Fatim Diarra: Työttömyyskriisissä hallituksen täytyy katsoa peiliin, eikä selitellä
15.10.2025 14:15:57 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Fatim Diarra totesi suurtyöttömyyttä koskevaa keskustan välikysymystä käsitelleessä ryhmäpuheessaan, että hallitus on omilla toimillaan syventänyt monen työttömäksi jääneen suomalaisen ahdinkoa leikkaamalla muun muassa sosiaaliturvasta. Diarra muistutti, että työttömyydestä puhuttaessa pitäisi puhua ennen kaikkea ihmisistä, ei euroista.

Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää.
Diarra huomautti, ettei työttömyys läpileikkaa ainoastaan yhteiskuntaa ja sen rakenteita, vaan myös yhteisöjä.
– Perheitä ja parisuhteita. Lapsia ja aikuisia. Heitä, jotka yrittävät kannatella työttömäksi jäänyttä puolisoaan. Vanhempia, jotka työpaikan menetettyään yrittävät kaikkensa, etteivät heidän lapsensa joutuisi elämään köyhyydessä. Vasta valmistuneita nuoria aikuisia jotka pelkäävät elämän alun lykkääntyvän kun ensimmäistä työpaikkaa ei löydykkään, Diarra listasi.
Diarran mukaan Orpon hallitus on vieraantunut ihmisten arjesta ja todellisuudesta. Hallitus on poistanut työttömyysturvan suojaosat, vaikeuttanut osa-aikatyötä sekä helpottanut irtisanomisia. Hallitus on perustellut epäoikeudenmukaista politiikkaansa sillä, että sen turvin Suomeen saadaan lisää kasvua ja työtä. Niin ei kuitenkaan ole tapahtunut.
– Haluaisin uskoa, että myös Orpon hallitus, sen ministerit ja kansanedustajat kykenevät itsereflektioon. Sillä vaikka työttömyystilanteessa tapahtuvia muutoksia ei voi selittää vain hallituksen toimilla, on kiistatonta, että tämä hallitus on jälleen puhunut teoin ja omilla teoillaan sekä päätöksillään edesauttanut sitä, missä me olemme nyt, Diarra totesi.
Diarra nosti puheessaan esiin muun muassa työttömät korkeakoulutetut, maahanmuuttajat sekä naiset, joiden työttömyys on kasvanut miehiä enemmän.
– Ajassa, jossa meidän tulisi taistella sukupuolten tasa-arvon puolesta ehkä enemmän kuin koskaan, hallitus omilla toimillaan helpottaa mielivaltaisia irtisanomisia, joista kärsivät ne nuoret naiset, jotka moni työnantaja yhä tänä päivänä, tässä patriarkaatissa arvioi miehiä suuremmaksi taloudelliseksi riskiksi, Diarra kritisoi.
Diarra huomautti, että hallitus puhuu mielellään euroista, joita yhteiskunta menettää, kun ihmiset eivät yrityksistään huolimatta löydä työtä.
– Se, mitä hallitus ei kuitenkaan halua edes keskustella on se, millaisia taloudellisia seurauksia se päätöksillään aiheuttaa. Lisää lapsiperheköyhyyttä, syrjäytymistä, eriarvoisuuden ja polarisaation kasvua. Pidentyvää taantumaa, ostovoiman heikkenemistä, konkursseja, Diarra totesi.
– Kannan suurta huolta siitä, miten hallituksen politiikka horjuttaa ihmisten uskoa ja luottamusta tulevaan. Uskalletaanko Suomessa enää vaihtaa alaa, kouluttautua uudelleen, perustaa perheitä tai perustaa uusia yrityksiä, koska epäonnistuminen voi tulla sekä taloudellisesti että inhimillisesti liian kalliiksi?, hän kysyi.
Yhteyshenkilöt
Fatim DiarraKansanedustaja
Puh:09 432 3132fatim.diarra@eduskunta.fiIida TaniPoliittinen avustaja, viestinnän suunnittelija (Vihreä eduskuntaryhmä)
Puh:+358 50 520 1210iida.tani@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Luonnon etu on jälleen jäämässä jyrän alle – hallituksen ennallistamissuunnitelma on riittämätön ja valmistellaan salassa11.9.2026 16:07:49 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen paheksuu hallituksen salailua Suomen ennallistamissuunnitelman valmistelussa. Suunnitelmassa ei ole lainkaan kerrottu, miten metsäluonnon tilaa aiotaan parantaa, vaikka metsät ovat tärkein luontotyyppimme. Muiden luontotyyppien osalta lausunnolla on ollut ainoastaan suunnitelman tiivistelmä. Näin hallitus on estänyt sen, että suunnitelman toimia ja niiden riittävyyttä voisi lausunnonantajat arvioida.
Vihreiden Pitko: Suomen tärkein luontopäätös valmistellaan pimennossa11.9.2026 13:45:13 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko kritisoi hallitusta siitä, että se valmistelee Suomen EU:lle antamaa ennallistamissuunnitelman luonnosta ilman kunnollista lausuntokierrosta. Suomen suurin luontotyyppi, pohjoiset havumetsät, on poistettu suunnitelmasta, ja niiden kohtalosta päätetään poliittisesti hallituksen ja valtiosihteereiden kesken, kansalaisia, järjestöjä ja tutkijoita kuulematta.
Vihreiden Alametsä: Itsemurhat on saatava nollaan10.9.2026 15:19:44 EEST | Tiedote
Tänään vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisyn päivää. Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii toimia itsemurhien saamiseksi nollaan.
Vihreiden Hopsu kiittää ulkoministeriä siirtokuntarajoituksien ajamisesta, mutta pelkää Suomen toimien jäävän auttamattoman riittämättömiksi9.9.2026 17:00:33 EEST | Tiedote
Suomi on eilen liittynyt 12 maan joukkoon, jotka ovat vahvistaneet aikovansa asettaa kansallisia pakotteita tai tukevansa Euroopan kaupparajoituksia Länsirannan siirtokunnista tuleville tuotteille. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu sanoo tämän olevan tervetullut, mutta täysin riittämätön toimi, ja penää miten Suomi aikoo konkreettisesti asiaa edistää.
Vihreiden Tynkkynen: Googlen investointi osoittaa vihreän siirtymän vetovoiman9.9.2026 13:08:15 EEST | Tiedote
Googlen jätti-investointi on rohkaiseva uutinen Suomen taloudelle ja työllisyydelle. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen muistuttaa kuitenkin, että datakeskuksia on moneen lähtöön – ja Suomeen sijoittuvien hankkeiden pitää olla kestäviä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme