Valtion vahva ohjaus, epäselvät vastuut ja taloushaasteet kiristävät kuntien ja hyvinvointialueiden välejä
9.10.2025 01:00:00 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Hyvinvointialueuudistus on Suomen julkisen hallinnon historian suurin muutos, ja sen vaikutukset näkyvät kunnissa monin tavoin. Uudistus on luonut uudenlaisen kolmikerroksisen hallintorakenteen, jossa valtion vahva ohjaus, epäselvät vastuut, taloushaasteet ja käytännön yhteistyön haasteet kiristävät kuntien ja hyvinvointialueiden välejä.
"Kunnilla ja hyvinvointialueilla on oltava niille määritellyn itsehallinnollisen roolin mukaisesti riittävästi liikkumavaraa omassa toiminnassaan ja yhteistyössään, jota tehdään yhteisten asukkaiden hyväksi. Isot uudistukset vievät aikaa, mutta asukkaiden palvelutarpeet eivät odota", Kuntaliiton Liisa Jurmu alleviivaa.

Hyvinvointialueuudistuksen ensimmäiset vuodet eivät ole olleet helppoja: kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion erilaiset tavoitteet, tehtävät ja toimintatavat ovat aiheuttaneet tuoreen HALKO-tutkimusraportin sekä Kuntaliiton aiempien selvitysten mukaan jännitteitä toimijoiden välille.
"Valtion ohjaus hyvinvointialueisiin on rahoituksen ja toiminnan ohjauksen kautta vahvaa ja poikkeaa selvästi kunnallisesta itsehallinnosta. Perustellusti voidaankin kysyä, kuinka todellinen itsehallinto hyvinvointialueilla on. Rajoitettu? Näennäinen? Aito?", pohtii Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom.
Valtion ohjausrooli on muuttunut uudistuksessa myös suhteessa kuntiin sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirryttyä hyvinvointialueille. Sote-lainsäädännössä on edelleen runsaasti kuntien toimintaa koskevia kirjauksia. Ministeriöiden ohjauksella on keskeinen merkitys siihen, miten kunnat ja hyvinvointialueet voivat toimia yhdessä. HALKO-tutkimusraportissa nostetaan esille, että valtion ohjausroolin tulisi olla nykyistä enemmän mahdollistava ja osallistava.
Tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblomin mukaan aiemmista kuntaliitoksista tiedetään, että suurten rakenteellisten uudistusten toimeenpano vie aikaa.
"Hyvinvointialueuudistus on Suomen julkisen hallinnon historian suurin muutos. Sen vakiintuminen ei tapahdu yhden eikä vielä kahdenkaan valtuustokauden aikana", arvioi Pekola-Sjöblom.
Vastuunjako, palveluverkkomuutokset ja kiinteistökysymykset haastavat yhteistyötä
Kuntaliiton selvitysten mukaan yhteistyössä on monin paikoin jännitteitä. Syksyllä 2024 toteutetussa Kuntapäättäjätutkimuksessa vain 18 prosenttia vastaajista piti yhteistyön ilmapiiriä yhteistyöhakuisena, kun taas lähes 40 prosenttia arvioi sen melko tai hyvin ristiriitaiseksi.
Epäselvä vastuunjako eri yhdyspinnoilla sekä palveluverkkomuutoksiin ja kiinteistökysymyksiin liittyvät ongelmat vaikeuttavat yhteistyötä. Kuntaliiton tilannekuvan mukaan strateginen yhteistyö on monilla alueilla vasta alkuvaiheessa, ja erityisesti kiinteistöihin ja vuokraehtoihin liittyvät kysymykset hiertävät ylimmän johdon välistä yhteistyötä.
Yhteistyö näyttäytyy pääsääntöisesti rakentavampana niillä hyvinvointialueilla, joilla oli jo aiemmin yhteistyörakenteita, hyvinä esimerkkeinä Päijät-Häme ja Etelä-Karjala.
"Yhteistyö ei ole vielä monilla alueilla strategisella tasolla, mikä on ymmärrettävää näin suuren uudistuksen kohdalla. Tarvitaan lisää tutkimusta ja avointa keskustelua uudenlaisesta kolmelle tasolle rakentuvasta julkisesta hallinnosta ja eri toimijoiden rooleista siinä", Kuntaliiton projektipäällikkö Liisa Jurmu toteaa.
Isot uudistukset vievät aikaa, mutta asukkaiden palvelutarpeet eivät odota
Hyvinvointialueiden itsehallinto on monin paikoin rajoitettua valtion tiukan talousohjauksen vuoksi. Jatkuvat säästöpaineet pakottavat palveluverkkokeskusteluihin, jotka heijastuvat myös kuntien omiin palveluratkaisuihin. Lisäksi monilla luottamushenkilöillä on tuplarooli: useampi kuin joka kymmenes toimii sekä kunnallisessa että alueellisessa päätöksenteossa.
"Kunnilla ja hyvinvointialueilla on oltava niille määritellyn itsehallinnollisen roolin mukaisesti riittävästi liikkumavaraa omassa toiminnassaan ja yhteistyössään, jota tehdään yhteisten asukkaiden hyväksi. Isot uudistukset vievät aikaa, mutta asukkaiden palvelutarpeet eivät odota", Jurmu alleviivaa.
Kuntalaistutkimus 2024 osoitti, että kuntalaiset kokevat edelleen epävarmuutta sote-palveluiden riittävyydestä ja saavutettavuudesta.
"Kuntaliiton mukaan toimivan yhteistyön edellytyksiä ovat avoimuus, luottamus, vuorovaikutus ja kumppanuus – ja niiden vahvistamisessa riittää vielä tehtävää", painottaa Jurmu.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Liisa Jurmu
projektipäällikkö
+358 50 479 6835
Marianne Pekola-Sjöblom
tutkimuspäällikkö
marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi
+358 50 337 5634
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna LassilaViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 473 6278hanna.lassila@kuntaliitto.fiMaija Ruohoviestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 340 3541maija.ruoho@kuntaliitto.fiKuvat


Linkit
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Utredning: Personal inom ungdomsarbetet lämnas utanför det riksomfattande arbetet för att förebygga ungdomsbrottslighet2.9.2026 14:23:22 EEST | Pressmeddelande
Kommunförbundet genomförde i början av 2026 en enkät (på finska) till kommunernas ungdomsväsende om läget för, kvaliteten på och utvecklingsbehoven inom ankarverksamheten, som förebygger ungdomsbrottslighet. Sammanlagt 117 ungdomsarbetare från 97 kommuner och samtliga välfärdsområden besvarade enkäten. – Tre utmaningar framträder i svaren: ungdomsarbetets roll är för liten i många kommuner, verksamheten inleds ofta först när problemen redan har eskalerat och det finns oklarheter i verksamhetsmodellens strukturer och praxis som försvårar samarbetet och hänvisningen av unga till tjänsten, säger Elsa Mantere, specialsakkunnig vid Kommunförbundet.
Selvitys: Nuorisotyön ammattilaiset jäävät sivuun nuorisorikollisuutta ehkäisevässä, valtakunnallisessa työssä2.9.2026 14:23:04 EEST | Tiedote
Kuntaliitto toteutti kuntien nuorisotoimille kyselyn nuorisorikollisuutta ehkäisevän Ankkuritoiminnan tilanteesta, laadusta ja kehittämistarpeista alkuvuonna 2026. Vastauksia saatiin 117 nuorisotyöntekijältä 97 kunnasta, kaikilta hyvinvointialueilta. – Vastauksista nousee kolme haastetta: nuorisotyön rooli jää monissa kunnissa liian vähäiseksi, toiminta käynnistyy usein vasta ongelmien jo kärjistyttyä ja toimintamallin rakenteisiin sekä käytäntöihin liittyy epäselvyyksiä, jotka vaikeuttavat yhteistyötä ja nuorten ohjautumista palvelun piiriin, sanoo erityisasiantuntija Elsa Mantere.
Kunnianhimoton budjettiriihi ei tuonut helpotusta kuntatalouteen1.9.2026 20:37:22 EEST | Tiedote
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina arvioi hallituksen viimeistä budjettiriihtä, kuten koko Orpon hallituskautta, kuntien kannalta kunnianhimottomaksi. - Kuntauudistukset ovat pysähtyneet, kiinteistöverouudistukselle tuli viimeinen naula arkkuun tämän päivän päätöksillä, kuntien valtionosuusleikkaukset ovat kasvaneet, eikä sääntelyn väljentämisessä ole edistytty, Reina tiivistää.
Kommunförbundet: Vid budgetförhandlingarna behövs beslut som minskar långtids- och ungdomsarbetslösheten27.8.2026 11:33:31 EEST | Pressmeddelande
Även om Finlands ekonomi äntligen verkar ha vänt mot tillväxt, förutspås arbetslösheten förbli exceptionellt hög under en lång tid framöver. Regeringen behöver nu vidta effektfulla åtgärder för att minska särskilt långtids- och ungdomsarbetslösheten, säger Kommunförbundets arbetsutskott i sitt ställningstagande 27.8.2026.
Kuntaliitto: Budjettiriihessä tarvitaan päätöksiä pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi27.8.2026 11:28:19 EEST | Tiedote
Vaikka Suomen taloudessa näyttäisi vihdoinkin tapahtuneen käänne kasvuun, ennustetaan työttömyyden pysyvän poikkeuksellisen korkealla vielä pitkään. Hallitukselta tarvitaan nyt vaikuttavia toimia erityisesti pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden vähentämiseen, peräänkuuluttaa Kuntaliiton työvaliokunta kannanotossaan 27.8.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme