Akaan viitoitus uudistuu
Akaan kaupungin näkyvyys paranee jatkossa, kun maantieverkon viitoituskohde Toijala korvataan nimellä Akaa. Muutos tehdään vaiheittain loppuvuoden 2025 aikana ja sen yhteydessä myös viittojen pystytysrakenteet uudistetaan vastaamaan nykyisiä törmäysturvallisuusvaatimuksia.

Akaa syntyi Toijalan kaupungin ja Viialan kunnan yhdistyessä vuonna 2007, ja Kylmäkoski liittyi mukaan vuonna 2011. Maantieverkon viitoituksessa on kuitenkin edelleen näkynyt nimi Toijala. Nyt käynnistyvän urakan myötä tilanne korjataan.
Uusi viitoitus parantaa merkittävästi Akaan tunnettuutta, koska se tekee kaupungista helpommin löydettävän ja näkyvämmän. Tämä edistää myös paikallista elinkeinoelämää, matkailua ja muuttoliikkeen positiivista kehitystä, kertoo Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola.
Urakka toteutetaan kolmessa vaiheessa. Ensimmäiset uudet viitat asennetaan viikolla 42, ja työt etenevät loppuvuoden 2025 aikana. Koko urakka valmistuu juhannukseen 2026 mennessä. Muutokset koskevat sekä maantieverkkoa että Akaan ja Valkeakosken katuverkkoa.
On tärkeää, että tieviitoitus vastaa nykyistä kuntarakennetta ja palvelee sekä asukkaita että ohikulkijoita. Samalla parannamme liikenneturvallisuutta varmistamalla, että kaikki rakenteet täyttävät nykyiset törmäysturvallisuusvaatimukset, toteaa ylijohtaja Juha Sammallahti, Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Uudistuksen myötä Akaa näkyy jatkossa paremmin tieverkolla, liikkuminen helpottuu ja matkanteko alueella on turvallisempaa. Viitoituksen uusimiseen saatiin eduskunnan jakovararahoitusta. Akaan ja Valkeakosken kaupungit sekä Pirkanmaan ELY-keskus osallistuvat myös kustannuksiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus:
Juha Sammallahti
Ylijohtaja
Puh. 040 580 0717
juha.sammallahti@ely-keskus.fi
Akaan kaupunki:
Antti Peltola
Kaupunginjohtaja
puh. 040 335 3335
antti.peltola@akaa.fi
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakennuttamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Tyytyväisyys Pirkanmaan maanteiden kuntoon parani viime vuodesta5.11.2025 08:08:34 EET | Tiedote
Kesän 2025 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus kertoo, että niin ammattiautoilijoiden kuin yksityishenkilöidenkin tyytyväisyys maanteiden tilaan ja kuntoon parani edellisvuodesta Pirkanmaalla.
Velaatantie (mt 338) palautettu liikenteelle Kaanaassa Tampereella3.11.2025 11:40:18 EET | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus peruskorjaa Kaanaassa Velaatantien (mt 338) Kaanaan sillan. Kannen nostotyön vuoksi katkaistu tie on palautettu liikenteelle perjantai-iltana 31.10.2025.
Maaseudun huoltovarmuusiltapäivässä 3.11.2025 keskustellaan ruokaturvasta ja kylien kriisinkestävyydestä – vielä ehtii ilmoittautua31.10.2025 15:21:31 EET | Tiedote
Miten kotimainen ruoantuotanto ja kyläyhteisöt tukevat kriisinkestävyyttä ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta? Pirkanmaan ELY-keskuksen, Leader-ryhmien ja kuntien maaseutupalveluiden järjestämässä webinaarissa 3.11.2025 klo 12-16 pureudutaan maaseudun huoltovarmuuteen asiantuntijapuheenvuorojen ja käytännön kokemusten kautta. Luvassa on asiaa muassa suomalaisen ruoan huoltovarmuudesta, kylien yhteisöllisestä varautumisesta sekä kunnan ja kylien varautumisyhteistyöstä.
Pirkanmaalla siirrytään talvinopeuksiin keskiviikkona 29.10.27.10.2025 11:33:30 EET | Tiedote
Pirkanmaan maanteillä otetaan käyttöön talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset keskiviikkona 29.10. Nopeusrajoitusmerkit vaihdetaan perjantaihin 31.10. mennessä, ja uudet rajoitukset astuvat voimaan heti merkkien vaihduttua.
Maantie 338 poikki Kaanaassa Tampereella siltatyön vuoksi 29.10.–11.11.202524.10.2025 13:51:15 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus uusii Kaanaassa maantiellä 338 (Velaatantie) sillan betonikannen. Työstä johtuen tie katkaistaan ja ajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille. Siltatyö tehdään 29.10.–11.11. välisenä aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme