Seitsemän vuoden tulva / Narsistirakastaja — Runopäiväkirja traumasidoksesta ja kaltoinkohtelusta
22.10.2025 17:51:14 EEST | Basam Books | Tiedote
Karla Löfgrenin vaikuttava runoteos kertoo henkisestä väkivallasta, jonka pyörteissä syntyvä traumaside muistuttaa addiktiota.
Löfgren on filosofian maisteri, kustannustoimittaja, kriitikko, sosionomi/diakoni ja tietokirjailija. ”Seitsemän vuoden tulva” kuuluu Basam Booksin Puhuttava runo -sarjaan, joka sisältää inhimillisesti koskettavaa, keskustelua herättävää runoutta.

"Halusin kirjoittaa tämän kirjan, sillä väkivaltaisissa suhteissa kärsivät ihmiset saavat yhä osakseen syyllistämistä eikä heidän traumansa syvyyttä ymmärretä. Kaltoinkohtelun uhri ajautuu helposti yksinäisyyteen kokemustensa kanssa. Kirjassani annan äänen emotionaalisen pahoinpitelyn uhreille. Kuvaukseni persoonallisuushäiriöstä sen takana perustuu tietokirjoihin ja mm. psykologian professori Sam Vakninin luentoihin.
Runoni havainnollistavat henkisen väkivallan vakavuutta. Sitä on esimerkiksi syytteleminen, solvaaminen, kuulusteleminen, uhkaileminen, pelotteleminen, oikeuksien vieminen, hylkääminen ja mustasukkaiseksi tekeminen. Manipulointi on uhrin taivuttelua tahdonvastaisiin tekoihin mm. valehtelemalla ja teeskentelemällä.
Emotionaalisessa väkivallassa ilmenee kulttuurinen taakka (naisiin kohdistuessaan vanha, juureva misogynia), vallankäyttö ja toksiset toimintamallit – ’vahvemman oikeus’ sortaa ja kiusata alisteisessa asemassa olevaa suljettujen ovien takana. Se on pahuutta mustimmillaan ja raukkamaisimmillaan ja voi ajaa uhrinsa sairastumiseen, työkyvyttömyyteen ja jopa itsemurhaan. Siitä toipuminen voi vaatia vuosien psykoterapian.
Digimaailmassa sama häijy väkivalta ilmenee vihapuheena, ikään kuin toista ihmistä saisi loukata mahdollisimman pahasti. Myös koulu- ja työpaikkakiusaamista ohjaa ihmisyydelle ala-arvoinen asenne, että toiselle voi tehdä mitä vain tämän tunteista piittaamatta. Tämä on yllättävän yleistä yhteiskunnassamme, mutta sitä ei nähdä ennen kuin joku antaa äänen piinatuille. Kaikki väkivalta – fyysinen, henkinen, seksuaalinen, taloudellinen ja digitaalinen – on rikollista toimintaa, jonka uhri on oikeutettu poliisin, oikeuslaitoksen ja sotepalveluiden apuun.
Runokokoelmani on laaja, 250 sivua, sillä halusin käsitellä aihettani monipuolisesti. Kuvaan traumasiteen uuvuttavuutta sekä sisäistä ristiriitaa, joka saa horjumaan päätöksenteossa. Se riepottaa uhria voimakkaiden ja vastakkaisten tunteiden myllyssä: rakkaudesta vihaan, pelosta kaipaukseen, epätoivosta toivoon, lepoa suomatta. Vain traumasiteen kokenut voi täysin ymmärtää sitä; muut saattavat vain ihmetellä uhrin ’luonteen heikkoutta’ tms. Runoni havainnollistavat, miten vaikeaa traumaattisesta suhteesta on irtautua ja päästä lopullisesti ’kuiville’, vapaaksi.”
Teos kertoo myös läheisriippuvuudesta – riippuvuussairauden lähellä elämisestä ja vääristyneen kohtelun asteittaisesta ”hyväksymisestä”, sille alistumisesta voimien hiipumisen tähden. Kirjan ”sinä” eli sairas, toksinen kumppani edustaa uhrin elämässä ilmiötä, joka peittää kaiken muun alleen. Se valloittaa ja varastaa hänen elintilansa ja voimansa samoin kuin päihderiippuvuutta sairastava läheinen saattaa tehdä – sillä myös päihteiden ja lääkkeiden väärinkäyttö luo ympärilleen hyväksikäyttöä, manipuloimista ja väkivaltaa.
