Kokoomuksen Kopra: Kokoomus kiittää historiallisesta päätöksestä – ”Velkajarru turvaa hyvinvoinnin tuleville sukupolville”
14.10.2025 14:34:42 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tänään velkajarrun, joka luo Suomeen pysyvät ja yli hallituskausien ulottuvat pelisäännöt velkaantumisen hillitsemiseksi. Puolueista ainoastaan Vasemmistoliitto jättäytyi sovun ulkopuolelle. Jatkossa tulevat hallitukset sitoutuvat yhdessä taittamaan valtion velkasuhteen ensin kohti 60 prosentin EU-rajaa ja pitkällä aikavälillä pohjoismaista, alle 40 prosentin tasoa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra pitää päätöstä velkajarrusta historiallisena:
”Liian pitkään jatkunut löysä taloudenpito on johtanut tilanteeseen, jossa juoksevia menoja on rahoitettu tulevien veronmaksajien piikkiin. Tämä ei ole millään tasolla kestävää. On historiallinen päätös, että puolueet ovat heränneet velkaantumiseen. Nyt sitoudumme yhdessä turvaamaan sen, että tulevillakin sukupolvilla olisi laadukasta terveydenhuoltoa, koulutusta ja turvaa elämän eri vaiheissa. Terve talous on myös puolustuskyvyn perusta”, Kopra sanoo.
Velkajarrun tarkoituksena on, että parlamentaarisesti asetetaan sitova tavoite julkisen talouden tasapainolle ja vähimmäistaso velkasuhteen pienentämiseksi. Kukin hallitus päättää konkreettisista toimista sen saavuttamiseksi hallitusohjelmassaan. Talouspolitiikan arviointineuvosto seuraa tavoitteiden toteutumista, ja jos velkaantuminen uhkaa karata käsistä, hallituksen on arvioitava toimiaan uudelleen.
"On reilua, että vaihtoehdot kerrotaan kansalaisille avoimesti"
Kopran mukaan taloudenpitoon saadaan velkajarruun sitoutumisen myötä jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä, jota suomalainen päätöksenteko on kauan ja kipeästi kaivannut.
”Puolueet ovat pystyneet nousemaan hetkellisen politiikan yläpuolelle ja löytämään yhteisen tahdon Suomen talouden vakauttamiseksi. Kun velkaantumisen suunnan kääntämisen sitoudutaan laajasti, se luo luottamusta rahoitusmarkkinoilla, hillitsee korkomenoja ja vahvistaa Suomen taloudellista uskottavuutta”, Kopra sanoo.
Velkajarru lisää Kopran mukaan politiikan avoimuutta ja rehellisyyttä – äänestäjät voivat jatkossa paremmin arvioida, millä perusteilla puolueet rahoittavat lupauksensa.
”Velkajarru luo selkeät pelisäännöt, joiden mukaan jokainen hallitus puolueista riippumatta sitoutuu pitämään Suomen valtionvelan hallinnassa, yli vaalikausien. Jos lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, on oltava valmis kertomaan, mistä ja keneltä rahat näihin lupauksiin otetaan. On reilua, että vaihtoehdot kerrotaan kansalaisille avoimesti”, Kopra kiteyttää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka KopraEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kauma Räsäselle: Räsänen löysi miljardit – yrittäjien taskuista5.9.2026 17:09:40 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Pia Kauma pitää SDP:n Joona Räsäsen talousvastuullisuuspuheita epäuskottavina. Kauma muistuttaa, että SDP:n johtama hallitus kasvatti valtion velkaa kymmenillä miljardeilla ja rakensi mm. pysyvästi kalliin hyvinvointialuehallinnon, jonka laskua nyt maksetaan.
Kokoomuksen Kopralta kolme avausta yrittäjille5.9.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra esittää yrittäjänpäivänä kolmea muutosta yrittämisen helpottamiseksi. Kopra haluaa antaa yrityksille 2–4 viikkoa lisää aikaa arvonlisäveron maksamiseen, nostaa arvonlisäverovelvollisuuden alarajan 30 000 euroon ja mahdollistaa henkilökohtaisen konkurssin.
Kokoomuksen Vestman: Siirtolinjojen rakentamisesta uusi korvaus maanomistajille takaamaan puhtaan siirtymän hyväksyttävyyden4.9.2026 16:05:55 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman vaatii, että maanomistajille aletaan maksamaan parempaa korvausta hyvityksenä siirtolinjojen alle jäävistä maa-alueista. Vestman esittää tänään julkaistun oikeusministeriön selvityksen perusteella uutta ”hyväksyttävyyskorvausta”, joka maksettaisiin lunastuskorvauksen lisäksi maanomistajille ja jolla hankkeiden taloudellinen hyöty jakautuisi oikeudenmukaisemmin. Hyväksyttävyyskorvauksen kaltainen, lunastuskorvauksen lisäksi maksettava malli on käytössä esimerkiksi Australiassa.
Kokoomuksen Kiuru: Yrittäjien ALV-palautukset eivät saa enää viivästyä3.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru on esittänyt nyt Yrittäjän päivän viikolla valtiovarainministerille kirjallisen kysymyksen arvonlisäveroilmoitusten pitkittyneistä käsittelyajoista ja arvonlisäveropalautusten viivästymisistä. Viivästykset ovat vaikeuttaneet erityisesti pienyrittäjien arkea ja kassanhallintaa.
Kokoomuksen Limnell: Kognitiivinen turvallisuus on nostettava vahvemmin osaksi kansallista turvallisuutta3.9.2026 09:57:16 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sotatieteiden tohtori Jarno Limnell tukee tiistaina julkaistua Salpa-vetoomusta, jossa esitetään Suomeen kokonaisturvallisuuteen perustuvaa kognitiivisen turvallisuuden toimintamallia ja selkeää vastuutoimijaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme