Viljelijöiden talous poikkeuksellisen heikko - kasvukausikysely kertoo syyt
Vuoden 2025 kasvukausi oli viljelijöiden mukaan poikkeuksellisen haastava. Kevään kylmyys, kesän kuivuus ja syksyn sateet laskivat sato-odotuksia useimmilla tiloilla. Suurin osa 422 kasvukausikyselyyn vastanneesta viljelijästä arvioi sadon määrän ja laadun olevan tavanomaista tasoa tai sitä heikompaa. Sääolosuhteiden lisäksi myös tilojen taloudellinen tilanne oli monilla tuotantosuunnilla keskimääräistä heikompi. Haasteista huolimatta osa tiloista raportoi myös onnistumisia, erityisesti marjakasvien, kuivaheinän ja syysviljojen osalta.

Suurin osa vastaajista arvioi sekä satomäärien että laadun olevan tavanomaisella tasolla tai hieman sen alapuolella. Valkuais- ja öljykasveilla, kuminalla ja salaatilla sato-odotukset heikkenivät loppukesää kohti. Sen sijaan marjakasveilla ja kuivaheinällä näkymät paranivat. Alueellisesti Uudellamaalla 63,4 prosenttia ja Ahvenanmaalla 66,6 prosenttia vastaajista arvioi syysviljasadon tavanomaista paremmaksi. Kevätviljojen osalta noin kolmannes vastaajista odotti keskimääräistä parempaa satoa Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla.
Sademäärissä oli suurta vaihtelua eri alueiden välillä. Satakunnassa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Ahvenanmaalla yli 80 prosenttia niistä vastaajista, jotka raportoivat heikosta sadosta jollakin kasvilla, nimesi helteen tai kuivuuden tärkeimmäksi syyksi. Toisaalta liiallinen sade ja märkyys haittasivat tuotantoa erityisesti Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa.
Viljelijöiden taloudellinen tilanne oli monilla tuotantosuunnilla selvästi tavanomaista heikompi. Vilja-, öljy- ja valkuaiskasveja viljelevistä tiloista 21,6 prosenttia raportoi taloutensa olevan huomattavasti heikompi ja 34,0 prosenttia hieman heikompi kuin tavanomaisena vuonna. Myös nurmea tuottavista tiloista 54,5 prosenttia arvioi taloudellisen tilanteensa heikentyneen.
Kotieläintuotannossa erityisesti sikatilojen taloudellinen tilanne oli heikko: 66,7 prosenttia vastaajista arvioi taloutensa tavanomaista heikommaksi. Naudanlihatiloista puolet raportoi heikentymistä. Maitotiloilla tilanne oli tasaisempi. 20 prosenttia koki tilanteen heikentyneen ja 16,7 prosenttia parantuneen. Siipikarja- ja lammastiloilla taloutta pidettiin vakaampana, mutta näiden tuotantosuuntien vastaajamäärät olivat pienet.
Tuotantopanosten, erityisesti lannoitteiden, korkea hinta ja saatavuus olivat yleisiä haasteita. 46 prosenttia vastaajista kertoi vaikeuksista lannoitteiden hankinnassa joko tälle tai ensi vuodelle. Monien viljelijöiden mukaan tuotantopanosten hinnat ovat nousseet nopeammin kuin tuottajahinnat, mikä on heikentänyt kannattavuutta ja vähentänyt investointihalukkuutta.
MTK:n ja SLC:n toteuttamaan kasvukausikyselyyn vastasi 422 viljelijää eri puolilta Suomea 11.9.–2.10.2025. Kyselyllä kartoitettiin satonäkymiä ja tilojen taloudellista tilannetta. Tulokset esitetään päätuotantosuunnan mukaan. Vastaajista 51,4 prosentilla tilan liikevaihto ylitti 100 000 euroa, mikä on yli kaksinkertainen osuus verrattuna valtakunnalliseen maatalous- ja puutarhayritysten keskiarvoon.
Lisätietoja:
Saralotta Engblom, asiantuntija, MTK, 050 347 8154, saralotta.engblom@mtk.fi
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maaseutumatkailu loisti Finnish Travel Galassa – Pulsan Asema ja Villa Korkatti palkittiin6.11.2025 13:03:25 EET | Uutinen
Vuotuisessa Finnish Travel Galassa 31.10. palkittiin matkailualan menestyjiä ja vuoden onnistumisia Helsingin Messukeskuksessa. Maaseutumatkailu nousi näyttävästi esiin ja aina palkintopallille asti. Pulsan Asema Oy voitti kategorian Vuoden kotimainen matkailukohde, ja Villa Korkatti palkittiin Vuoden majoitusliikkeenä.
MTK: Ilmastopolitiikka ei saa ohittaa arjen asiantuntijoita – viljelijät ja metsänomistajat huomioitava päätöksenteossa5.11.2025 14:11:49 EET | Tiedote
MTK korostaa, että ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa vain, jos viljelijät ja metsänomistajat ovat aidosti mukana ratkaisuissa. Myös kansainvälisen ilmastopolitiikan on perustuttava arjen todellisuuteen ja käytännön kokemukseen, järjestö katsoo. MTK osallistuu Brasilian Belémissä järjestettävään YK:n COP30-ilmastokokoukseen osana Suomen valtuuskuntaa. Järjestö tuo kokouksessa esiin maa- ja metsätalouden keskeistä roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa.
Luonnonarvokauppa tarjoaa uusia mahdollisuuksia maanomistajille – MTK ja metsänhoitoyhdistykset mukana kehittämässä kasvavaa markkinaa30.10.2025 14:20:46 EET | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriön tilaama Pellervon taloustutkimuksen (PTT) selvitys luonnonarvokaupan kehittämismahdollisuuksista tuo esiin merkittäviä mahdollisuuksia maanomistajille ja koko maa- ja metsätalouden arvoketjulle. Selvityksen mukaan luonnonarvokauppa voi tulevaisuudessa monipuolistaa tulonlähteitä, vahvistaa elinkeinojen resilienssiä ja edistää luonnon monimuotoisuuden turvaamista.
Selvitys: Maanomistajan asema harmaan suojelun kaavoituksessa vaatii selkeytystä30.10.2025 13:42:44 EET | Tiedote
Professori Martti Häkkäsen tuore oikeudellinen selvitys, nostaa esiin merkittäviä epäselvyyksiä metsien käytön rajoituksista kaavoituksessa – ilmiöstä, jota kutsutaan harmaaksi suojeluksi. Selvityksen mukaan nykyinen sääntely ja käytännöt jättävät maanomistajan aseman epävarmaksi ja oikeusturvan puutteelliseksi.
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon metsäasiantuntija Panu Karhu on Vuoden Kymppi30.10.2025 10:20:35 EET | Tiedote
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon metsäasiantuntija Panu Karhu on valittu metsänhoitoyhdistystenVuoden Kympiksi. Ehdotuksia Vuoden Kympiksi annettiin 86 kappaletta. Vuoden Kymppi on MTK:n metsäjohtokunnan myöntämä tunnustus ansiokkaasta metsänomistajien etujen ajamisesta sekä metsänomistajaorganisaation jäsenten ja muiden metsänomistajien palvelusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme