Oulun ravintolakentälle tunnustusta – Radisson Blu Oulu sai arvostetun Rotisseur-kilven
Radisson Blu Hotel Oulun yhteydessä toimiva Tilausravintola Toivo on saanut kunnian liittyä kansainväliseen gastronomiseen yhteisöön, ja vihitty Chaîne des Rôtisseurs -kilpiravintolaksi.

Chaîne des Rôtisseurs -kilpi myönnetään ravintoloille, joissa yhdistyvät aito intohimo makujen kehittämiseen, viinien ja ruokien harmoninen yhdistäminen sekä kyky luoda mieleenpainuvia elämyksiä. Kilpi on lupaus siitä, että Ravintola Toivossa nautittu annos voi viedä asiakkaan arjen yläpuolelle – makumatkalle, joka jää mieleen.
“Rôtisseurs-kilpi on osoitus sekä keittiön että salihenkilökunnan korkeasta ammattitaidosta ja intohimosta gastronomian kehittämiseen. Se ei kuitenkaan ole pelkkä tunnustus – se on lupaus asiakkaille. Ravintola Toivossa yhdistyy pohjoisen omaleimaisuus ja moderni gastronomia tavalla, joka ansaitsee tulla nostetuksi esiin”, kuvailee Johanna Hornborg-Ojala, Chaîne des Rôtisseurs Suomen valtavouti.
Kilven saaminen on merkittävä tunnustus myös Oulun gastronomiselle kentälle ja vahvistaa kaupungin asemaa laadukkaan ruokakulttuurin edistäjänä. Tunnustus osuu ajankohtaan, jolloin Oulu valmistautuu kulttuuripääkaupunkivuoteensa 2026. Chaîne des Rôtisseurs -kilpi nostaa esiin paikallisen ruokakulttuurin merkityksen osana kulttuurista vetovoimaa ja elämyksellisyyttä.
“Olemme valtavan ylpeitä tästä tunnustuksesta. Se kertoo tiimimme intohimosta ja osaamisesta, ja kannustaa meitä jatkamaan elämysten kehittämistä entistä rohkeammin. Rôtisseurs-kilpiravintolaksi nouseminen tukee samalla Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta, jolloin johtavana kansainvälisenä tapahtumatalona vastaanotamme paljon vieraita ympäri maailmaa. Kansainväliselle yleisölle on laadukas pohjoinen ja paikallinen ruokakulttuuri erittäin tärkeä ulottuvuus”, toteaa Radisson Blu Hotel Oulun F&B manager Hannu Kovala.
Lisätietoja Chaîne des Rôtisseurs -järjestöstä: www.rotisseurs.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja median yhteydenotot:
Hannu Kovala, F&B manager
Ravintola Toivo / Radisson Blu Hotel Oulu
p. 040 5501 579
hannu.kovala@sok.fi
Kuvat
Sokotel on suomalainen hotellioperaattori ja osa S-ryhmää. Sokotel operoi pääkaupunkiseudulla, Suomen suurimmissa kaupungeissa ja Viron Tallinnassa yhteensä 14 Sokos Hotellia, seitsemää Radisson Blu Hotellia sekä täysin uutta Heymo 1 -hotellia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Prisman verkkokaupan ja Hopen joululahjakeräys on helppo tapa auttaa - lahjoittaa voi “vaikka kotisohvalta käsin”18.11.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Prisman verkkokaupan ja Hopen perinteinen joululahjakeräys on tänä vuonna käynnissä 18.11.–3.12. välisen ajan. Keräysaikana Prisman verkkokaupassa lahjoitetut tuotteet toimitetaan Hopen kautta vähävaraisille lapsiperheille ympäri Suomen. Joulunajan apu on monessa suomalaisperheessä toivottu lahja, sillä lapsiperheiden avun tarve on kuluvan vuoden aikana kasvanut merkittävästi.
Joulun lahjalista yllättää – paketista voi paljastua valoterapiamaski tai multistyler14.11.2025 07:25:00 EET | Tiedote
Tänä vuonna pukinkonttiin pakataan yhä enemmän hyvinvointituotteita, viihdettä ja arjen luksusta. Suomalaiset aloittavat lahjahankintojen teon hyvissä ajoin, ja valintojen taustalla korostuvat hyödyllisyys, toiveiden täyttyminen ja pieni hemmottelu. Prismalaiset tietävät, mitä suomalaiset aikovat tänä jouluna ostaa ja toiveet lahjalistoilla saattavat yllättää.
Mitkä tuotteet käyvät kaupaksi tänä jouluna – Sokoksen asiantuntijat nimeävät hittilahjat11.11.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Sokoksen kauneuden, pukeutumisen ja kodin asiantuntijat jakavat näkemyksensä siitä, mitä tuotteita suomalaiset käärivät paketteihin tänä jouluna. Lahjakääröjen ennustetaan kätkevän alleen muun muassa suloisia miniatyyrituoksuja, laadukkaita neuleita ja näppäriä matkakorurasioita.
Isälle suklaata ja kukkia? S-ryhmän data kertoo erot isän- ja äitienpäivän vietossa4.11.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Isänpäivää vietetään jälleen tulevana sunnuntaina 9.marraskuuta. Perinteisesti suomalainen muistaa syksyllä isää samalla kaavalla kuin äitiä keväällä: hyvällä ruoalla ja lahjoilla. S-ryhmän ostodata kuitenkin osoittaa, että isän ja äidin juhlapäivien mauissa sekä pakettien sisällöissä on eroa.
Riisituotteille odotettu sertifiointi – näkyy kaupan hyllyllä ”jyvä kerrallaan”3.11.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Riisi on monelle tuttu ruoanlaiton peruselementti, jota ostetaan S-ryhmän ruokakauppojen (Prisma, S-market, Sale ja Alepa) hyllyiltä vuodessa noin yhdeksän miljoonaa kiloa. Syksyllä kaupan riisihyllyille on saapunut ensimmäinen Sustainable Rice Platform -sertifioitu Coop-tuotemerkin basmatiriisi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