Läheisriippuvuus voi tarkoittaa myös liiallista psyykkistä riippuvuutta läheisistä ihmisistä. Kuten päihdeongelman, senkin taustalta voi löytyä traumoja ja niiden aiheuttamia häiriöitä. Eri tavoin traumatisoituneet ihmiset saattavat vetää toisiaan puoleensa, addiktoida ja addiktoitua.
Uhri ’koukuttuu’ traumasiteeseen kuin peliautomaattiin epäsäännöllisen vahvistamisen eli hyvän ja huonon kohtelun (palkitsemisen ja rankaisemisen) vaihtelun kautta. Se ajaa uhrin jatkuvasti toivomaan samaa onnea kuin sai suhteen alussa – ja sen jälkeen vain hetkittäisinä armopaloina, ’syötteinä’ maistaa.
Seitsemän vuoden tulva koostuu seitsemästä yhä synkemmästä ”retkahduksesta” rakkauden huumeeseen mutta päättyy uhrin selviytymiseen. Lähisuhdeväkivaltaa käsitellään myös laajemmin, ajan ja paikan rajat ylittävänä tragediana.
Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: Anita Salo, anita@basambooks.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anita SaloViestintävastaavaBasam Books Oy
Viestintä, sosiaalinen media, tiedotteet, arvostelukappaleet
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Roomalaisen sotilaan on oltava uskollinen ja tunnettava velvollisuutensa31.8.2026 16:28:20 EEST | Tiedote
Roomalaiset juhlivat Metaurusjoella 207 eaa. saatua voittoa Hannibalin veljestä, Hasdrubalista. Iloa lisää se, että Hispaniassa Scipio voittaa loputkin Karthagon joukoista ylipäällikköineen, joista toinen on Magon, Barkas-veljeksistä nuorin. Scipion sairastuessa sotilaiden kuri kuitenkin murtuu, ja uskollisuuslupauksensa ja velvollisuutensa unohtaneita on rangaistava.
Ihmiskunnan viisausperinteet haastavat tekoälyn vallankumouksen31.8.2026 15:57:29 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuu kun ihmiskunnan vanhat viisausperinteet ja aikamme vallankumouksellisin teknologia kohtaavat? Alkaako kunnioittava vuoropuhelu vai vihamielinen yhteenotto?
Jännityskertomus paneutuu Helsingin teosofiseen menneisyyteen ja uushenkiseen nykyisyyteen31.8.2026 10:22:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläisen lähiökirkon alttaritaulu kätkee sisäänsä sanoman, joka vie lukijan 1900 luvun alun Palestiinaan ja Suomen uskonnollisten vaihtoehtoyhteisöjen arkeen. Konfliktit, kuolemantapaukset ja yltyvä kansallismielisyys kietoutuvat tarinaksi, jossa aivan tavalliset ihmiset joutuvat selvittämään suhteensa poliittisiin mullistuksiin.
Jan-Christer Wahlbeck publicerar en mosaikroman – Jan-Christer Wahlbeck julkaisee mosaiikkiromaanin27.8.2026 11:01:15 EEST | Tiedote
JAN-CHRISTER WAHLBECK är en i Vasa född och uppvuxen men numera i Borgå bosatt psykolog och psykoterapeut. Som författare är det här hans fjortonde skönlitterära verk och fjärde boken som utkommer tvåspråkigt med hans originaltext på svenska och Kai Nieminens översättning till finska. JAN-CHRISTER WAHLBECK on Vaasassa syntynyt ja kasvanut mutta nykyään Porvoossa asuva psykologi ja psykoterapeutti. Kirjailijana tämä on hänen neljästoista kaunokirjallinen teoksensa ja neljäs kirja, jossa on hänen alkuperäistekstinsä ruotsiksi ja Kai Niemisen suomennos.
Hiiri ja ystävät tarjoaa onnistumisen iloa lukemiseen27.8.2026 09:22:00 EEST | Tiedote
Hiiri ja ystävät. Suositun MI-NÄ LU-EN -kirjasarjan pienaakkosin tavutettu yhdistelmäteos tarjoaa innostavaa luettavaa koululaisille!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme