Jere Vartiaisen "Etäisyys, leikki" Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana
11.10.2025 13:00:00 EEST | Aviador Kustannus | Tiedote
Oulun kirjailijaseuran jo yhdeksättä kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat on nimetty.

Botnia-kirjallisuuspalkinnon raati sai tänä vuonna luettavakseen yli 90 teosta. Vaativan, mutta antoisan luku-urakan ja analyyttisen keskustelun päätteeksi raati nimesi palkintoehdokkaiksi kahdeksan loistavaa teosta, mikä on sääntöjen mukainen enimmäismäärä. Ehdokaslistalla on kolme romaania, joista yksi on esikoisromaani, kaksi tietokirjaa, lastenkirja, runoteos sekä runoesseekokoelma.
Botnia-raati kuvailee tämän vuoden kirjoja näin:
Tänä vuonna tarjolla oli erityisen paljon lyriikkaa ja viihdettä – romantiikkaa ja dekkareita – ja ajassa kiinni olevia teoksia.
Keskustelussa korostui yhteinen näkemys tarjokkaiden korkeasta tasosta.
Raadin mukaan ehdokaslistan kirjat henkivät Pohjois-Pohjanmaata, mutta avautuvat samalla maailmaan. Pohjoista katsotaan eri suunnista, läheltä ja kauempaa, ja se laajenee Suomesta myös globaaliksi pohjoiseksi.
Temaattisesti korostuivat muisti ja muistaminen, miehenä olemisen moninaiset ja ei-perinteiset tavat sekä alueen ainutlaatuinen luonto.
Teosten ajankohtaisuus nousi esiin aihepiiristä riippumatta.
Raadin lausunto Vartiaisen runokokoelmasta:
"eikä tämä riitä. tällainen elämä ei riitä enää.
Mitä on ulkopuolisuus ja erilaisuus? Miten elämälleen löytää merkityksen? Etäisyys, leikki on genrerajoja rikkova ja ylittävä runoteos. Satua, arkea, luetteloa, visuaalisuutta, kielileikittelyä, levottomuutta, äärimmäistä riipaisevuutta ja lisäksi vielä koomisuutta.
Teos naurattaa, heittäytyy riehakkaaksi, saa lukijan tyrskimään, ja silti kaiken keskellä on yksinäisyys ja hankalat sosiaaliset tilanteet niin oman itsen kuin toisten ihmisten kanssa.
Jere Vartiaisen kokeilevien ja hallittujen runojen henkilöt tarkastelevat ja pohtivat muita sekä itseään. Heillä on taito etääntyä, katsoa ulkopuolisen silmin, mutta heiltä puuttuu kykyä kohdata, päästä irrallisuudesta. Etäisyys, leikki on briljantti ulkopuolisuuden kuvaus.
Vartiainen taitaa runouden keinoin kuvata sen, mikä on juuri tässä ajassa ja yhteiskunnassa.
mutta joillekin maitojunille ei ole kiskoja"
Muut ehdokkaat:
-Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto (Gummerus 2024)
-Ritva Kylli: Ruokaa reissussa – Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffettiin, Gaudeamus (2024)
-Hanna Lantto: Bilbao (Tammi 2025)
-Maria Matinmikko: SIIS NIIN, suuri ihmetys (Siltala & Parvs 2025)
-Sanna Pelliccioni & Eppu Nuotio: Anteeksi (S&S 2025)
-Jenni Räinä: Veden ajat – matka läpi muuttuneen maiseman (Like 2025)
-Hannu Väisänen: Viisikko (Siltala 2024)
Teokset esitellään ja ehdokkaat kukitetaan lauantaina 11.10.2025 klo 13 Oulun Kirjamessujen Kaleva-lavalla Oulun Lyseon lukiossa (Kajaaninkatu 3, Oulu).
15 000 euron arvoinen Botnia on palkintona poikkeuksellinen: ehdolle voidaan hyväksyä mitä tahansa kirjallisuudenlajia edustava kaupallisen kustantamon julkaisema teos. Lisäksi kielirajausta ei ole – riittää, että tekijä asuu Pohjois-Pohjanmaalla tai on kotoisin sieltä.
Botnia-raadin jäsenet ovat:
-kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä, Oulun yliopisto (puheenjohtaja)
-kirjabloggaaja Simo Sahlman, Lukupino
-kirjasomevaikuttaja Minna Kekkonen
-informaatikko Anna Kippola, Raahen kaupunginkirjasto
-kulttuuritoimittaja Eeva Kauppinen, Kaleva
-dramaturgi Janne Rosenvall
-kirjailija, luovan kirjoittamisen opettaja Taija Tuominen
Botnia-kirjallisuuspalkinnon perustaja on Oulun kirjailijaseura ry.
Palkintosumman lahjoittavat tänä vuonna Oulun kaupunki, sanomalehti Kaleva ja LähiTapiola Pohjoinen.
Botnia-voittaja nimetään lauantaina 8.11.2025.
Lisätietoja palkinnosta antavat Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja Antti Leikas, p. 040 5666 862 ja Botnia-raadin puheenjohtaja Hanna-Leena Määttä, p. 050 597 4524.
Oulun kirjailijaseura on Oulun alueen ammattikirjailijoiden edunvalvonta- ja tukijärjestö. Sen tarkoituksena on edistää Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ammattikirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia, rakentaa seudulla toimivien kirjailijoiden yhteisöä sekä ajaa alueen kirjailijoiden etuja.
Lisätietoja Oulun kirjailijaseurasta löytyy osoitteesta oulunkirjailijaseura.fi.
Botnia-kilpailun säännöt löytyvät osoitteesta oulunkirjailijaseura.fi/botniapalkinto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottajaAviador Kustannus
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI
http://www.aviador.fi
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Yleinen asevelvollisuus on yksi suomalaisen onnellisuuden peruspilareista, pohtii kertova tietokirjauutuus27.8.2026 10:56:03 EEST | Tiedote
Reservin upseeri ja tietokirjailija Pekka Paloheimo analysoi onnellisuuden ja asevelvollisuuden suhdetta uutuusteoksessaan Jaarli 2.0 – Vastuunkantajat.
Onko demokratian jatkuminen enää itsestäänselvyys?25.8.2026 12:52:23 EEST | Tiedote
Palkittu journalisti Mikko Kortelainen valottaa demokratian haurautta romaanissaan Poikkeustila.
Runokokoelma Auringonselkä muuttaa sanoiksi asioita, joihin sanat eivät meinaa riittää25.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Saaga Suonvierin runokokoelma Auringonselkä on julkaistu Aviador Kustannuksen kustantamana. Auringonselkä on runoteos menettämisen eri tavoista ja vaiheista, haurastuvasta muistista ja isovanhemmista. Teos kertoo siitä alueesta, jossa ei ole varma voiko vielä sanoa tuntevansa toisen: Lapsuuden kesistä, hyönteisistä, viimeisinä seisovista puista. Orvosta karitsasta, siskosta ja muistoista, jotka muuttuvat jokaisesta kosketuksesta. Tekohampaat mukissa tiskialtaan reunalla kuin näkisi jotain mitä ei pitäisi, sisäelimen miten kaikki talviyössä niin hiljaa vaellan mökin huoneissa, etsin peiton kahinaa, unen asentoa metsässä pöllö näkee lumenalaisen saaliin lentää kuin hiljaisuus voiko ajatella hellä hyräily, radiokanavan hakeminen hellalla kiehuva teevesi, nämä huoneet joissa sukupolvet kulkevat toistensa halki voiko ajatella saapuvan pehmein askelin ilman hampaita Saaga Suonvieri on lauluntekijä ja runoilija, jonka juuret ovat Torniossa ja Savossa. Hän julkaisee musiikkia ja keikkailee art
Andreas Koiviston tietoteos antaa muinaiselle Suomelle kasvot19.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kirjassa hyödynnetään viimeisiä tutkimustuloksia arkeologiasta, kielitieteestä ja DNA-tutkimuksesta.
Hannu Mäkelän omaelämäkertateoksessa huonot uutiset ja kauniit toiveet kulkevat käsi kädessä12.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hannu Mäkelän muistelmateos Matkalla yhä on julkaistu Aviadorin kustantamana. Elämä on matka, jolla sattuu ja tapahtuu paljon sellaistakin, jota ei osaa mitenkään odottaa. Hannu Mäkelän uusin kirja on tosikertomus siitä, kuinka äkkiä aivan kaikki muuttui, kun sairaus yllätti hänet heinäkuun lopulla 2024. Koko syksy meni ja katosi, yksi leikkaus johti toiseen, toinen kolmanteen ja sairaalat alkoivat olla tuttuja paikkoja, Suomen suurimpia tuotantolaitoksia, siltä tuntui usein. Sana 'syöpä' tuli tutuksi sekin, kuten myös sana 'maligni'. Mutta tällä matkalla oli myös onnea, sitäkin voi olla joskus. Ja niin matka jatkuu yhä, jatkuvan tarkkailun alaisena, jatkuu jonnekin tässä alati armottomassa maailmassa, jonka kehitystä kukaan meistä ei tiedä. Voimme elää pelokkaasti aavistellen, mutta kyllä myös toivoen ja uneksien: "Mietin tulevaisuutta, kuolemaa. Toki kuolisin. Miksi en sitten enää pelännyt sitä? Ehkä siksi, että olin jo tajunnut, ettei siinä ollut mitään pelättävää. Ei enää tässä iäs
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

