Koulukadun ja Korsholmanpuistikon risteyksessä tilapäisiä sulkuja 8.10. alkaen
7.10.2025 10:00:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Koulukadun ja Korsholmanpuistikon risteykseen rakennetaan liikennevaloja, ja työt vaikuttavat liikenteeseen 8.10.2025 alkaen. Työt tehdään kahdessa vaiheessa, minkä takia osa Korsholmanpuistikosta suljetaan tilapäisesti kahtena ajankohtana. Koulukadun suuntainen liikenne toimii koko töiden ajan.
Työt kestävät arviolta yhteensä 6 viikkoa eli töitä tehdään 8.10.-19.11.2025. Työtä tehdään kahdessa osassa.
Ensimmäisessä vaiheessa Korsholmanpuistikon Raastuvankadun puoleinen osa suljetaan. Tällöin Koulukadulta ei pääse kääntymään Korsholmanpuistikolle Raastuvankadun suuntaan. Ensimmäinen vaihe kestää 3 viikkoa.
Toisessa vaiheessa Rantakadun suunnasta tuleva liikenne estetään Koulukadulle, jolloin Koulukadulta ei pääse kääntymään Rantakadun suuntaan. Toinen vaihe kestää toiset 3 viikkoa.
Koulukadun suuntainen liikenne toimii koko töiden ajan. Liikenteenohjaajat ohjaavat Koulukadun liikennettä arkipäivisin klo 7.00–15.30, ja muina aikoina liikennettä ohjataan tilapäisillä liikennevaloilla.
Vaikutuksia myös joukkoliikenteeseen
Joukkoliikenteessä linjat 1, 4, 4V, 7, 7K, 12 ajetaan suoraan Raastuvankatua pitkin. Reitit eivät aja Korsholmanpuistikolla ja Koulukadulla.
Näin ollen kyseiset linjat eivät liikennöi mainittujen pysäkkien kautta:
- Hietalahdenkatu 5 / Keskussairaala
- Hietalahdenkatu 2 / Keskussairaala
- Hietalahdenkatu 11
- Hietalahdenkatu 8 / Uimahalli
Linjat 21 ja 30 ajavat normaalia reittiä. Muutokset päivitetään reittioppaaseen työmaan alkaessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka SaariTyömaapäällikkö
Työmaa
Pertti HälliläLiikennepäällikkö
Joukkoliikenne
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Förnyelsen av salutorget i Vasa går framåt – eventuell byggstart nästa vår4.9.2026 10:08:34 EEST | Pressmeddelande
Förnyelsen av salutorget i Vasa går vidare till godkännande av byggplanen nästa vecka. Det förnyade torget får bland annat nya vistelse- och lekplatser, planteringar och gungor. Byggstarten är planerad till våren 2027, och förnyelsen färdigställs i etapper fram till 2029.
Vaasan kauppatorin uudistus etenee – rakentaminen alkanee ensi keväänä4.9.2026 10:08:10 EEST | Tiedote
Vaasan kauppatorin uudistus etenee rakennussuunnitelman hyväksymiseen ensi viikolla. Uudistetulle torille tulee muun muassa uusia oleskelu- ja leikkipaikkoja, istutuksia ja maisemakeinuja. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa keväällä 2027, ja uudistus valmistuu vaiheittain vuoteen 2029 mennessä.
Kandidater söks till valet för ungdomsfullmäktige1.9.2026 15:45:05 EEST | Pressmeddelande
Ungdomsfullmäktigeval ordnas i Vasa i november. I valet kan ställa upp unga i Vasa som går minst i årskurs 7 och är högst 20 år. Sökandet efter kandidater pågår till tisdag 15 september.
Nuorisovaltuuston vaaleihin etsitään ehdokkaita1.9.2026 15:43:00 EEST | Tiedote
Nuorisovaltuustovaalit järjestetään Vaasassa marraskuussa. Ehdolle voivat asettua vaasalaiset nuoret, jotka ovat nuorimmillaan 7.-luokkalaisia ja enintään 20-vuotiaita. Ehdokkaiden etsintä on käynnissä tiistaihin 15.9. saakka.
Vasa frågar återigen sina invånare: Vad gör dig lycklig?1.9.2026 11:40:44 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad öppnar igen sin årliga lyckoenkät som nu genomförs för sjunde gången. Enkäten samlar in information om vilka faktorer som påverkar lyckan och följer upp Vasabornas välbefinnande och upplevda lycka. Resultaten används som stöd för att utveckla stadens tjänster, verksamhet och livsmiljö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme