Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-edustajat: Surullinen hetki potilasturvallisuudelle ja perusterveydenhuollolle

Jaa

Eduskunta päätti perjantaina 10.10. hallituspuolueiden äänin 95–85 hylätä kansalaisaloitteen Oulaskankaan yöpäivystyksen säilyttämisestä. Päätös sinetöi paitsi Oulaskankaan, myös muiden hyvinvointialueiden terveyspalveluiden ja yöpäivystysten karsimisen.

Kuvat: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuvat: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Tämä on surullinen hetki potilasturvallisuudelle, perusterveydenhuollolle ja ihmisten oikeudelle saada apua silloin, kun he sitä tarvitsevat. Kun itselle lähin yöpäivystys suljetaan, matka hoitoon pitenee, hoitoonpääsy heikkenee ja arjen turvattomuus kasvaa, kyse on kurjistamisesta ja palveluiden romuttamisesta. Ihmiset jäävät yksin, sanoo valiokunnan puheenjohtaja kansanedustaja Krista Kiuru.

– Päätös merkitsee lopullista niittiä perustason terveyspalveluiden ja yöpäivystysten karsimiselle sekä potilasturvallisuudelle Oulaskankaalla ja muilla alueilla, kuten Savonlinnassa, Salossa, Varkaudessa, Iisalmessa sekä Kemissä. Hallitus manageroi Helsingistä käsin, vastoin alueiden toiveita, kuka saa päivystää ja milloin hoitoa saa, toteaa kansanedustaja Ville Merinen.  

– Hallitus perustelee yöpäivystysten lakkauttamista säästöillä, mutta inhimilliset ja taloudelliset kustannukset hoitoonpääsyn viivästymisessä tulevat olemaan paljon suurempia. Oulaskankaan kohdalla säästöjä ei edes synny, vaan potilaiden siirtokuljetukset, ensihoidon lisäkuormitus ja taksimatkat syövät hallituksen näennäiset säästöt, ja kun säästöjä ei synny, jäljelle jää ainoastaan kurjistaminen, painottaa eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kim Berg.

SDP:n mielestä hyvinvointialueille on annettava oikeus päättää itse omista päivystysjärjestelyistään.

– Paras tieto ja asiantuntemus palveluiden järjestämisestä sijaistee hyvinvointialueilla, mutta hallitus ei enää kuuntele alueita eikä asiantuntijoita. Hallitus on ajamassa alas suomalaisen terveydenhuollon perustaa, päättää kansanedustaja Aki Lindén.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot

Puh:050 514 3196

Krista KiuruSosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja

Eduskunta-avustaja Petteri Nurmi puh. 050 339 4365, petteri.nurmi@eduskunta.fi

krista.kiuru@eduskunta.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Liikenne- ja viestintävaliokunnan Eskelinen ja Perholehto vaativat vauhtia taksiuudistuksen käsittelyyn5.11.2025 15:33:02 EET | Tiedote

– Tänään tulleen tiedon mukaan liikenne- ja viestintävaliokunta kokoontuu seuraavan kerran vasta ensi viikon perjantaina 14.11., koska hallituksen esityksiä ei ole tullut käsiteltäväksi. Etenkään taksilain uudistuksen osalta tällaiseen vatulointiin ei ole aikaa, vaan hallituksen pitäisi pistää asiaan vauhtia, vaativat liikenne- ja viestintävaliokunnan demarijäsenet Seppo Eskelinen ja Pinja Perholehto.

SDP:n Perholehto: Euroopalla mahdollisuus ottaa historiallinen askel aborttioikeuden turvaamisessa5.11.2025 14:20:48 EET | Tiedote

Euroopassa otettiin tänään merkittävä askel kohti aborttioikeuden turvaamista. Euroopan parlamentin naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta (FEMM) äänesti My Voice, My Choice -aloitteen päätöslauselman puolesta, joka tähtää todellisen EU-tasoisen aborttioikeuden varmistamiseen. – Aamupäivän äänestys oli kipeästi kaivattu valonpilkahdus eurooppalaiseen naisten oikeuksia koskevaa keskusteluun. On todella merkillepantavaa, että koko EU:n laajuinen aborttioikeus on nyt askeleen lähempänä toteutumista, iloitsee kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye