Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Partanen: Miten SDP aikoo leikata reilummin?

8.10.2025 13:15:45 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

SDP:n talouslinja on säilynyt tiukasti vasemmistolaisena. Arvovalintoja ei haluta kertoa kansalaisille rehellisesti. Isänmaan asioita ei voi hoitaa näin, kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Karoliina Partanen sanoo.

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen kertoi tänään Helsingin Sanomien haastattelussa puolueensa olevan valmis useiden miljardien eurojen leikkauksiin.  

"Herää kysymys, millä keinoilla SDP todellisuudessa leikkaisi kuusi miljardia euroa reilummin? Vaihtoehtoa joudutaan odottamaan vuoden päivät, vaikka puheenjohtaja Lindtman on uhonnut, että käänne halutaan nyt. Ihmisten hämääminen ei ole reilua", kokoomuksen kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Karoliina Partanen sanoo. 

Erityisesti Partanen näkee ongelmallisena Räsäsen ehdotuksen menojen juustohöyläämisestä aikana, jolloin täytyy panostaa tiettyihin menoihin ja vähentää toissijaisista.  

"Osuuko SDP:n juustohöylä esimerkiksi eläkeläisiin? Kahden miljardin euron tasainen leikkaus valtion menoista tarkoittaisi sote-palveluihin karkeasti lähes 600 miljoonan leikkauksia. Lisäksi leikattaisiin esimerkiksi puolustuksesta, turvallisuudesta ja koulutuksesta”, Partanen huomauttaa. 

”SDP ei kykene tekemään arvovalintoja. Isänmaan asioita ei voida hoitaa näin.”, Partanen jatkaa.

Partanen haluaisi lisäksi kuulla, mitä SDP:n kasvutoimet todellisuudessa olisivat. 

”SDP uskoo saavansa talouskasvulla jopa 2 miljardin euron tulot. Kaikki keinot loistavat poissaolollaan. Tuollaiseen tavoitteeseen tarvitaan poikkeuksellisen mittavia toimia esimerkiksi yritysten, työn ja investointien verotusta keventämällä. Tämä hokkuspokkustemppu oli demareilla käytössä jo Marinin kaudella”, Partanen sanoo.

Räsänen kertoo haastattelussa, että SDP ei kääntäisikään kelkkaa 180 astetta, vaikka puolue on vimmakkaasti ensin vastustanut kaikkia hallituksen uudistuksia ja sitten niitä salaa myöhemmin kuittaillut.  

“SDP:n linja on sumutusta täynnä ja sisältää miljardien eurojen aukon. Ensin vastustetaan kaikkia hallituksen uudistuksia ja leikkauksia sekä luvataan rahaa uusiin kohteisiin. Lopulta kukaan ei tiedä, mitä he tekisivät toisin, ja sitä sitten myydään suomalaisille reilumpana politiikkana. ”

"Todellisuudessa meno jatkuu tulipunaisella Marinin hallituksen linjalla: lisää veroja ja lisää velkaa. Kiinnostavaa on, aikooko SDP perua Orpon hallituksen historialliset veronkevennykset palkansaajille", Partanen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Castrén: Tutkittua tietoa ei saa vaientaa oikeudellisella painostuksella10.9.2026 16:17:39 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja akuuttilääketieteen professori Maaret Castrén on huolissaan siitä, että oikeudellisten vaatimusten pelko voi kaventaa lääkäreiden ja tutkijoiden halukkuutta osallistua julkiseen keskusteluun. Castrén vaatii sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanilta selkeää viestiä tieteen vapauden ja tutkittuun tietoon perustuvan keskustelun puolesta.

Kokoomuksen Aalto-Setälä: EU:n komission hankintaesitys turvaa sittenkin pk-yritysten edellytykset ja reilut markkinat Suomessa10.9.2026 13:24:58 EEST | Tiedote

Euroopan komissio antoi eilen ehdotuksen uudeksi julkisia hankintoja koskevaksi asetukseksi. Ehdotus korvaisi kolme voimassa olevaa hankintadirektiiviä yhdellä suoraan sovellettavalla asetuksella. Suomessa julkisia hankintoja tehdään vuosittain noin 40 miljardilla eurolla. Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä pitää ehdotusta Suomen kannalta myönteisenä lähtökohtana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye