Vesta muistelee elämäänsä ennen kaiken muuttanutta levytyssopimusta: "Elin sossun toimeentulotuella"
21.10.2025 10:38:31 EEST | Nelonen Media | Tiedote
Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Vestan päivää. Jaksossa muusikko muistelee hetkeä, jolloin hän allekirjoitti uransa mullistaneen levytyssopimuksen.

Emma-palkittu Vesta puhuu Vain elämää -jaksossaan elämästään ennen musiikillista läpimurtoaan. Hän julkaisi ensimmäisen omakustannekappaleensa vuonna 2014, ja sen myötä hän solmi yhteistyösopimuksen VILD Mucisin kanssa. Ennen musiikkiuran läpilyöntiä Vesta eli niukasti.
– Olin työkkärissä, ja elin sossun toimeentulotuella. Minulla oli oma henkilö, jolle minun piti raportoida työnhausta. Hänelle sanoin, että minusta tulee artisti ja että hänen pitää luottaa minuun sen suhteen, että hankin levytyssopimuksen, Vesta kertoo.
Keväällä 2017 Vesta solmi levytyssopimuksen Warner Music Finlandin alla toimivan Etenee Recordsin kanssa. Sopimuksen ajankohta oli suorastaan täydellinen.
– Sain (Työ- ja elinkeinotoimistolta) kirjeen, jossa kerrottiin, että minun pitää tiettyyn päivään mennessä ilmoittaa työpaikkani tai miten asian kanssa jatketaan. Päivää ennen viimeistä päivämäärää allekirjoitin levytyssopimuksen Etenee Recordsin kanssa, hän sanoo.
– Oli hieno hetki, kun soitin työkkärin mammalle ja sanoin, että minulla on levytyssopimus. Hänestä kuuli, että hän hymyili puhelimessa. Hän uskoi minuun, Vesta jatkaa.
Vain elämää -artistit ovat häkeltyneitä kollegansa tarinasta.
– Sairasta! Käärijä huudahtaa.
– Aika kova juttu, Johannes Brotherus sanoo.
Vain elämää nähdään Nelosella perjantaisin klo 20. Ruutu+-tilaajat voivat katsoa seuraavan perjantain jakson viikkoa etukäteen.
Ohjelman kuvia voit ladata täältä.
Vain elämää -kauden jaksojärjestys:
5.9. Saapuminen Satulinnaan
12.9. Käärijän päivä
19.9. Jonna Tervomaan päivä
26.9. Pelle Miljoonan päivä
3.10. VIIVIn päivä
10.10. Lauri Haavin päivä
17.10. Mikki Kausteen päivä
24.10. Vestan päivä
31.10. Johannes Brotheruksen päivä
7.11. Kunniavieras Remu Aaltosen päivä
14.11. Kunniavieras Pepe Willbergin päivä
21.11. Kunniavieras Marion Rungin päivä
28.11. MIELI-päivä
5.12. Kaikki biisit 1/2
12.12. Kaikki biisit 2/2
19.12. Joulusikermä (kooste aikaisemmilta kausilta)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat

Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, GrooveFM ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
MUISTUTUSKUTSU: Ilmoittaudu Immu Fight Nightin mediapunnitukseen pe 11.9. klo 1810.9.2026 10:37:26 EEST | Tiedote
Immu Fight Night valtaa Helsingin jäähallin lauantaina. Tapahtuma on lisäksi katsottavissa Ruutu+ Urheilu -tilauksella.
NFL-faneille ilouutinen: RedZone nähdään Ruudussa koko runkosarjan ajan9.9.2026 15:01:35 EEST | Tiedote
NFL RedZone nähdään Ruudussa myös alkavalla NFL-kaudella. Viime kaudella runkosarjan loppupuolella Ruutuun tullut suosittu sunnuntailähetys on tällä kertaa mukana heti kauden alusta lähtien.
Nämä ottelut nähdään Immu Fight Nightissa + kutsu mediapunnitukseen pe 11.9. klo 189.9.2026 11:10:21 EEST | Tiedote
Immu Fight Night valtaa Helsingin jäähallin lauantaina. Tapahtuma on lisäksi katsottavissa Ruutu+ Urheilu -tilauksella.
JULKISTUS: Nämä ihanat sinkut viettelevät uudella Temptation Island Suomi -kaudella: "Teillä on reikiä, joita voisin porata"9.9.2026 07:58:40 EEST | Tiedote
Legendaarinen Temptation Island Suomi viettää jo 15. juhlakautta! Uusi kausi starttaa Ruudussa keskiviikkona 30.9.
Kuppilat kuntoon tekee paluun Kape Aihisen johdolla – tältä uusi kausi näyttää8.9.2026 13:00:22 EEST | Tiedote
Kuppilat kuntoon, Kape Aihinen! tuo apua haasteiden kanssa kamppaileville ravintoloille. Ohjelma alkaa Ruudussa ja Nelosella 12. lokakuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme