Puukaupan kilpailuttamisen merkitystä ei voi väheksyä
Puukauppa on hiljentynyt syksyn aikana, ja metsänomistajien myyntihalukkuus on ollut laskussa. Keväällä puukauppa kävi vielä kiivaasti. MTK:n tuore Metsätutka-kysely osoittaa, että ensi vuodelle puunmyyntiaikeita on enää noin kolmasosalla metsänomistajista. Puukauppamäärien laskiessa kilpailutuksen merkitys korostuu, muistuttaa asiantuntija.

Luonnonvarakeskuksen (LUKE) tuoreen suhdannekatsauksen mukaan puun käyttötarve pysyy ensi vuonna samalla tasolla kuin kuluvana vuonna. LUKE ennakoi tukkipuun hintojen säilyvän vakaana, ja kuitupuun hinnan odotetaan suhdannekatsauksen mukaan palaavan viime vuoden keskiarvotasolle.
Viime viikkoina puukauppaa on käyty vain noin kolmasosa edellisvuosien määrästä. Kemiallinen metsäteollisuus, suurimpana puunkäyttäjänä, on seisottanut osaa tuotannostaan ja hyödyntänyt aiemmin ostettuja pystyvarantoja. Mekaaninen metsäteollisuus sen sijaan on jatkanut puunhankintaa normaalisti, mikä näkyy tukkivaltaisempien kohteiden kysynnässä.
Tuore LUKE:n suhdannekatsaus luo kysymysmerkkejä myös metsänomistajien suuntaan.
”Metsänomistajalle tämä voi tarjota mahdollisuuksia, mutta puukaupan kilpailuttaminen on entistä tärkeämpää. Tarjousten välillä voi olla jopa 5–15 €/m³ hintaero. Kiireelliset metsänhoidolliset hakkuut kannattaa toteuttaa, vaikka markkinatilanne olisi haastava. Oli puukaupan takana mikä tahansa syy, korostuu puukaupan kilpailuttamisen hyödyt, kun tarjouksissa on eroa”, MTK:n tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen kommentoi.
Pelkkä kuutiohinta ei vielä kerro sitä, onko tarjous hyvä. Tarjouksia on hyvä vertailla myös saatavilla olevien katkontatietojen perusteella. Ostajat katkovat puut itselleen tarpeellisiin mittoihin. Metsänomistajalle kuutiohintojen lisäksi merkittävää onkin, että myytävä puu katkotaan mahdollisimman optimaalisesti hyödyntäen.
”Puukauppa on mahdollista kilpailuttaa esimerkiksi alueellisen metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijan avulla. He tuntevat paikalliset markkinat ja osapuolet”, Karttunen taustoittaa.
Metsänomistajien yleinen luottamus on ollut nousussa viime vuosien aikana, selviää MTK:n metsänomistajille suunnatusta Metsätutka-tutkimuksesta. Vaikka syksyn luottamisindikaattori on laskenut edellisestä mittauksesta, on metsänomistajien omaa taloutta kuvaavat vastaukset olleet edelleen nousussa.
”Puukauppamäärät ja hinnat vaihtelevat. Metsänomistajat tuntuvat kuitenkin ymmärtävän laajalti, että metsänhoito ei ole sprinttimatka. LUKE:n katsauksesta moni saattoi saada synkän kuvan, mutta itse tulkitsin sitä melko neutraalisti. Paljon tuntuu kuitenkin tapahtuvan. Kannattaakin olla aktiivisesti asiantuntijoiden kanssa yhteydessä, jos omaa metsää koskevia tarpeita ilmenee.”
Tiedotteessa viitattu Luonnonvarakeskuksen Metsäsektorin suhdannekatsaukseen 2025-2026: Metsäteollisuustuotteiden kysynnässä ei merkittävää paranemista näkyvissä | Luonnonvarakeskus (6.10.2025)
MTK julkaisee valtakunnallisen puumarkkinakatsauksen joka kuukausi. Tuoreimmat katsaukset ovat luettavissa osoitteesta mtk.fi/puumarkkinat.
Lisätietoja:
Kalle Karttunen, tutkimuspäällikkö, MTK
kalle.karttunen@mtk.fi, +358 44 373 9377
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maaseutumatkailu loisti Finnish Travel Galassa – Pulsan Asema ja Villa Korkatti palkittiin6.11.2025 13:03:25 EET | Uutinen
Vuotuisessa Finnish Travel Galassa 31.10. palkittiin matkailualan menestyjiä ja vuoden onnistumisia Helsingin Messukeskuksessa. Maaseutumatkailu nousi näyttävästi esiin ja aina palkintopallille asti. Pulsan Asema Oy voitti kategorian Vuoden kotimainen matkailukohde, ja Villa Korkatti palkittiin Vuoden majoitusliikkeenä.
MTK: Ilmastopolitiikka ei saa ohittaa arjen asiantuntijoita – viljelijät ja metsänomistajat huomioitava päätöksenteossa5.11.2025 14:11:49 EET | Tiedote
MTK korostaa, että ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa vain, jos viljelijät ja metsänomistajat ovat aidosti mukana ratkaisuissa. Myös kansainvälisen ilmastopolitiikan on perustuttava arjen todellisuuteen ja käytännön kokemukseen, järjestö katsoo. MTK osallistuu Brasilian Belémissä järjestettävään YK:n COP30-ilmastokokoukseen osana Suomen valtuuskuntaa. Järjestö tuo kokouksessa esiin maa- ja metsätalouden keskeistä roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa.
Luonnonarvokauppa tarjoaa uusia mahdollisuuksia maanomistajille – MTK ja metsänhoitoyhdistykset mukana kehittämässä kasvavaa markkinaa30.10.2025 14:20:46 EET | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriön tilaama Pellervon taloustutkimuksen (PTT) selvitys luonnonarvokaupan kehittämismahdollisuuksista tuo esiin merkittäviä mahdollisuuksia maanomistajille ja koko maa- ja metsätalouden arvoketjulle. Selvityksen mukaan luonnonarvokauppa voi tulevaisuudessa monipuolistaa tulonlähteitä, vahvistaa elinkeinojen resilienssiä ja edistää luonnon monimuotoisuuden turvaamista.
Selvitys: Maanomistajan asema harmaan suojelun kaavoituksessa vaatii selkeytystä30.10.2025 13:42:44 EET | Tiedote
Professori Martti Häkkäsen tuore oikeudellinen selvitys, nostaa esiin merkittäviä epäselvyyksiä metsien käytön rajoituksista kaavoituksessa – ilmiöstä, jota kutsutaan harmaaksi suojeluksi. Selvityksen mukaan nykyinen sääntely ja käytännöt jättävät maanomistajan aseman epävarmaksi ja oikeusturvan puutteelliseksi.
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon metsäasiantuntija Panu Karhu on Vuoden Kymppi30.10.2025 10:20:35 EET | Tiedote
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon metsäasiantuntija Panu Karhu on valittu metsänhoitoyhdistystenVuoden Kympiksi. Ehdotuksia Vuoden Kympiksi annettiin 86 kappaletta. Vuoden Kymppi on MTK:n metsäjohtokunnan myöntämä tunnustus ansiokkaasta metsänomistajien etujen ajamisesta sekä metsänomistajaorganisaation jäsenten ja muiden metsänomistajien palvelusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme