Varhaiskasvatukseen osallistuneiden osuus nousi etenkin 6-vuotiaissa – paikkana entistäkin useammin päiväkoti
9.10.2025 08:02:55 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Varhaiskasvatukseen osallistuneiden osuus 1–6-vuotiaista lapsista nousi jo 80 %:iin vuonna 2024. Esimerkiksi vuodesta 2021 kasvua on kertynyt 6 prosenttiyksikköä. Perhepäivähoidossa olevien lasten määrä on viime vuosikymmeninä laskenut ennätystasoltaan alle kymmenesosaan, kun taas päiväkodit kokoavat koko ajan suuremman osuuden varhaiskasvatukseen osallistuvista.
Varhaiskasvatukseen osallistuneiden osuus samanikäisistä lapsista oli suurin viisivuotiailla: 93 % ikäluokasta. Kaikkiaan varhaiskasvatukseen osallistui viime vuonna yhteensä 235 200 lasta, selviää varhaiskasvatus-tilaston tiedoista.
”Varhaiskasvatukseen osallistuneiden osuus nousi vuonna 2024 edellisestä vuodesta 2–6-vuotiaiden ikäryhmissä. Eniten nousi 6-vuotiaiden osuus. Tässä ikäryhmässä on kyseessä osallistuminen esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen”, sanoo Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Mika Tuononen.
Päiväkotitoimintaan osallistuminen on viime vuodet ollut ylivoimaisesti yleisin varhaiskasvatuksen muoto, ja se on vuonna 2021 tapahtuneen pienen laskun jälkeen jatkanut kasvuaan. Pelkästään kuntien ja kuntayhtymien järjestämässä tai ostopalveluna hankkimassa päiväkotitoiminnassa lapsia oli lähes 189 000, ja tämän lisäksi pienempi määrä lapsia oli päiväkodeissa yksityisen hoidon tuen tai palvelusetelin kautta. Yhteensä päiväkotitoimintaan osallistui vuonna 2024 lähes 226 000 lasta.
Perhepäivähoitoon osallistuminen oli suosituinta vuonna 1989. Tuolloin perhepäivähoidossa oli noin 92 000 lasta. Vuonna 2024 kunnallisessa perhepäivähoidossa oli enää runsas 7 000 lasta.
”Vielä 1980-luvun lopulla lapsia oli perhepäivähoidossa lähes yhtä paljon kuin päiväkodeissa, mutta perhepäivähoidossa olevien lasten määrä on laskenut jatkuvasti viime vuosina”, Tuononen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika TuononenKehittämispäällikkö
Puh:029 551 3504mika.tuononen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Palvelualojen liikevaihto hyvässä nousussa heinäkuussa, myös kaupan kasvu jatkui31.8.2026 08:02:20 EEST | Tiedote
Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi heinäkuussa 5,7 % viime vuoden heinäkuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, nousi 2,3 %.
Suomen talous kasvoi edelleen huhti-kesäkuussa – viennin hyvä vire jatkui28.8.2026 08:01:46 EEST | Tiedote
Suomen bruttokansantuotteen volyymi kasvoi toisella vuosineljänneksellä 0,4 % edellisestä neljänneksestä. Kysyntää kasvatti viennin ja yksityisten investointien kasvu.
Myymälävarkauksien aallolle ei näy loppua – myös pahoinpitelyrikoksissa uusi ennätys27.8.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Myymälävarkauksien määrä kasvoi entisestään vuoden toisella neljänneksellä. Huhti–kesäkuussa poliisin tietoon tuli noin 19 900 myymälävarkautta, mikä on 7 % enemmän kuin vuotta aiemmin.
Asuntomarkkinoilla ei edelleenkään käännettä: Hinnat laskevat, kauppoja vähemmän27.8.2026 08:01:49 EEST | Tiedote
Vanhojen osakeasuntojen hinnat jatkoivat laskuaan heinäkuussa: ne olivat koko maassa 3,4 % alempana kuin vuotta aiemmin. Edellisestä kuukaudesta hinnat laskivat 0,3 %.
Avointen työpaikkojen määrän lasku pysähtyi – rakennusalalla viime vuotta enemmän työpaikkoja tarjolla20.8.2026 08:02:21 EEST | Tiedote
Avoimia työpaikkoja oli vuoden toisella neljänneksellä 29 600, eli 700 tai 2 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Määrä oli tätä ennen laskenut vuodentakaisesta jokaisella vuosineljänneksellä aina vuoden 2022 kolmannesta neljänneksestä alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme