Yksinasuvat kuolevat muita nuorempina
14.10.2025 08:30:00 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Yksinasuvien kuolleisuus on erityisesti työikäisillä moninkertaista suhteessa puolison kanssa asuviin, ja ero on entisestään kasvanut viimeisten 30 vuoden aikana.
Yksinasuvien 30–49-vuotiaiden kuolleisuus oli 1990-luvun alussa naisilla yli kaksinkertaista ja miehillä lähes nelinkertaista verrattuna puolison kanssa asuviin. 2010-luvun lopussa erot olivat kasvaneet miehillä jo lähes viisinkertaisiksi. Tapaturmaisissa ja väkivaltaisissa kuolinsyissä kuolleisuuserot olivat tätäkin suurempia.
Yli 70-vuotiailla kuolleisuuserot olivat maltillisempia, mutta myös tässä ikäryhmässä puolison kanssa asuvat elävät muita pidempään. Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Ulla Suulamon väitöstutkimuksesta, jossa tarkastellaan kuolleisuuserojen muutoksia Suomessa.
Terveyskäyttäytyminen selittää eroja osittain
Yksinasuvat olivat useammin matalammin koulutettuja ja harvemmin ylemmissä toimihenkilöasemissa kuin perheelliset. Nämä tekijät selittivät kuolleisuuseroja ja niiden kasvua vain osittain. Erojen korostuminen tapaturmaisissa, väkivaltaisissa ja alkoholiin liittyvissä kuolinsyissä viittaa eroihin terveyskäyttäytymisessä – puolison ja lasten läsnäolo voi tukea terveellisempiä elintapoja ja vähentää haitallisia.
Yksinasuvien määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1990, ja nykyisin yksinasuvat muodostavat lähes puolet Suomen kotitalouksista.
- Yksinasuvien korkeamman kuolleisuuden korostuminen on merkittävää, kun otetaan huomioon yhden hengen kotitalouksien korkea ja edelleen kasvava osuus, Suulamo sanoo.
Työikäisten miesten kuolleisuuserot kasvaneet asuinkuntien välillä
Kuntakohtaisessa vertailussa kuolleisuuserot ovat kasvaneet erityisesti 30–49-vuotiailla miehillä ja jossain määrin myös 50–69-vuotiailla. Korkeamman kuolleisuuden kunnissa asuvat 30–49-vuotiaat miehet kuolevat nykyisin keskimäärin 33 % todennäköisemmin kuin matalamman kuolleisuuden kunnissa asuvat, kun vielä 1970-luvun alussa vastaava ero oli 17 %.
- Erojen kasvu työikäisten miesten keskuudessa on ollut erityisen voimakasta tapaturmaisissa ja väkivaltaisissa kuolinsyissä ja liittyy yhä enemmän sosioekonomiseen eriarvoisuuteen, Suulamo toteaa.
Kuntien väliset erot väestön ikärakenteen osalta ovat kasvaneet: kasvukeskukset houkuttelevat nuoria muuttajia, kun taas monessa kunnassa väestö ikääntyy nopeasti. Ikärakenteiden alueellinen eriytyminen saattaa olla yhteydessä kuolleisuuserojen kasvuun työikäisillä, kun esimerkiksi peruspalvelujen saatavuus, koulutus- ja työmahdollisuudet ovat entistä rajatumpia.
Pitkän elämän todennäköisyys ei jakaudu Suomessa tasaisesti, vaan vaihtelee esimerkiksi asuinpaikan ja asumisjärjestelyjen mukaan. Näiden erojen tarkastelu kertoo hyvinvointieroista eri väestöryhmien välillä.
Lisätiedot:
Ulla Suulamo
Puh. 050 501 9016
ulla.suulamo@helsinki.fi
***************************************
Ulla Suulamo väittelee 16.10.2025 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Long-term trends in mortality differences - Register-based studies in Finland, 1970–2020". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, PIII, Yliopistonkatu 3.
Vastaväittäjänä on tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL, ja kustoksena on Pekka Martikainen.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiHelsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Eurooppalaiset teknologiajohtajat uskovat eurooppalaiseen malliin, vaikka ihailevat Piilaaksoa4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Eurooppalaiset teknologia- ja alusta-alan johtajat pitävät kiinni eurooppalaisesta yhteiskuntamallista. He arvostavat Yhdysvaltojen innovaatiokykyä, mutta eivät jaa Piilaakson libertaaria aatetta. Näin todetaan VTM Elina Kiiski-Katajan väitöskirjassa, joka tarkastetaan Helsingin yliopistossa.
Terveet elintavat keski-iässä tuovat paitsi vuosia myös onnellisuutta vanhuuteen3.9.2026 08:52:08 EEST | Tiedote
Miehet, joilla oli nelikymppisenä matala sydän- ja verisuonitautiriski, säilyttivät toimintakykynsä, onnellisuutensa ja elämänlaatunsa muita paremmin ikääntyessä, osoittaa miesten 50 vuoden seurantatutkimus.
Suomessa rahoitetaan jihadismia – tuomioita ei ole, vaikka sääntely on kattavaa1.9.2026 08:11:00 EEST | Tiedote
Väitöstutkimus osoittaa, että Suomi on toimeenpannut terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevan kansainvälisen normiston kattavasti, mutta tästä huolimatta Suomessa ei ole annettu yhtään lainvoimaista tuomiota terrorismin rahoittamisesta.
Ilmastopolitiikkaan oppia kohtuuden rajoissa eläviltä28.8.2026 11:33:41 EEST | Tiedote
Noin 40 % maailman väestöstä elää tavalla, joka pitää heidän hiilijalanjälkensä lähes tai kokonaan kohtuuden rajoissa. Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ilmastopolitiikassa voitaisiin ottaa oppia heidän elämäntavoistaan ja samalla räätälöidä politiikkatoimet eri tuloluokille.
Koko suomalainen rengastusaineisto on nyt avoimesti saatavilla sähköisessä muodossa28.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Vuodesta 1913 lähtien Suomessa rengastetut linnut, yli 14 miljoonaa yksilöä, löytyvät nyt kaikki samasta sähköisestä tietokannasta, joka on tutkijoiden ja kansalaisten käytössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme