Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Ammatillisen koulutuksen opiskelijat viihtyvät opinnoissaan jopa paremmin kuin lukiolaiset ja peruskoululaiset

13.10.2025 01:00:00 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote

Jaa

Neljä viidestä ammatillisen koulutuksen opiskelijasta kertoo pitävänsä koulunkäynnistä, selviää vastikään julkaistusta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskyselystä. Osuus on kyselyssä mukana olevista koulutusmuodoista selvästi korkein, ohi perusopetuksen ja lukion. Tulokset kääntävät päälaelleen sitkeän käsityksen siitä, että ammatilliseen hakeutuisivat vähemmän motivoituneet nuoret.

Samaa suuntaa osoittaa myös Kuntaliiton tuore selvitys, jonka mukaan ammatillisen koulutuksen opiskelijat kokevat vaikutusmahdollisuutensa ja kouluarjen työrauhan paremmiksi kuin muut toisen asteen opiskelijat.

Kaksi nuorta selät vastakkain.
”Ammatillisesta koulutuksesta puhuttaessa esiin nousevat usein yksittäiset ongelmat ja huolipuhe. Nyt selvitykset kuitenkin osoittavat, että enemmistö nuorista viihtyy opinnoissaan ja kokee voivansa vaikuttaa omaan arkeensa. Tämä “hiljainen onnistuminen” ansaitsee tulla näkyväksi”, sanoo Kuntaliiton erityisasiantuntija Ilkka Eronen.

Vastikään julkaistun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskyselyn mukaan 80 prosenttia toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa opiskelevista kertoo pitävänsä koulunkäynnistä. Osuus on kyselyssä mukana olevista koulutusmuodoista selvästi korkein, ohi perusopetuksen ja lukion.

Samaa suuntaa osoittaa myös Kuntaliiton selvitys Kuntapalvelujen vaikuttavuus? Oppivelvollisuusikäisten hyvinvoinnin ja kuntien panostusten tarkastelua, jonka mukaan ammatillisen koulutuksen opiskelijat kokevat vaikutusmahdollisuutensa ja kouluarjen työrauhan paremmiksi kuin muut toisen asteen opiskelijat. Lisäksi koettu koulu-uupumus on ammatillisessa koulutuksessa vähäisempää ja jopa laskusuunnassa.

Tyytyväisyyttä ammatilliseen koulutukseen ja sen saavutettavuuteen selvitettiin aiemmin myös vuoden 2024 Kuntalaistutkimuksessa, jossa ammatillisen koulutuksen palveluja käyttäneet vastaajat olivat hyvin tyytyväisiä (arvosanat 3,8-3,9/5). Myös kouluterveyskyselyssä suuri enemmistö ammatillisessa opiskelevista koki, että oppilaitoksissa vallitsee riittävä työrauha ja kannustava ilmapiiri.

”Ammatillisesta koulutuksesta puhuttaessa esiin nousevat usein yksittäiset ongelmat ja huolipuhe. Nyt selvitykset kuitenkin osoittavat, että enemmistö nuorista viihtyy opinnoissaan ja kokee voivansa vaikuttaa omaan arkeensa. Tämä “hiljainen onnistuminen” ansaitsee tulla näkyväksi”, sanoo Kuntaliiton erityisasiantuntija Ilkka Eronen.

Henkilökohtaistaminen lisännyt osallisuutta

Eronen arvioi, että opiskelijoiden osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien kokemusta on vahvistanut ammatillisen koulutuksen reformissa tehty muutos, jossa opiskelijoille laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS).

”Jokainen opiskelija osallistuu oman HOKSinsa tekoon. Tämä tekee oppimisesta yksilöllisempää ja lisää tunnetta siitä, että oma ääni kuuluu. Koulutuksenjärjestäjät ja opettajat ovat tehneet hienoa työtä haastavissa olosuhteissa tiukkoina aikoina”, Eronen iloitsee.

Osalla opiskelijoista haasteita: kuntouttavaa opetusta tarvittaisiin kipeästi

Kaikilla opiskelijoilla ei kuitenkaan mene hyvin. Kouluterveyskyselyn mukaan mielialan ongelmat ja ahdistuneisuus ovat kasvussa myös ammatillisessa koulutuksessa.

Kuntaliitto ja ammatillisen koulutuksen Areena-verkosto ovat esittäneet mallia kuntouttavan opetuksen kehittämiseksi, sillä osa opiskelijoista tarvitsee nykyistä vahvempaa tukea.

Osalla opiskelijoista on taustallaan elämänhallinnallisia sekä esimerkiksi mielenterveys- ja päihdehaasteita, joiden vuoksi opiskelukuntoisuus ei tilapäisesti riitä oppivelvollisuuden suorittamiseen.  

”Tarvitsemme vahvempia yhteistyön malleja ammatillisten oppilaitosten, työpajojen ja hyvinvointialueiden välille. Jokaiselle nuorelle pitää löytyä polku koulutukseen ja työelämään. Kuntouttava opetus pitäisi nähdä osana laajempaa yhteiskunnallista vastuuta, jossa koulutusjärjestelmä, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä nuorisotyö yhdistävät voimansa nuorten tukemiseksi”, Eronen painottaa.

Opiskelijoiden jatkuva osoittaminen eri palveluihin voi johtaa kuormittavaan ja epäselvään palveluketjuun, jossa nuori siirtyy palvelusta toiseen ilman pysyvää ratkaisua.

”Yhteistyö eri toimijoiden välillä voi olla hyvääkin, mutta usein alueellista ja jopa henkilösidonnaista, eikä rakenteellisesti vakiintunutta. Hyvät ja toimivat käytänteet ja kokeilut pitäisi nyt saada näkyville.”

Kuntouttavan opetuksen aloite on saanut positiivisen ja lähes yksinomaan kannattavan vastaanoton, ja samalla sen tarve on tunnistettu laajalti. Keskusteluissa on tunnistettu haasteita ja kehittämistarpeita erityisesti nykyisten rakenteiden suhteen: ne eivät vastaa muuttuneeseen tilanteeseen.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Ilkka Eronen

Erityisasiantuntija
puh. +358 45 138 7389
Ilkka.Eronen@kuntaliitto.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuntaliiton mediapalvelupuhelin

Kuntaliiton viestintätiimi palvelee median edustajia mediapalvelupuhelinnumerossa arkisin kello 9-16.

Puh:050 300 4968

Kuvat

Kuntaliiton ammatillisen koulutuksen erityisasiantuntija Ilkka Eronen.
Kuntaliiton ammatillisen koulutuksen erityisasiantuntija Ilkka Eronen.
Lataa

Linkit

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Färska siffror: Färre elever, men ändå ökade kostnader inom den grundläggande utbildningen – stora skillnader mellan kommunerna10.9.2026 00:01:00 EEST | Pressmeddelande

Antalet elever inom den grundläggande utbildningen har börjat minska, men kostnaderna har inte minskat. De krympande årskullarna innebär inte automatiska besparingar. Befolkningsförändringen innebär därför att kommunerna behöver se över hur tjänsterna ska tillhandahållas under de kommande åren. Enligt de kommunvisa uppgifter som Kommunförbundet sammanställt finns det stora skillnader mellan kommunerna i hur mycket det kostar per barn att ordna småbarnspedagogik och grundläggande utbildning. En hög eller låg kostnad per elev är dock ingen direkt indikation på den grundläggande utbildningens tillgänglighet och kvalitet, såsom inlärningsresultat. ”För att grundläggande utbildning ska kunna ordnas måste skolorna ha undervisningspersonal, lokaler och andra grundläggande resurser, även om antalet elever är mindre än tidigare. När elevantalet minskar kan kostnaderna per elev till och med öka, åtminstone i början, om antalet skolor hålls oförändrat”, säger Mari Sjöström, specialsakkunnig vid K

Tuoreet luvut: Perusopetuksen kustannukset kasvoivat oppilasmäärän vähentyessä – kuntien välillä suuria eroja kustannuksissa10.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Perusopetuksen oppilasmäärä on lähtenyt laskuun, mutta kustannukset eivät ole pienentyneet. Pienenevät ikäluokat eivät merkitse automaattisia säästöjä. Väestömurros haastaakin kuntia arvioimaan palvelujen järjestämisen tapoja tulevina vuosina. Kuntaliiton kokoamien kuntakohtaisten tietojen mukaan kuntien välillä on suurta vaihtelua siinä, kuinka paljon varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestäminen maksaa lasta kohden. Korkea tai matala oppilaskohtainen kustannus ei kuitenkaan suoraan kerro perusopetuksen saavutettavuudesta ja laadusta kuten oppimistuloksista. ”Perusopetuksen järjestäminen edellyttää kouluissa opetushenkilöstöä, koulutiloja sekä muita perusresursseja, vaikka oppilaita olisi aiempaa vähemmän. Oppilasmäärän pienentyessä kustannukset voivat ainakin alkuvaiheessa jopa kasvaa oppilasta kohden, jos kouluverkko pysyy ennallaan”, Kuntaliiton erityisasiantuntija Mari Sjöström sanoo.

Kommunförbundet om PISA-resultaten: Mycket har gjorts, men står rätt saker i fokus?8.9.2026 10:39:54 EEST | Pressmeddelande

Finländska ungdomars kunskaper har försämrats, enligt de nya PISA-resultaten. Kommunförbundet ser med oro på att alltför många unga går ut grundskolan med svaga kunskaper. Även kunskapsskillnaderna mellan eleverna har ökat över tid. Sambandet mellan elevernas bakgrund och inlärningsresultat har förstärkts under de senaste PISA-omgångarna. Det finns stora skillnader i färdigheter, studiemotivation och välbefinnande mellan elever i samma ålder och på samma årskurs. ”Mest oroväckande är situationen som helhet, att kunskaperna försämras överlag. Om en elev under de goda PISA-åren fick vitsordet 8, får han eller hon i dag vitsordet 10 för samma kunskaper. Dessutom har antalet svaga elever ökat i alarmerande utsträckning, och det finns inte så många s.k. toppelever som tidigare”, påpekar Mari Sjöström, specialsakkunnig. ”Finlands viktigaste PISA-siffra är inte placeringen. Det är antalet unga som inte har tillräckliga färdigheter för fortsatta studier och arbetsliv efter grundskolan. Med Fin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye