Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijät-Hämeen yläkouluikäiset ovat aiempaa raittiimpia
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kokouksessaan 13.10. alueellisen hyvinvointikertomuksen, joka on laaja tietopaketti Päijät-Hämeen asukkaiden hyvinvoinnin tilasta.
Hyvinvointikertomukseen kootun tiedon perusteella Päijät-Hämeessä asukkaiden terveyden tilanne on monilta osin heikompi kuin muualla Suomessa, mutta myös myönteistä kehitystä on havaittavissa. Esimerkiksi aivoverisuonitautien esiintyvyys ja mielenterveyden ongelmat ovat laskeneet merkittävästi ja sepelvaltimotautien määrät ovat laskussa. Mielenterveysindeksillä mitattuna Asikkalassa, Hartolassa, Hollolassa, Iitissä, Kärkölässä ja Orimattilassa tilanne on koko maan tasoa parempi.
Myös päihteiden käytössä on havaittavissa hyvää kehitystä.
– Nuorten osalta myönteistä on, että 8.–9.-luokkalaisten raittius on lisääntynyt. Aiempaa harvempi tyttö juo itsensä kovaan humalaan kuukausittain. Myös aikuisilla alkoholin humalahakuinen juominen on vähentynyt, yhdyspintatyön ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaja Raisa Valve avaa tuloksia.
Alkoholin riskikäyttäjien määrä sen sijaan ei ole laskenut. Terve Suomi -tutkimuksen mukaan riskikäyttäjiä on työikäisistä miehistä 40 prosenttia ja naisista 25 prosenttia.
Työttömyys ja huoli toimeentulosta vaikuttavat päijäthämäläisiin monella elämän osa-alueella. Mielenterveyteen liittyvät vaikeudet tuovat edelleen haasteita, ja tyytyväisyys elämään ja tulevaisuuden usko ovat matalalla tasolla.
Osallisuuden tunne heikentynyt
Asukkaiden kokemus osallisuudesta on raportin mukaan heikentynyt.
– Alueellamme on tehty monia asukkaiden osallisuutta vahvistavia toimenpiteitä, kuten osallistuva budjetointi, kohtaamispaikkatoiminta, aluekumppanuuspöydät, asiakasraadit, vaikuttamistoimielimien toiminta ja ennakkovaikutusten arvioinnit. Osallisuuden eteen tehdään töitä jatkossakin, Raisa Valve kommentoi.
Käynnissä on esimerkiksi Osallisuuden voima -hanke, jossa tuotetaan tietoa haavoittuvassa asemassa olevien hyvinvoinnista ja osallisuudesta, ja sen kautta kehitetään hyvinvointialueen osallisuus- ja hyvinvointijohtamista.
Ilon aiheeksi hyvinvointikertomuksessa nousee Päijät-Hämeen elinympäristö, jonka koetaan tarjoavan terveyttä lisääviä tekijöitä.
Tavoitteena ylijäämäinen talousarvio
Aluevaltuusto hyväksyi talouden suunnittelukehyksen, jonka pohjalta laaditaan vuoden 2026 talousarvio. Hyvinvointialueen tavoitteena on 7,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen talousarvio.
– Talousarvion raami on realistinen, mutta edelleen tiukka. Suunnitelma edellyttää erittäin maltillista toimintakulujen kasvua, talousjohtaja Antti Niemi muistuttaa.
Ylijäämäistä tavoitetta haastavat saatava valtionrahoitus, palvelutarpeen kasvu ja toimintaan liittyvät kustannuspaineet.
Yksi suurimmista talouden tasapainottamistoimista on sadan henkilötyövuoden vähennys, jolla saataisiin 6,7 miljoonan säästöt. Säästöjä haetaan lisäksi vuokrakuluista ja henkilöstön lomapalkkavelan laskusta.
Vaikka ensi vuoden budjetti näyttää ylijäämäiseltä, säästötoimet eivät riitä kattamaan aiempina vuosina kertynyttä alijäämää lain säätämässä määräajassa.
– Tällä hetkellä tavoitteena on saada alijäämä katettua vuoteen 2029 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Niemitalousjohtaja
Puh:044 482 8071Raisa ValveYhdyspintatyön ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaja
Puh:044 482 8055Linkit
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kalasteluviestejä on liikkeellä sosiaali- ja terveyspalveluiden nimissä5.11.2025 11:17:00 EET | Tiedote
Useilta hyvinvointialueilta on raportoitu tietojenkalasteluviestejä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Mediainfo ikääntyneiden palveluista ja kuntoutuksesta Päijät-Hämeessä 12.11. klo 9-105.11.2025 09:33:29 EET | Kutsu
Tervetuloa etäyhteyksin (Teams) järjestettävään mediainfoon ke 12. marraskuuta 2025 klo 9–10.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Käyttökatko Päijät-Sote-sovelluksessa 6.-7.11.20253.11.2025 09:12:23 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen Päijät-Sote-sovelluksessa tehdään päivityksiä, jonka vuoksi palvelussa on käyttökatko torstaina 6.11. kello 17.00 alkaen. Käyttökatko kestää perjantaiaamuun 7.11. kello 6.00 asti. Tänä aikana sovellus ei ole käytettävissä, eikä kirjautuminen palveluun ole mahdollista.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Tositarinat liikenneonnettomuuksista herättelevät nuoria Heinolassa30.10.2025 09:21:57 EET | Tiedote
Nuorille tapahtuu suhteessa enemmän liikenneonnettomuuksia kuin millekään muulle ikäryhmälle. Nuoria herätellään liikenteen riskeihin ja rohkaistaan tekemään fiksuja valintoja Punainen Liitu -esityksen avulla Heinolassa 11. marraskuuta 2025.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Riskiryhmään kuuluvat saavat maksuttomia kausirokotuksia myös ilman ajanvarausta29.10.2025 09:17:33 EET | Tiedote
Influenssa- ja koronarokotuksen voi saada ilman ajanvarausta Heinolassa, Hollolassa. Lahdessa, Nastolassa ja Sysmässä lähiviikkoina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme