä osana Pohteen kotisairaalaverkoston kehittämistä.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on laajentanut kotisairaalaverkostoa: kotisairaala toimii koko alueella yhteistyössä kotihoidon ja palveluasumisen kanssa, jotta saattohoito voidaan mahdollisuuksien mukaan toteuttaa kotona. Tavoitteena on, että kaikki asiakkaat, joiden oirehoito on turvallisesti ja tehokkaasti toteutettavissa kotiin tai ympärivuorokautiseen palveluasumiseen, toteutetaan sinne kotisairaalan toimesta, tarvittaessa yhteistyössä kotihoidon tai asumisyksikön kanssa.
Kotona toteutettava saattohoito perustuu luonnollisesti asiakkaan omaan tahtoon sekä läheisten mahdollisuuteen olla osana saattohoidon toteuttamista.Lisäksi Pohde on lisännyt ammattilaisten koulutusta, eli palliatiivisen hoidon osaamista on vahvistettu ja koulutusta jatketaan suunnitelmallisesti.
Myös yleinen tilannekuva on parantunut.
”Tunnistamme entistä paremmin eri yksiköiden kehityskohteet ja varmistamme, että mahdollisiin epäkohtiin puututaan nopeasti”, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vs. johtajaylilääkäri Marianne Riekki kertoo.
Pohjois-Pohjanmaan aluehallintovirasto, Avi, on päättänyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen, Pohteen, saattohoidon järjestämistä ja toteutusta koskeneen valvonnan.
Avi katsoo, että Pohde on ryhtynyt asianmukaisiin toimiin saattohoidon palvelujen ja omavalvonnan kehittämiseksi. Joulukuussa 2024 AVI totesi, että saattohoidon potilasturvallisuuden varmistaminen ja omavalvonta olivat osin suunnitelmavaiheessa. Avi jatkoi valvontaa ja pyysi Pohteelta selvityksen omavalvonnan toimenpiteistä ajalta 1.1.–30.6.2025.
Saadun selvityksen perusteella AVI totesi toimenpiteet riittäviksi ja valvonta päätettiin. Pohde on viime kuukausina vahvistanut omavalvontaa. Eri toimialueiden vastuita on selkeytetty ja järjestelmällistä seurantaa ja potilasturvallisuuden arviointia on lisätty.Hoitokäytäntöjä on yhdenmukaistettu tekemällä yhteiset linjaukset saattohoidon toteuttamiseen kaikilla tasoilla peruspalveluista erikoissairaanhoitoon.
Yhdenvertainen hoito asuinpaikasta riippumatta
Mitä tämä merkitsee asukkaille?
”Yhdenvertaisempi saattohoito asuinpaikasta riippumatta pitkien etäisyyksien maakunnassa. Kehittämistyöllä varmistamme, että meillä olisi turvalliset ja katkeamattomat hoitopolut myös kotona toteutettavassa hoidossa. Tämä tarkoittaa kivun ja oireiden parempaa hallinta, psykososiaalista tukea sekä omaisten huomioimista.”
Pohde jatkaa omavalvonnan ja palliatiivisen hoidon kehittämistä. Yhteisymmärrys hoitoratkaisuista potilaan ja omaisten kanssa on keskeistä.
Aluehallintovirasto katsoo, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on ryhtynyt asianmukaisiin toimiin saattohoidon palvelujen ja omavalvonnan kehittämiseksi. Aluehallintovirasto kannustaa Pohdetta edelleen jatkamaan omavalvonnan kehittämistä ja omavalvonnan keinoin arvioimaan saattohoitopotilaiden yhdenvertaista hoidon saatavuutta ja laatua sekä ryhtyä tarvittaviin toimiin mahdollisten epäkohtien tultua esille.
”Kyseessä on myönteinen valvontapäätös. Olemme Pohteella tehneet laajaa, yli toimialuerajojen ulottuvaa kehittämistyötä, selkeyttäneet vastuita ja vahvistaneet omavalvontaa. Työ jatkuu – tavoitteenamme on varmistaa, että saattohoito on laadukasta ja yhdenvertaista koko alueella, ja että se voidaan mahdollisuuksien mukaan ja potilaan / omaisten niin toivoessa toteuttaa ihmisen omassa kodissa”, Riekki toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marianne RiekkiVs. johtajaylilääkäri, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:0405537473marianne.riekki@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Aluehallitus esittää Limingan sosiaali- ja terveyskeskuskiinteistön ostamista8.9.2026 12:14:56 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 8.9.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus esittää aluevaltuustolle Limingan sosiaali- ja terveyskeskuskiinteistön ostamista.
Pohde etsii uusia perhehoitajia erityisesti vammaisille ja ikäihmisille8.9.2026 11:04:23 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde etsii uusia perhehoitajia ikäihmisille, vammaisille ja lapsille. Se järjestää useita tapahtumia perhehoitoon liittyen ympäri Pohjois-Pohjanmaata.
Sähköisten ajanvarauskirjeiden käyttö laajenee Pohteella vaiheittain7.9.2026 14:34:38 EEST | Tiedote
Viranomaisten lähettämä posti siirtyy pääasiassa sähköiseen valtakunnalliseen suomi.fi-viestit-palveluun. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella siirrytään sähköiseen viranomaispostiin vaiheittain syksyn aikana. Sähköiset perusterveydenhuollon ajanvarauskirjeet otetaan käyttöön Hailuodossa, Tyrnävällä, Limingassa, Lumijoella, Merijärvellä ja Kalajoella 8.9.2026. Paperiposti säilyy vaihtoehtona.
Hinkuyskää on liikkeellä Pohjois-Pohjanmaalla4.9.2026 08:00:01 EEST | Tiedote
Hinkuyskää on viime aikoina esiintynyt yksittäisinä tapauksina ja pieninä rajoittuneina epidemioina Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa ja eteläisellä alueella. Tapaukset ovat jakautuneet usean eri kunnan alueelle. Syksyllä koulujen alkaessa monet hengitystieinfektiot alkavat levitä ja monenlaista flunssan kaltaista tautia on liikkeellä.
Pohde pyytää palautetta ja lausuntoja hyvinvointisuunnitelmasta vuosille 2027–20303.9.2026 08:08:12 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisuunnitelman luonnos vuosille 2027–2030 on avattu lausunto- ja palautekierrokselle. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kutsuu asukkaita, henkilöstöä, kuntia, järjestöjä ja muita yhteistyökumppaneita tutustumaan suunnitelmaan ja antamaan siitä näkemyksensä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme