Väitöstutkimus selvittää kasviyhdisteiden ja loislääkkeiden molekyylitason vuorovaikutuksia
Väitöskirjatutkija Mimosa Sillanpää tutki, miten kasvien tuottamat yhdisteet, erityisesti tanniinit, voivat vaikuttaa eläinten loislääkkeisiin. Tutkimus osoittaa, että yhdisteiden ja lääkkeiden välillä tapahtuu suoria vuorovaikutuksia, jotka voivat myös vaikuttaa lääkkeiden tehoon. Erilaiset vuorovaikutukset on tärkeää ottaa huomioon, kun suunnitellaan kasvitanniinien käyttöä loislääkinnässä.
Kasvit tuottavat lukuisia yhdisteitä menestyäkseen. Näistä yhdisteistä esimerkiksi tanniineilla on havaittu olevan monia hyödyllisiä vaikutuksia märehtijöiden terveyteen ja kasvihuonekaasupäästöihin. Tanniineilla on esimerkiksi havaittu olevan loislääkkeiden kaltaisia ominaisuuksia.
Aikaisemmin tutkimuksissa on pyritty selvittämään voisiko kasvitanniineista kehittää loislääkkeitä korvaavia yhdisteitä, mutta nykyään tutkimuksen pääpaino on niiden yhteiskäytössä kaupallisten loislääkkeiden rinnalla.
Parhaassa tapauksessa märehtijöiden rehun mukana saamat kasvitanniinit voisivat toimia samanaikaisesti sekä luonnollisina loislääkkeinä että luonnonmukaisena keinona vähentää metaanipäästöjä.
– Lisähaastetta on tuonut kuitenkin se, että eri tutkimuksissa tulokset ovat olleet joko loislääkkeen tehoa parantavia tai sitä heikentäviä riippuen käytetyistä kasvilajeista, loislääkkeistä ja menetelmistä. Muuttujia on siis ratkottavaksi paljon, summaa väitöskirjatutkija Mimosa Sillanpää Turun yliopiston kemian laitokselta luonnonyhdistekemian tutkimusryhmästä.
Sillanpää ryhtyi väitöstutkimuksessaan selvittämään, voisivatko aiemmissa tutkimuksissa havaitut ristiriitaiset tulokset johtua luonnonyhdisteiden ja kaupallisten loislääkkeiden välisistä vuorovaikutuksista.
Tutkimuksessa käytettiin kahta kaupallista loislääkettä sekä eri kasvilajeista eristettyjä tanniineja, jotka edustivat kahta eri tanniiniluokkaa. Sillanpää selvitti, miten nämä aineet vaikuttavat toisiinsa käyttämällä tarkkoja mittausmenetelmiä, kuten isotermistä titrauskalorimetriaa ja NMR-spektroskopiaa. Näin tutkimuksessa saatiin tietoa siitä, kuinka vahvasti eri aineet sitoutuvat toisiinsa, mitkä molekyylien rakenteelliset ominaisuudet vaikuttavat sitoutumiseen ja mihin kohtiin molekyyleissä sitoutuminen tapahtuu.
Tutkijat havaitsivat suoria vuorovaikutuksia luonnonyhdisteiden ja loislääkkeiden välillä, ja tunnistivat lisäksi ne luonnonyhdisteiden rakenteelliset piirteet, jotka ohjasivat vuorovaikutuksen voimakkuutta. Myös tutkitut loislääkkeet vaikuttivat havaittujen vuorovaikutusten voimakkuuteen niiden erilaisien molekyylirakenteiden takia.
– Tutkimukseni tulokset auttavat kehittämään kasvitanniinipohjaisia vaihtoehtoja ja osoittavat, että tanniinirakenteiden optimointi voi auttaa parantamaan tuotantoeläinten loistorjunnan tehokkuutta, Sillanpää sanoo.
Lisää tutkimusta kuitenkin vaaditaan selvittämään näiden suorien vuorovaikutusten merkityksellisyys biologisissa olosuhteissa.
– Tässä tutkimuksessa havaitut suorat vuorovaikutusmekanismit on kuitenkin syytä ottaa huomioon, jos kasviyhdisteitä aiotaan käyttää loislääkkeiden rinnalla kestävämpänä ratkaisuna loislääkinnässä ja apuna loislääkäresistenssin hallinnassa, Sillanpää sanoo.
Väitöstilaisuus torstaina 23. lokakuuta
FM Mimosa Sillanpää esittää väitöskirjansa "Interactions Between Tannins and Anthelmintics – Molecular Aspects and Mechanisms" julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa torstaina 23.10.2025 klo 12.00 (Turun yliopisto, Arcanum, Aava -sali, Turku).
Vastaväittäjänä toimii tohtori Carine Le Bourvellec (National Research Institute for Agriculture, Food and Environment, Ranska) ja kustoksena dosentti Maarit Karonen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on kemia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mimosa SillanpääVäitöskirjatutkijaTurun yliopisto, kemian laitos
mamsil@utu.fiKuvat

Linkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Terveellinen ruokavalio raskausaikana tukee kehon koostumusta synnytyksen jälkeen6.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että raskaudenaikainen terveyttä edistävä, proteiini- ja kuiturikas ruokavalio oli yhteydessä alhaisempaan kehon rasvaprosenttiin synnytyksen jälkeisen vuoden aikana. Kalaöljy- ja probioottiravintolisien käytöllä ei ollut vaikutusta kehon koostumukseen.
Tutkijat löysivät Suomesta kaksi uutta sienilajia6.11.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Tutkijat ovat löytäneet Suomesta kaksi aiemmin tuntematonta sienilajia, jotka kuuluvat risakkaiden sukuun.
Miksi rikokset kiehtovat meitä? Yliopiston tutkijat sukeltavat teemaan Tieteen lavalla Turun Kaupunginteatterissa 12.11.5.11.2025 13:36:31 EET | Tiedote
Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu Turun Kaupunginteatterin yleisölämpiössä keskiviikkona 12.11., kun Tatu Hyttinen, Tero Vanhanen ja Laura Puumala keskustelevat rikosten kiehtovuudesta Päällikkö-näytelmän teemojen innoittamana.
Mapineq-tutkimushanke osoittaa pitkäjänteiset investoinnit ja nopeat tukitoimet keinoiksi vähentää eriarvoisuutta5.11.2025 11:53:57 EET | Tiedote
Pitkäjänteiset panostukset ihmisten hyvinvointiin ja vaikeuksia kohdattaessa nopeat tukitoimet ovat avain sosiaalisen yhdenvertaisuuden vahvistamiseen Euroopassa. Tähän johtopäätökseen päätyi kahdeksan eurooppalaisen yliopiston ja tutkimuslaitoksen kolmivuotinen tutkimushanke Mapineq. Hankkeen päättyessä tutkijat kokosivat tuloksista laajan taustaraportin, joka antaa tutkimukseen pohjaten toimenpidesuosituksia päätöksentekijöille.
POOL-hanke tutkii kausikosteikkojen piiloelämää – taide ja tiede kohtaavat hankkeen loppunäyttelyssä5.11.2025 10:37:02 EET | Tiedote
Suomen metsien painanteissa piilee elämää kuhiseva maailma. Kausikosteikkojen jatkuvasti muuttuvaa elämää ja niiden merkitystä Suomen luonnolle selvittänyt POOL-hanke järjestää tiedettä ja taidetta yhdistävän loppunäyttelyn ja päätösseminaarin Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa marraskuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme