Helsingin päiväkotien ja koulujen Kettu-materiaalit valittiin yhdeksi parhaista eurooppalaisista käytänteistä kestävyyskasvatukseen
7.10.2025 13:17:12 EEST | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote
Varhaiskasvatuksessa ja alkuopetuksessa käytettävät kettuhahmot opettavat kestävästä tulevaisuudesta lapsilähtöisesti tarinallisuuden ja toiminnan avulla. Helsingin kehittämä ympäristökasvatuksen malli palkitaan 23.10. Brysselissä.

Kirjassa, julisteissa ja animaatiossa seikkailevat kettukaverit ovat kestävän kehityksen ja ympäristökasvatuksen malli, joka toteuttaa Agenda 2030 -tavoitteita ja rakentaa kestävää tulevaisuutta. Helsingin varhaiskasvatuksessa ketut otettiin käyttöön vuonna 2022. Syksyllä 2024 toiminta laajeni myös alkuopetukseen eli koulun 1. ja 2. luokille.
Kettu-malli saa nyt kansainvälistä tunnustusta, sillä se on valittu Euroopan komission kilpailussa yli sadan hakijan joukosta yhdeksi parhaista eurooppalaisista käytänteistä kestävyyskasvatukseen.
– Vaikeita isoja globaalisia ongelmia lähestytään Kettu-mallissa tarinallisuuden kautta ja lapsilähtöisesti. Aiheita lähdetään tutkimaan ja ajattelun taitoja harjoittelemaan toiminnan kautta, pedagoginen asiantuntija Sanna Tuokko kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta kertoo.
Tuokko esittelee Helsingin kaupungin Kettu-mallia Brysselissä järjestettävässä Education for Climate -yhteisön tapahtumassa lokakuun 23. päivänä. Esitteillä on yhteensä yhdeksän hyvää käytännettä eri EU-maista. Kettukaverit voittivat paikkansa palkintopallilla Citizenship and Education -osa-alueen alla.
– Kettu-malli ja sen opetukseen suunnattu tarinallisuus ilmastokasvatuksessa on herättänyt kansainvälisesti paljon kiinnostusta ja kiitosta. Aina kun sitä esitellään, Kettu-kirjat viedään käsistä.
”Tarvitsemme tällaisia työkaluja opetukseen”
Ketut keksi ja kehitti alun perin Tuokon edeltäjä Anssi Almgren. Roihuvuoren ala-asteen koulun opettaja Jasmine Gustafsson on Tuokon kanssa jatkokehittänyt Kettu-materiaaleja ja -hahmoja eteenpäin.
Kettu-kuvitukset on tehty erikseen varhaiskasvatukseen ja alkuopetukseen. Päiväkodeissa Kettu-materiaali on kirjattu varhaiskasvatussuunnitelmaan. Alkuopetuksen Kettu-kaverit lähtevät kouluun -kirjaan kuuluu myös Kettu-vihko, julisteita ja AR-toteutus, jossa QR-koodin takana kettu herää liikkumaan ja tarjoaa kuvaa, ääntä ja tekstiä sekä ”käpälätehtäviä”. Tehtävänä voi olla vaikkapa etsiä metsästä suuri haapa, jolloin opetus ja oppiminen tapahtuvat ulkona lähiluonnossa.
– On hienoa, että Kettu-mallimme saa tunnustusta, sillä se oikeasti on erittäin hieno malli toteuttaa kestävyyskasvatusta. Tarvitsemme tällaisia työkaluja opetukseen. Tässä on valtava työ taustalla, ja kehittämiseen on osallistunut iso liuta asiantuntijoita. On hienoa levittää mallia eteenpäin, jotta muutkin saavat sen käyttöönsä, Tuokko kertoo.
Tarina-kettu vie lukutaitoa eteenpäin
Kettu-malli laajenee paraikaa moneen suuntaan, ja juuri nyt on meneillään lukemiseen liittyvän ympäristökasvatuksen jatkokehittely 3.–4. luokille. Lukutaitoa eteenpäin vievälle Tarina-ketulle kehitetään uusia tehtäviä, koska lukeminen, lukutaito ja kriittinen lukutaito ovat tärkeitä kestävän tulevaisuuden taitoja.
– Mietimme, miten kirjallisuutta ja draamaa voidaan hyödyntää ympäristökasvatuksessa ja miten hankalatkin aiheet tulevat tarinoiden kautta helpommin käsitellyiksi. Kirjallisuus tuodaan ulos luokasta, ja draaman keinoin opitaan uutta luonnosta ja ympäröivästä maailmasta.
Animaatio kannustaa kestävään liikkumiseen
Keväällä 2025 kaupunki julkaisi ketuista myös animaation Kettukaverit pyöräretkellä. Toteutus syntyi kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan, ympäristöpalveluiden ja liikenteen ympäristökasvatuksen kanssa. Kyseessä on erityisesti alkuopetukseen suunnattu video, jossa kannustetaan kestävään liikkumiseen, ja toisena teemana on roskien kerääminen. Tuokko kertoo, että video on saanut kouluilta hyvää palautetta, ja sitä käytetään myös varhaiskasvatuksessa 5–7-vuotiaiden ryhmissä.
– Toivon, että kettukavereiden avulla eri toimijat löytävät tapoja kestävyyskasvatuksen toteuttamiseen päiväkodeissa ja kouluissa. Kestävyyskasvatusta ja sen pedagogiikkaa pitää yhä paljon kehittää, Tuokko tuumaa.
Helsingissä on lisäksi kehitteillä 3.–6.-luokkalaisille oma kestävän kehityksen mallinsa. Taustalla on ajattelutapa kestävän ympäristökasvatuksen polusta, joka jatkuu varhaiskasvatuksesta aina toiselle asteelle asti.
Lisätietoja:
Kettukaverit pyöräretkellä -animaatio Youtubessa
Kettukaverit lähtevät kouluun - MAPPA.fi
Winning Projects of the 2025 Call for Innovative Green Education Actions
Children learn about building a sustainable future with the help of fox characters
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo Kyllönenkehittämispalvelujohtaja
Puh:09 310 86208marjo.kyllonen@hel.fiNina Daleviestintäasiantuntija
Toimialaviestintä
Kuvat
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 8.9.20264.9.2026 16:17:29 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 8. syyskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa edellisessä kokouksessa pöydälle jääneet talousarvioehdotus 2027 ja taloussuunnitelmaehdotus 2027-29 sekä päätösehdotus suomenkielisen varhaiskasvatuksen palveluverkon muutoksista ja niihin liittyvistä päiväkotien perustamisista ja lakkautuksista. Tilahankkeista esityslistalla on päätös osoitteeseen Ylipalontie 1 toteutettavan Paloheinän ala-asteen koulun ja päiväkoti Valkean korvaavan tilahankkeen tarveselvityksestä. Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Barns och vårdnadshavares erfarenheter av småbarnspedagogiken utreds genom en kundenkät4.9.2026 10:09:08 EEST | Pressmeddelande
Huvudstadsregionens gemensamma kundenkät skickas i september ut till vårdnadshavare för cirka 60 000 barn. Kommunerna använder svaren för att utveckla småbarnspedagogiken och förskoleundervisningen.
Pääkaupunkiseudun kunnat selvittävät perheiden varhaiskasvatuskokemuksia4.9.2026 10:09:08 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun yhteinen asiakaskysely lähetetään syyskuussa noin 60 000 lapsen huoltajalle. Kunnat hyödyntävät vastauksia varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kehittämiseen.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 1.9.20261.9.2026 22:07:49 EEST | Tiedote
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta kokoontui tiistaina 1.9.2026. Kokouksen päätöstiedote on poikkeuksellisesti tämän tiedotteen liitteenä. Teknisistä syistä tiedotteen julkaisu on myöhässä. Päätöstiedote julkaistaan tälle sivulle. Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 1.9.202628.8.2026 07:59:03 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 1. syyskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa talousarvion vuoden 2026 toinen toteutumisennuste sekä talousarvioehdotus 2027 ja taloussuunnitelmaehdotus 2027-29. Lisäksi esityslistalla on päätösehdotus suomenkielisen varhaiskasvatuksen palveluverkon muutoksista ja niihin liittyvistä päiväkotien perustamisista ja lakkautuksista. Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

