Zekki-tilannekuva: katsaus suomalaisten nuorten hyvinvointiin keväällä 2025
Kevään 2025 Zekki-tilannekuvan mukaan suurin osa nuorista kokee perheensä ja asumistilanteensa vähintään melko tyydyttäväksi, mutta itsetunnon ja vaikeuksien voittamisen osa-alueilla kaivataan edelleen tukea. Erityistä huomiota vaatii muunsukupuolisten nuorten hyvinvointi, joka on yhä muuta väestöä heikompi. Toisaalta nuorten elämään tyytyväisyys on hiljalleen kohentunut.

Nuorten vastauksia on kertynyt Zekkiin vuodesta 2021 alkaen lähes 55 000 kappaletta. Kevään 2025 aikana Zekissä itsearvion teki yhteensä 5 141 nuorta, joista tyttöjä/naisia 3 006 ja poikia/miehiä 1 768 sekä muunsukupuolisia 194. Vastauksia kertyi kaikilta hyvinvointialueilta ja yhteensä 217 kunnasta.
Nuorten hyvinvoinnin kehitys
− Nuorten elämäntilanne on pysynyt samalla tasolla syksystä 2023 alkaen, mutta keväällä 2025 tilanne on hieman aiempaa positiivisempi. Nuoret tarvitsevat edelleen vahvistusta erityisesti itsetunnon mutta myös vaikeuksien voittamisen elämänalueilla. Ilahduttavaa on, että neljä viidestä nuoresta ilmoitti olevansa vähintään melko tyytyväinen perheeseensä ja asumistilanteeseensa, kertoo Diakin tutkija Sakari Kainulainen.
Pojat ovat tyytyväisempiä elämäänsä kokonaisuutena. Edelleen huolta herättää muunsukupuolisiksi itsensä ilmoittaneiden nuorten hyvinvointi, joka oli nuoria naisia ja miehiä heikompi. Ilahduttavaa kuitenkin on, että tilanne vaikuttaa muunsukupuolisten osalta parantuneen hiljalleen keväästä 2023 alkaen.
Zekki.fi-digipalvelun vaikuttavuudesta vahvoja viitteitä
− On tärkeää, että yhä useampi nuori saisi ymmärryksen siitä, että kaikesta ei tarvitse selvitä yksin − ja löytäisi matalan kynnyksen tukipalvelujen piiriin. Zekin käyttäjille tehdyn kyselytutkimuksen mukaan jopa 72 % nuorista koki saaneensa Zekki-kyselyn avulla apua elämäntilanteensa hahmottamiseen ja puolet vastanneista aikoi hakea tukea suositelluista palveluista. Haastammekin jokaisen nuoren kanssa toimivan ammattilaisen ja läheisen mukaan: kysykää nuorten kuulumisia, kertoo Diakin Zekki-hankkeen projektipäällikkö Päivi Sipola.
Zekki-digipalvelun vaikuttavuudesta on vahvoja viitteitä, jotka on tunnistettu myös kansainvälisellä tasolla. Euroopan komissio julkaisi Zekki.fi:tä käsittelevän tapaustutkimuksen palvelun vaikuttavuudesta joulukuussa 2024.
Mikä on Zekki-tilannekuva?
Zekki -tilannekuva on kaksi kertaa vuodessa julkaistava ajantasainen raportti suomalaisten nuorten hyvinvoinnista. Tieto perustuu Zekki.fi -verkkosivuston 15–25-vuotiaiksi itsensä ilmoittaneiden vastaajien tuottamaan tietoon. Tilannekuvan analyysin on toteuttanut Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkija Sakari Kainulainen.
Zekki on maksuton ja anonyymi digitaalinen itsearviointipalvelu, joka on suunnattu erityisesti 15–25-vuotiaille nuorille sekä heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille. Sen avulla nuori voi nopeasti ja helposti arvioida omaa elämäntilannettaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sakari KainulainenErityisasiantuntija, dosenttiDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 869 6018sakari.kainulainen@diak.fiPäivi SipolaProjektipäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Zekki.fi-hanke
Liisa VallinViestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 321 9234liisa.vallin@diak.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diak on sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkausalaan keskittynyt kohtaamisen korkeakoulu. Osaamisemme kohdistuu sinne, missä on eriarvoisuutta, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja yhteiskunnan ulkopuolisuutta. Teemme sosiaalista innovointia ihmisen puolella. Olemme ihmisyyden asiantuntijoita, joita ajaa halu rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa kaikille. Teemme tuloksellisesti jatkuvaa kehitystyötä, jotta maailma olisi kaikille hyvä. Uskomme ihmiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Zekki.fi kutsuu jakamaan vertaistarinoita nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi6.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulun kehittämä Zekki.fi haastaa suomalaiset pysähtymään nuorten hyvinvoinnin äärelle kysymällä: “Miten sulla menee?” Zekki.fi:n kehittämistyössä on noussut esiin nuorten toive kuulla toistensa kokemuksia ja vertaistarinoita.
Diakista valmistuneet työllistyvät parhaiten Suomessa – lähes kaikki löytävät töitä5.11.2025 13:50:00 EET | Tiedote
Tuore ammattikorkeakouluista valmistuneiden työllistymistä koskeva raportti vahvistaa Diakin aseman Suomen ammattikorkeakoulujen työllistymisen kärjessä. Viivain Oy:n tuottaman raportin mukaan Diakista valmistuneiden työllistyminen on edelleen selvästi maan keskiarvoa parempaa.
Uusi tutkimus: Suomen julkistalous hyötyy maahanmuutosta – vieraskieliset maksavat enemmän veroja kuin saavat tukia4.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Maahanmuuttajat eivät ole julkistaloudellinen rasite, vaan päinvastoin – erityisesti työllisinä he tuottavat enemmän kuin kuluttavat, selviää uudesta tilastolliseen vertailuun perustuvasta tutkimusraportista.
Yhteisöllisyydestä hyvinvointia27.10.2025 08:50:00 EET | Tiedote
HOP-hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä -hanke on toiminta-aikanaan edistänyt osallisuutta ja pärjäämistä Pohjois-Pohjanmaalla. Hanke kehitti yhdessä kuntalaisten kanssa erilaisia toimintoja ja tapahtumia, vahvistanut yhteisöjä ja lisännyt paikallisten osallisuuden kokemusta.
”Jotta jokainen opiskelija voisi hyvin” – neljän ammattikorkeakoulun yhteinen kysely tuottaa tietoa ja työkaluja opiskelijahyvinvoinnin parantamiseksi24.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Opiskelijahyvinvointia parannetaan neljän ammattikorkeakoulun yhteisellä hyvinvointikyselyllä. Marraskuussa toteutettava kysely tuottaa tietoa opiskelijoiden hyvinvoinnista, auttaa kohdentamaan tukipalveluita ja tarjoaa opiskelijoille työkaluja hyvinvointinsa ylläpitämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

