SDP EDUSKUNTA

SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen Itä-Suomelle myöntämä taloudellinen tuki on vain kolmannes siitä summasta, jonka se leikkasi aiemmin

10.10.2025 08:35:16 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Hallitus päätti torstaina 16 miljoonan euron suuruisen AKKE-rahan kohdentamisesta itäisen ja pohjoisen Suomen ohjelmiin. Kansanedustaja Seppo Eskelinen muistuttaa, että kyseessä ei suinkaan ole Itä-Suomelle suunnattu uusi tuki, vaan jo aiemmin leikatun tuen osittainen palautus, jota nyt tarjoillaan suurena saavutuksena.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

- Itä-Suomessa muistetaan hyvin, että kyseinen rahoitus on edellisen hallituksen aikana Työ- ja elinkeinoministeriön momentille Venäjä-yhteistyöohjelmista siirrettyä valtion rahoitusosuutta. Kyseessä on käytännössä maakunnille jo aiemmin suunnattua rahoitusta. Venäjä-ohjelmiin allokoitiin varoja yhteensä 48 miljoonaa euroa, mistä valtiovarainministeri Purra saksi 32 miljoonaa pois, Eskelinen muistuttaa.

Nyt jaettava 16 miljoonaa euroa ei Eskelisen mukaan kompensoi EU-varojen menetystä.

- Nyt jaettava summa kohdentuu entistä laajemmalle alueelle, kun mukana on myös Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Savo. Jälleen hallitus tekee tulonsiirron pois Pohjois-Karjalasta. Kyllähän tämä ”jälkien peittelyltä ”näyttää , Eskelinen harmittelee.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote

– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).

SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye