Signe on Vuoden työmaa – Quattroservices vastaa toimitilahankkeen talotekniikasta
9.10.2025 08:00:00 EEST | Nimlas | Tiedote
Vaativiin kokonaistalotekniikkahankkeisiin erikoistunut Quattroservices toimii talotekniikan projektinjohtourakoitsijana Jatke Toimitilojen Spondalle toteuttamassa Signe-toimitilahankkeessa. Uudisrakennustyömaa valittiin Rakennuslehden Vuoden työmaa 2025-kilpailun voittajaksi.

Voittaja julkistettiin ja palkittiin Kiinteistö-messuilla Helsingissä keskiviikkona 8.10.2025. Tänä vuonna yhtenä kilpailun teemoista oli talotekniikka, jota Signessä leimaavat digitaalisen johtamisen työkalut, tahtituotanto, moduulirakentaminen sekä keskeisestä sijainnista juontuvien erityispiirteiden huomiointi. Taloteknisistä asennuksista vastaa enimmillään 100 ammattilaista. Kahdeksasta maanpäällisestä toimi- ja liiketilakerroksesta sekä kahdesta maanalaisesta kerroksesta koostuva rakennus valmistuu loppuvuodesta 2026.
Yhteistoiminnalla tiedolla johdettua tehokkuutta ja lisää vuokrattavaa tilaa
Erinomainen yhteistyö ja yhteisöllisyys osapuolten välillä oli yksi työmaan vahvuuksista, joita tuomaristo nosti esiin.
”Meillä on työmaan alusta asti ollut kunnianhimoinen tavoite olla Suomen paras työmaa. Tämä voitto on upea osoitus siitä, että olemme tehneet asioita oikein. Lämmin kiitos koko työmaaorganisaatiolle mahtavasta suorituksesta!” Signe-hankkeen projektipäällikkö, Jatke Toimitilojen Niklas Huitti sanoo.
QMG-konsernin suurin yhtiö Quattroservices vastaa hankkeen talotekniikasta kokonaisuudessaan projektinjohtomallilla. Yhden sopimuskumppanin malli sujuvoittaa yhteistyötä, häivyttää urakkarajoja ja mahdollistaa tehdasvalmistettujen ratkaisujen hyödyntämisen, mikä nopeuttaa asennustyötä ja varmistaa kokonaisuuden hallittavuuden.
Talotekniikan projektijohtajana hankkeessa toimiva Matias Nousiainen Quattroservicesiltä kehuu jo varhaisessa vaiheessa alkanutta yhteistoimintaa.
”Yhdessä laadittu ja sovelluksessa päivitettävä tahtiaikataulu on yksi mainio esimerkki tuloksellisesta yhteistyöstä hankkeen parhaaksi. Optimointia tehtiin myös taloteknisten järjestelmien sijoittelussa, jolla saimme esimerkiksi lisää vuokrattavaa tilaa sekä varastotilaa kiinteistön käyttöön.”
Talotekniikalla muuntojoustavuutta ja energiatehokkuutta
Korkeatasoisissa tiloissa visuaalisuus ja muuntojoustavuus käyvät käsi kädessä.
“Toimistosta voi vaivattomasti muokata neuvotteluhuoneen. Sen mahdollistaa hankkeessa yhteistyönä kehitetty tekniikkalauttamoduuli, jossa yhdistyvät tyylikkyys, tekninen toimivuus ja muuntojoustavuus. Tehdasvalmisteinen moduuli on tuotannon kannalta erittäin tehokas. Varmistimme moduulien asennettavuuden ja huollettavuuden mallihuonetestauksilla”, Matias Nousiainen kertoo.
”Asentajiemme ideoima valaisimen kiinnitysprofiili puolittaa lähes 3 000 valaisimen asennusajan.”
Rakennuksessa erikoistilojen lauhde-energia kierrätetään lämmityksen tarpeisiin, mikä parantaa kokonaisuuden energiatehokkuutta. Taloteknisissä ratkaisuissa on painotettu vähähiilisiä vaihtoehtoja.
Valmistuessaan Signe tulee olemaan yksi ydinkeskustan energiatehokkaimmista rakennuksista, jonka rakentamisessa hiilijalanjälki on minimoitu. Spondan korkean laatukriteeritason ja vastuullisuustavoitteet täyttävässä rakennuksessa tullaan käyttämään sataprosenttisesti päästötöntä energiaa, ja uusiutuvaa sähköä tuotetaan omalla aurinkovoimalalla. Tavanomaiseen toimistorakennukseen verrattuna Signen neliökohtaiset päästöt ovat noin kolmanneksen alhaisemmat, ja rakennus täyttää EU-taksonomian vaatimukset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna SimulaViestintä- ja markkinointipäällikköQuattro Mikenti Group
Puh:040 544 4865anna.simula@qmg.fiKuvat




Linkit
Quattroservices lyhyesti
LVIS-urakointia toteuttava Quattroservices on QMG-konsernin suurin tytäryhtiö. Vuonna 2024 sen liikevaihto oli 46 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää yli 150 talotekniikka-ammattilaista ja sillä on kattava yhteistyökumppani- ja alihankkijaverkosto.
QMG lyhyesti
QMG-konserni on Suomen suurimpia talotekniikka-alan yrityksiä. Se toteuttaa talotekniikan projekti- ja palveluliiketoimintaa valtakunnallisesti. QMG:n palveluvalikoima kattaa kaikki talotekniikan osa-alueet. Konserniin kuuluu lähes 50 tytäryhtiötä eri puolilla maata. Vuonna 2024 QMG:n liikevaihto oli 294 miljoonaa euroa (pro forma). Konsernin palveluksessa on yli 1500 talotekniikkaurakoinnin ja -huollon ammattilaista.
QMG, ruotsalainen Sandbäckens ja norjalainen Konstel muodostavat pohjoismaisen Nimlas Group -talotekniikkakonsernin. Lisätietoja verkkosivuilta www.qmg.fi
Päätiedot Nimlas Groupista
Nimlas Group on johtava pohjoismainen talotekniikkaurakointi- ja -palvelukonserni, joka työllistää 4500 talotekniikka-ammattilaista yli 130 tytäryhtiössä Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa.
Nimlas-konserni tarjoaa talotekniikkaurakointia ja -palveluita laajasti. Valikoima kattaa muun muassa LVI-, sähkö-, automaatio-, jäähdytys-, kylmätekniikka-, paloturva- sekä suunnittelu- ja turvatekniikkaratkaisut. Nimlas on asettanut tavoitteekseen olla Pohjoismaiden kannattavin vastuullisuutta edistävä talotekniikkakonserni, joka muodostaa parhaan kasvuympäristön alan yrityksille ja ammattilaisille. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2024 noin 8,8 miljardia Ruotsin kruunua (pro forma). Nimlaksen pääomistaja on sijoitusyhtiö KLAR Partners, ja omistajaohjelmaan kuuluu yhtiöistä yli 600 henkilöstöomistajaa. Lisätietoja verkkosivuilta www.nimlasgroup.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nimlas
Waltteri Rantanen Nimlaksen hankintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi4.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
DI Waltteri Rantanen on nimitetty Nimlas Finland Oy:n hankintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.10.2026 alkaen. Rantasella on monipuolinen kokemus talotekniikka-alalta ja erityisesti hankinnan johtamisesta. Nimlas tavoittelee Suomessa noin 800 miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2031 mennessä, ja hankinnalla on tärkeä rooli kasvun ja kannattavuuden tukemisessa.
Quattroservices toteutti talotekniikkaa kolmeen uuteen sairaalakohteeseen – viimeisimpänä Ohkolan oikeuspsykiatrian sairaalarakennus1.9.2026 10:21:46 EEST | Tiedote
Quattroservices on ollut mukana toteuttamassa taloteknisiä järjestelmiä kolmessa tänä vuonna luovutetussa sairaalahankkeessa: Espoon Jorvissa, Hämeenlinnan Assissa sekä viimeisimpänä valmistuneessa Mäntsälän Ohkolassa. Hankkeet edustavat vaativaa sairaalarakentamista, jossa talotekniikan rooli on keskeinen: järjestelmien on toimittava luotettavasti ympäri vuorokauden ja mahdollistettava turvallinen hoitoympäristö. Quattroservices on Nimlas-konsernin suurin tytäryhtiö Suomessa.
Speweld Service osaksi Nimlaksen verkostoa – yrityskauppa vahvistui17.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt Nimlas Finland Oy:n ja Speweld Service Oy:n välisen yrityskaupan. Speweld Service liittyy osaksi Nimlaksen yrittäjävetoista yhtiöverkostoa, jonka myötä konserni laajentaa rakennusten talotekniikasta myös teollisten ympäristöjen teknisiin palveluihin.
Nimlas laajentaa teollisuuden kunnossapitoon ostamalla Speweld Servicen3.7.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Teollisuuden kunnossapitoon, vaativiin hitsauksiin, painelaitteisiin ja teollisuusputkistojen asennuksiin erikoistunut orimattilalainen Speweld Service Oy palvelee prosessi-, energia- ja muuta raskasta teollisuutta valtakunnallisesti. Yritysosto laajentaa paikallisista yrityksistä koostuvan Nimlaksen toimintaa talotekniikasta teollisuuden teknisiin palveluihin.
Nimlas tavoittelee liikevaihtonsa kaksinkertaistamista Suomessa – kasvua uusilta palvelualueilta ja uusien yritysten perustamisesta9.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas tavoittelee voimakasta kasvua 800 miljoonaan euroon Suomessa osana pohjoismaisen Nimlas Groupin uutta eurooppalaista kasvustrategiaa. Yritysostojen rinnalle Nimlas tuo Suomeen Ruotsissa menestyksekkäästi käytetyn kasvumallin, jossa uusia yrityksiä rakennetaan yhdessä alan yrittäjien kanssa. Samalla Nimlas hakee kasvua myös uusilta teknisiltä palvelualueilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme