Aluehallitus käynnisti sairaalapalvelujen yhteistoimintaneuvottelut
13.10.2025 10:26:58 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti maanantaina käynnistää sairaalapalveluissa tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin perustuvat yhteistoimintaneuvottelut 20.10. Hallitus linjasi yksimielisesti, että kokonaissäästötarve tarkentuu vasta talousarvion käsittelyn jälkeen ja aluehallitus ottaa sen huomioon yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksesta päättäessään.
Aluehallitus hyväksyi yksimielisesti myös toivomusponnen, joka mukaan yhteistoimintaneuvotteluiden aikana on selvitettävä erityisesti sairaalapalveluiden rakenteiden toiminta, päällekkäisyyksien välttäminen ja hoitoketjujen sujuvuus.
Sairaalapalvelujen talousarvion valmisteluvaiheessa palvelulinjan sopeuttamistarpeeksi on todettu yhteensä 18,2 miljoonaa euroa, josta 8,3 miljoonaa euroa on valmisteluvaiheessa arvioitu liittyvän henkilöstöä koskeviin toimenpiteisiin. Muita sopeutustoimia voisivat olla muun muassa ostopalvelujen kustannusten vähentäminen ja tuottojen lisääminen. Ennen kuin aluehallitus tekee lopullisen talousarvioesityksensä aluevaltuustolle, henkilöstöön kohdistuvista toimenpiteistä on lain mukaan neuvoteltava yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa.
Yhteistoimintaneuvotteluissa henkilöstön edustajien kanssa käydään läpi esityksiä säästöiksi sekä etsitään yhdessä vaihtoehtoja. Keinoja voivat olla esimerkiksi toiminnan tehostaminen sekä uusien toimintatapojen ja -mallien käyttöönotto.
Sairaalapalvelujen yhteistoimintaneuvottelut voivat johtaa korkeintaan 350 henkilön palvelussuhteen irtisanomiseen tai palvelussuhteen olennaisten ehtojen muutoksiin. Neuvottelut koskevat koko palvelulinjan henkilöstöä eli erikoissairaanhoitoa ja lähisairaaloita, lukuun ottamatta kuntoutuksen ja psykososiaalisen tuen vastuualueen työntekijöitä. He ovat jo toisen, aiemmin käynnistetyn yhteistoimintamenettelyn piirissä.
Yhteyshenkilöt
Sand JuhaniHyvinvointialuejohtaja
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiTainio HannaAluehallituksen puheenjohtaja
Puh:050 5671624hanna.tainio@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pitkäniemen sairaala-alueen myynti käynnistymässä3.9.2026 17:41:22 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaostolle esitetään 8.9. kokouksessa, että hyvinvointialue ryhtyy myymään Nokian Pitkäniemen sairaala-aluetta. Nokialla Pyhäjärven rannalla sijaitseva alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennetun ympäristön kokonaisuus, ja osa rakennuksista on suojeltu. Alue esitetään myytäväksi kolmessa osassa: yhtenä isona kokonaisuutena ja kahtena yksittäisenä kohteena. Hyvinvointialueelle jää Pitkäniemeen vammaispalveluiden rakennuksia, jotka se omistaa myös jatkossa.
Tays Keskussairaalan R-rakennuksen laajennusosan rakentaminen käynnistyy3.9.2026 13:57:38 EEST | Tiedote
R-rakennuksen ensimmäisen kerroksen aulan yhteyteen tehdään laajennusosa, jonka rakentaminen käynnistyy maanantaina 7. syyskuuta.
Aluehallitus käsittelee 7.9. ikäihmisten palvelujen seurantaraportteja ja vastausta arviointikertomukseen2.9.2026 16:13:49 EEST | Tiedote
Hallitukselle raportoidaan erityisesti ikääntyneiden palveluketjun kehittämissuunnitelmasta ja IKI2035-kehittämisohjelman raportista. Ne ovat menossa tiedoksi myös aluevaltuustolle.
Pirkanmaan hyvinvointialueella on tapahtunut tietosuojapoikkeama2.9.2026 14:35:00 EEST | Tiedote
Seulontapotilaiden tiedonsiirrossa uudelle palveluntuottajalle on tapahtunut tietosuojapoikkeama. Uudelle palveluntuottajalle siirretyissä asiakastiedoissa on ilmennyt virheitä.
Pirha muistuttaa: epäasiallinen käytös kuormittaa hyvinvointialueen ammattilaisia2.9.2026 13:54:55 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijöihin kohdistuva epäasiallinen käytös on lisääntynyt osassa palveluita. Pirha toivoo asiakkailta, potilailta ja läheisiltä asiallista palautetta ja kunnioittavaa vuorovaikutusta kaikissa kohtaamisissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme