Essi Kuokkasen maalaukset tihkuvat tunteita ja ajatuksia, joita on vaikea ilmaista
8.10.2025 09:52:00 EEST | KIASMA | Tiedote
Kaikki meistä kaipaavat aika ajoin pitelyä ja kannattelua, joskus ovia sulkeutuu ja toisinaan omat unelmat jäävät saavuttamatta.
Essi Kuokkasen maalaukset ja piirustukset ovat pohdiskeluja siitä, mikä on ihmisen osa ja suhde muihin elämänmuotoihin. Hänen näyttelynsä Pilvenpitelijä avautuu Kiasmassa 10.10.2025.

Essi Kuokkanen antaa teoksissaan sisimmässä myllertäville tunteille ja kokemuksille kuvallisen muodon: epävarmuus saa kätkeytymään kovan kuoren sisään, ja toista ihmistä voi olla toisinaan vaikea nähdä, vähän niin kuin läpikuultavaa kummitusta. Hämähäkit verkkoineen muistuttavat ajan vääjäämättömästä kulusta. Hellyttävän pinnan alla piilee usein surumielisyyttä ja yksinäisyyttä.
Näyttelyssä monen teoksen teemoja ovat kasvu ja muodonmuutos. Faabelien tapaan Kuokkanen käsittelee ihmisenä olemista usein rinnastamalla ihmisen muihin elämänmuotoihin. Koira on hänen teoksissaan toistuva hahmo, eläin joka elää ihmismaailman sääntöjen ja tapojen keskellä, halusi tai ei. Uudemmissa teoksissa esiintyy paljon lintuja, jotka Kuokkanen näkee vapaiksi elämään omilla säännöillään, irti ihmismaailman verkoista.
Vanhimmat näyttelyn teoksista ovat vuodelta 2018, tuoreimmat tältä vuodelta.
”Jotkin aiheet ja hahmot ovat sellaisia, joihin huomaan palaavani uudestaan ja uudestaan. Yhdessä maalaukset rakentavat omaa keskinäistä maailmaansa, jossa ristiriitaiset tunteet ja tarkoitukset ovat olemassa yhtä aikaa. Teoksista löytyy yhtymäkohtia elettyyn ympäristöön ja taidehistoriaan, mutta tututkin asiat näyttäytyvät maalausten sisällä usein vääristyneinä. Maalaus voikin välittää jonkin erityislaatuisen ja yksilöllisen kokemuksen olemassaolosta ja kaiken meitä ympäröivän ihmeellisyydestä ja outoudesta”, Kuokkanen sanoo.
Pilvenpitelijä-näyttelyn ovat kuratoineet Max Hannus ja Piia Oksanen Kiasmasta.
Mediassa sanottua:
”Essi Kuokkanen (s.1991) on ehdottomasti yksi Suomen kiinnostavimpia nuoria taidemaalareita.” (Sanna Lipponen, Helsingin Sanomat, 20.8.2022)
”…Kuokkasen vahva ja omaleimainen kädenjälki näkyy niin suuremmissa heleän värikkäissä maalauksissa kuin pikkuruisissa mustavalkoisissa lyijykynä- ja hiilipiirustuksissa.” (Viivi Poutiainen, Taidemedia Edit, 23.6.2020)
Taiteilijan biografia
Essi Kuokkanen (s. 1991, Pieksämäki) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen teoksiaan on esitetty soolo- ja ryhmänäyttelyissä muun muassa Turun Taidemuseossa, kulttuuritalo Korundissa Rovaniemen taidemuseossa, Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa ja Galerie Anhavassa. Kiasmassa Kuokkasen teoksia nähtiin osana nykytaiteen suurnäyttely ARS22:ta. Hänen teoksiaan on muun muassa Kansallisgallerian, Valtion taideteostoimikunnan, Saastamoisen säätiön, Turun taidemuseon ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmissa. Vuonna 2019 hänelle myönnettiin Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinto.
Essi Kuokkanen
Pilvenpitelijä
10.10.2025–22.2.2026
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa medialle:
Max Hannus, kuraattori, 0294 500 641, max.hannus@kiasma.fi
Piia Oksanen, kuraattori, 0294 500 538, piia.oksanen@kiasma.fi
Kiasman viestintä:
Kiira Koskela, tiedottaja, 050 4786 861, kiira.koskela@kiasma.fi
Piia Laita, viestintäpäällikkö, 0294 500 507, piia.laita@kiasma.fi
Kuvat

Linkit
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2
00100 Helsinki
Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä. kansallisgalleria.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
Nomineringarna till Ars Fennica 2027 är klara10.9.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
De nominerade till Finlands mest betydelsefulla bildkonstpris är Anna Camner från Sverige, Anna Estarriola och Joel Slotte från Finland samt Sandra Mujinga från Norge. En gemensam utställning med de fyra nominerade öppnar på Kiasma i Helsingfors hösten 2027 innan den fortsätter till Kunstsilo i Kristiansand, Norge. Det blir början på ett nytt nordiskt samarbete som initierats av Niemistös Bildkonststiftelse Ars Fennica.
Ars Fennica 2027 -palkintoehdokkaat valittu10.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Palkintoehdokkaat Suomen merkittävimmän kuvataidepalkinnon saajaksi ovat Anna Camner Ruotsista, Anna Estarriola ja Joel Slotte Suomesta sekä Sandra Mujinga Norjasta. Ehdokkaiden yhteisnäyttely avautuu Kiasmassa syksyllä 2027. Kiasman jälkeen näyttely jatkaa Kunstsilo-museoon Norjaan osana Niemistön Kuvataidesäätiön Ars Fennican uutta yhteistyötä.
Ars Fennica 2027 Nominees Announced10.9.2026 12:00:00 EEST | Press release
The nominees for Finland’s most prestigious contemporary art prize are Anna Camner from Sweden, Anna Estarriola and Joel Slotte from Finland, and Sandra Mujinga from Norway. A joint exhibition featuring the four nominees will open at Kiasma in Helsinki in autumn 2027 before travelling to Kunstsilo in Kristiansand, Norway, marking a new Nordic collaboration initiated by the Niemistö Art Foundation Ars Fennica.
INBJUDAN: Offentliggörande av de nominerade till Ars Fennica 2027 på Kiasma20.8.2026 09:40:00 EEST | Pressinbjudan
Medierepresentanter är varmt välkomna till offentliggörandet av de nominerade till Ars Fennica 2027 på Kiasma torsdagen den 10 september 2026 kl. 12.00. De nominerade konstnärerna kommer att vara närvarande vid evenemanget. Deras gemensamma utställning öppnar på Kiasma hösten 2027. Anmälan till presskonferensen och ytterligare information: kiira.koskela@kiasma.fi
KUTSU: Ars Fennica 2027 -ehdokkaiden julkistustilaisuus Kiasmassa20.8.2026 09:40:00 EEST | Kutsu
Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita Ars Fennica 2027 -palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuuteen Kiasmaan torstaina 10.9.2026 klo 12. Ehdokkaat ovat läsnä tilaisuudessa. Heidän yhteisnäyttelynsä avautuu Kiasmassa syksyllä 2027. Ilmoittautuminen lehdistötilaisuuteen ja lisätiedot: kiira.koskela@kiasma.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme