Kela selvittää asiakkaiden toiveita palvelukanavien kehittämiseksi
15.10.2025 09:16:33 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Kela kerää asiakkaiden kokemuksia ja toiveita palvelukanavien kehittämiseksi. Kysely on avoinna Kelan asiakasyhteisössä 26.10.2025 saakka, ja siihen voivat osallistua kaikki, jotka ovat asioineet Kelan kanssa viimeisen vuoden aikana.
Kela kartoittaa asiakkaiden kokemuksia ja kehitysideoita palvelukanavista, kuten verkkoasioinnista, puhelinpalvelusta ja asioinnista palvelupisteissä. Tavoitteena on saada monipuolinen kuva asiakkaiden näkemyksistä ja odotuksista, jotta palveluja voidaan kehittää entistä paremmin vastaamaan erilaisiin elämäntilanteisiin.
Kyselyyn voivat osallistua kaikki, jotka ovat asioineet Kelan kanssa viimeisen vuoden aikana. Vastauksia kerätään Kelan asiakasyhteisössä 26.10.2025 saakka, ja vastaava kysely toteutetaan myös joissakin Kelan palvelupisteissä.
– Kela haluaa ymmärtää paremmin erilaisia asiakkaita ja sitä, miten voisimme palvella entistä kokonaisvaltaisemmin. Toivomme kyselyn avulla saavamme laajasti tietoa asiakaskokemuksesta ja kehitystarpeista sekä siitä, miten asiointi Kelan kanssa voisi sujua entistä helpommin, sanoo Kelan asiakkuusyksikön Anna Pellinen.
Miten haluaisit asioida Kelan kanssa tulevaisuudessa?
Kela kehittää jatkuvasti palvelukanaviaan vastaamaan asiakkaiden muuttuvia tarpeita. Kyselyssä selvitetään myös asiakkaiden odotuksia tulevaisuuden asiointitavoista. Asiakkaat voivat kertoa, miten he toivoisivat asioivansa Kelan kanssa esimerkiksi vuonna 2030.
Tällä hetkellä Kela-asioita voi hoitaa verkossa, puhelimitse ja paikan päällä yli 200 kunnassa. Osa asiakaspalvelupisteistä on yhteisiä muiden toimijoiden kanssa, ja monissa paikoissa asiointi onnistuu myös etäpalveluna videoyhteyden kautta. Verkossa henkilökohtaista neuvontaa saa chatissä tai viestillä OmaKelassa. Ympäri vuorokauden avustaa myös Kelan chattirobotti. Yleisiä neuvoja saa lisäksi Kelan Facebook-, Instagram- ja Jodel-kanavissa.
Vuonna 2024 Kelan puhelinpalvelussa vastattiin 2,2 miljoonaan puheluun, palvelupisteissä käytiin 700 000 kertaa ja OmaKelassa asioitiin yli 43 miljoonaa kertaa. 83 prosenttia hakemuksista tehtiin verkossa.
Asiakasyhteisön jäsenenä voi vaikuttaa Kelan palveluihin
Kelan asiakasyhteisö on avoin kaikille 16 vuotta täyttäneille. Yhteisö toimii pääosin digitaalisesti, ja kutsut kyselyihin tulevat sähköpostitse. Jokainen jäsen voi itse valita, mihin kyselyihin tai muihin tehtäviin osallistuu ja mistä aiheista haluaa jakaa näkemyksiään. Vastaukset annetaan anonyymisti, eivätkä ne vaikuta Kela-asiakkuuteen millään tavalla.
Kelan asiakasyhteisö toimii suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tähän mennessä asiakasyhteisöön on liittynyt jo lähes 2 000 jäsentä. Kela toivoo mukaan eri elämäntilanteissa olevia ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
Lisätietoja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Pellinenkehittämisen asiantuntijaKela, Asiakkuusyksikkö
Puh:050 552 2085anna.pellinen@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Maximibeloppen av boendeutgifterna i utkomststödet ändras 2027 – till följd av lagändringen kan beloppen också sjunka10.9.2026 09:14:58 EEST | Pressmeddelande
Maximibeloppen av boendeutgifterna i utkomststödet ändras 2027 i fler kommuner än tidigare. Ändringen kan påverka kunderna på olika sätt beroende på vilken kommun de bor i, familjens storlek och deras boendeutgifter. FPA informerar om ändringarna i god tid så att kunderna hinner få klarhet i sin situation och vid behov förbereda sig på ändringarna före årsskiftet.
Toimeentulotuen asumismenojen enimmäismäärät muuttuvat vuonna 2027 – lainmuutoksen seurauksena määrät voivat nyt myös laskea10.9.2026 09:14:58 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Toimeentulotuen asumismenojen enimmäismäärät muuttuvat vuonna 2027 aiempaa useammassa kunnassa. Muutos voi vaikuttaa asiakkaisiin eri tavoin kunnasta, perhekoosta ja asumismenoista riippuen. Kela tiedottaa muutoksista hyvissä ajoin, jotta asiakkailla on riittävästi aikaa selvittää oma tilanteensa ja tarvittaessa varautua muutoksiin ennen vuodenvaihdetta.
Maximum limits for housing costs in social assistance changing in 2027 – limits may now also decrease due to change in law10.9.2026 09:14:58 EEST | Press release
The maximum limits that Kela applies to housing costs when calculating social assistance will change in 2027 in more municipalities than before. This change may affect our customers in different ways depending on the municipality they live in and their family size and housing costs. Kela will keep customers updated on the upcoming changes to make sure they have enough time to check how the change will affect them and prepare before next year.
Det nya BC-utlåtandet hjälper läkaren att göra upp ett utlåtande av hög kvalitet för FPA9.9.2026 08:59:46 EEST | Pressmeddelande
Det är viktigt att varje läkare som gör upp utlåtanden förstår vilka uppgifter FPA behöver så att patienternas rättigheter kan tillgodoses på ett jämlikt sätt och i rätt tid. Det nya BC-utlåtandet hjälper läkaren att göra upp ett bra utlåtande för FPA.
Uusi BC-lausunto tukee lääkäriä laadukkaan lausunnon laatimisessa Kelaa varten9.9.2026 08:59:46 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). IJokaisen lausuntoja laativan lääkärin on hyvä ymmärtää, mitä tietoja Kela tarvitsee, jotta potilaan oikeudet voivat toteutua yhdenvertaisesti ja oikea-aikaisesti. Uusi BC-lausunto tukee lääkäriä hyvän lausunnon laatimisessa Kelaa varten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme