Lasten palliatiivista hoitoa kehitetään aktiivisesti
Lasten ja nuorten palliatiivinen hoito on kokonaisvaltaista hoitoa, jossa otetaan huomioon koko perhe. HUSissa lasten palliatiivista hoitoa kehitetään aktiivisesti muun muassa eurooppalaisessa PALLIAKID-hankkeessa, jonka tavoitteena on tunnistaa entistä paremmin potilaat, jotka hyötyvät palliatiivisesta hoidosta.

Lasten palliatiivisen hoidon tavoitteena on parantaa vakavasti sairaan lapsen ja hänen läheistensä elämänlaatua sekä lievittämään kivun, henkisen kuormituksen tai sosiaalisten haasteiden tuomia kärsimyksiä. Palliatiivinen hoito voi kestää useita vuosia, ja sen aikana lapsen ja perheen tukena toimii monista eri alan ammattilaisista koostuva tiimi. Yhteistyössä perheen kanssa lapselle pyritään turvaamaan mahdollisimman normaali arki, johon kuuluu osallistuminen sosiaaliseen elämään, harrastuksiin sekä varhaiskasvatukseen tai koulunkäyntiin.
Lasten ja nuorten palliatiivisen hoidon tarpeen ja palvelujen saatavuuden arviointi on haastavaa, sillä aiheesta ei ole tilastollisia tietoja. Palliatiivista hoitoa tarvitsevat lapset sairastavat mm. neurologisia sairauksia, syöpää tai harvinaisia aineenvaihduntasairauksia. Uudenmaan alueella kuolee vuosittain noin 70 lasta. Palliatiivisen hoidon viimeinen vaihe, saattohoito, edellyttää erityistä huomiota, jotta hoito olisi mahdollisimman laadukasta.
”Lasten palliatiivisen hoidon saatavuus ja osaaminen vaihtelevat paljon. Hoidon kehittäminen varmistaa, että jokainen lapsi saa laadukasta, yksilöllistä ja perhekeskeistä hoitoa. Laadukas palliatiivinen hoito on olennainen osa tasa-arvoista terveydenhuoltoa myös lapsille, sanoo erikoislääkäri Helena Olkinuora HUSin Uudesta lastensairaalasta
Eurooppalaista yhteistyötä palliatiivisen hoidon parantamiseksi
HUS on mukana EU-rahoitusta saaneessa PALLIAKID-hankkeessa, joka tähtää palliatiivista hoitoa tarvitsevien lasten ja nuorten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin ja elämänlaadun kohentamiseen. Kehitteillä on muun muassa varhaisen tunnistamisen malli, jonka avulla sairaalassa tunnistetaan palliatiivista hoitoa tarvitsevat potilaat ajoissa.
Hankkeessa keskitytään myös potilaiden, perheiden ja ammattilaisten välisen vuorovaikutuksen tukemiseen. Perheiden käyttöön on kehitteillä digitaalinen alusta, joka tehostaa perheiden osallistumista ja hoitoon liittyvää päätöksentekoa. Virtuaalitodellisuuteen perustuvan koulutustyökalun avulla terveydenhuollon ammattilaiset voivat harjoitella vuorovaikutusta ja viestintää palliatiivisten potilaiden ja heidän omaistensa kanssa.
”Eurooppalainen yhteistyö mahdollistaa lasten palliatiivisen hoidon kehittämisen laajasti, kun käytössä on eri maiden ammattilaisten asiantuntemus ja resurssit. Yhteistyö auttaa yhtenäistämään hoitokäytäntöjä, mikä parantaa hoidon laatua ja tasa-arvoisuutta, sanoo erikoislääkäri Kristiina Luopajärvi.
Musiikkiterapia tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia
Taideterapiahanke on mahdollistanut musiikkiterapian aikaisempaa laajemmin palliatiivisille potilaille. Musiikkiterapia tukee lapsen ja perheen kokonaisvaltaista hyvinvointia lääketieteellisen hoidon rinnalla. Musiikkiterapia räätälöidään aina palliatiivisessa hoidossa olevan lapsen ja perheen tarpeiden mukaan. Menetelmät vaihtelevat musiikin kuuntelusta ja soittamisesta laulujen kirjoittamiseen ja yhteiseen musiikilliseen ilmaisuun.
Yhtenä keskeisenä työskentelymuotona ovat erilaiset muistoprojektit, joiden tavoitteena on muun muassa lohdun tuominen ja vaikeiden tunteiden käsittely. Heartbeat-menetelmässä nauhoitetaan lyhyt pätkä lapsen sydänääntä ja sen ympärille rakennetaan yksilöllinen muistoprojekti. Sydänääneen voidaan yhdistää esimerkiksi lapsen lempikappale, yhdessä perheen kanssa kirjoitettu laulu tai laulua. Teoksesta muodostuu näin merkityksellinen ja tärkeä muisto perheelle.
Kansainvälistä palliatiivisen ja saattohoidon viikkoa vietetään 6.–12.10.2025. Sen tarkoituksena on lisätä ja vahvistaa tietoisuutta palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta. Viikon aikana halutaan nostaa aihetta esiin, jotta palliatiivinen hoito ja saattohoito toteutuisivat yhdenvertaisesti kaikkialla Suomessa.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoislääkäri Helena Olkinuora, p. 040 168 0587, helena.olkinuora@hus.fi
erikoislääkäri Kristiina Luopajärvi, p. 040 480 7600, kristiina.luopajarvi@hus.fi
musiikkiterapeutti Emma von Weissenberg, p. 040 663 4788, emma.von-weissenberg@hus.fi
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-yhtymän osavuosikatsaus tammi–syyskuu 202512.11.2025 14:11:02 EET | Tiedote
HUS-yhtymän osavuosikatsaus tammi−syyskuu 2025: HUS etenemässä ensimmäisenä julkisena sotepe-toimijana kohti talouden tasapainotusta ja alijäämien kattamista lain vaatimalla tavalla ja aikataulussa.
Hälsobyn är Årets digitala tjänst 20256.11.2025 17:40:35 EET | Nyheter
Hälsobyn har utsetts till Årets digitala tjänst 2025. Utmärkelsen delas ut till en betydande nationell tjänst som har haft en positiv inverkan på det finländska samhället och medborgarnas liv.
Terveyskylä on Vuoden Digipalvelu 20256.11.2025 17:40:35 EET | Uutinen
Terveyskylä on valittu vuoden 2025 digipalveluksi. Vuoden Digipalvelu -palkinto myönnetään merkittävälle kansalliselle palvelulle, joka on vaikuttanut positiivisesti suomalaiseen yhteiskuntaan ja kansalaisten elämään.
HUS inleder substitutionsbehandling för opioidberoende hos unga – beredskap för behandling redan i höst6.11.2025 08:54:13 EET | Pressmeddelande
Inom HUS ungdomspsykiatri införs substitutionsbehandling för opioidberoende som en ny behandlingsform. Användningen av opioider bland unga har blivit allt vanligare och hälsoriskerna förknippade med det är betydande. Vården grundar sig på nationella rekommendationer som utarbetats i samarbete med sakkunniga vid universitetssjukhusen.
Nuorten opioidikorvaushoito käynnistyy HUSissa – hoitoon valmius jo tänä syksynä6.11.2025 08:54:13 EET | Tiedote
HUSin Nuorisopsykiatriassa otetaan käyttöön uutena hoitomuotona opioidikorvaushoito. Nuorten opioidien käyttö on yleistynyt, ja siihen liittyvät terveysriskit ovat merkittäviä. Hoito perustuu kansalliseen suositukseen, joka on laadittu yhteistyössä yliopistosairaaloiden asiantuntijoiden kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme