Vihreät - De Gröna

Vihreät jätti hallitukselle varjovälikysymyksen suurtyöttömyydestä

15.10.2025 13:56:50 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Keskusta jätti hallitukselle välikysymyksen suurtyöttömyydestä. Vihreät on pitkälti samaa mieltä välikysymyksen sisällön kanssa: työttömyystilanne on vakava ja hallituksen toimet näyttävät pahentavan sitä asian ratkaisemisen sijasta. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Vihreät haluaa tukea välikysymystä omalla varjovälikysymyksellään.

Virta muistuttaa, että aloittaessaan kaksi vuotta sitten Orpon hallitus lupasi maahan 100 000 uutta työpaikkaa, mutta nyt ollaan menty täysin päinvastaiseen suuntaan. Työllisiä on 64 000 vähemmän kuin hallituksen aloittaessa, ja Suomen työttömyysaste on Euroopan Unionin toiseksi korkein.

– Hallitus on puolustanut lyhytnäköistä leikkauspolitiikkaansa sillä, että sen avulla Suomeen saataisiin lisää työtä ja kasvua. Olemme alusta asti yrittäneet varoittaa, ettei heikoimmassa asemassa olevilta, sosiaaliturvasta, koulutuksesta tai lapsilta leikkaamalla kasva talous eikä työllisyys, kuten yrittivät myös monet asiantuntijat mutta hallitus piti päänsä ja nyt näkyy lopputulos, Virta toteaa.

– Edes korona- tai finanssikriisin aikaan ei ollut näin huono tilanne, eikä näin heikkoa työllisyystilannetta voi perustella ainoastaan ulkoisilla tekijöillä – kyllä tämä hallitus on omilla toimillaan tehnyt siitä pahemman ja horjuttanut samalla suomalaisten uskoa tulevaan ja se jos jokin tulee kalliiksi myös talouden näkökulmasta, Virta tylyttää.

Virran mukaan etenkin nuorten työttömyys on vaarallinen työttömyyden laji. Pitkään jatkuessaan se voi pahimmillaan johtaa nuoren syrjäytymiseen, jonka inhimillinen ja yhteiskunnallinen hinta on valtava. Tästä hallitus on kuitenkin haluton keskustelemaan.

– On hyvä muistaa, että kun puhumme työttömyydestä, puhumme ennen kaikkea ihmisistä. Tällaisilla työttömyysluvuilla on valtavasti erilaisia seurannaisvaikutuksia, kun taloudellinen ahdinko lisää arjen inhimillisiä haasteita. Syrjäytymistä, lapsiperheköyhyyttä, mielenterveyden haasteita, yhteiskunnan reunoille valumista sekä epäreiluun tunnetta siitä, että vaikka on kouluttautunut ja tehnyt ahkerasti töitä kuten hallitus peräänkuuluttaa niin pohja taloudelliselta toimeentulolta voi romuttua työttömyyden myötä tuosta noin vaan, Virta listaa.

– Ja vaikka ahdingon juuret olisivat työttömyydessä, nämä ovat kaikki sellaisia ongelmia ja haasteita, mitä hallitus omalla toiminnallaan syventää ja jotka tulevat maksamaan meille tulevaisuudessa valtavasti, Virta lisää.

Virta näkee olevan isossa kuvassa huolestuttavaa, millainen vaikutus hallituksen politiikalla on laajemminkin tulevaisuususkoon, joka vaikuttaa ihmisten toimeliaisuuteen ja esimerkiksi uusien yritysten perustamiseen. 

– Sopeutustoimet tulee tehdä niin, että taantuma ei pitkity, köyhyys ei syvene ja suomalaisten ostovoima ei kärsi. Lääke ei saa olla pahempi kuin sairaus. Kurjuuden ja niukkuuden sijasta nyt pitäisi kyetä rakentamaan ihmisille aitoa toivoa ja uskoa tulevaan, Virta korostaa.

Vihreät kysyy varjovälikysymyksessään 15.10. hallitukselta: 

1. Miten hallitus aikoo muuttaa epäonnistuneen työllisyyspolitiikkansa suuntaa, jotta Suomeen saadaan aikaan kestävää kasvua ja työpaikkoja?

2. Mitä toimia hallitus aikoo tehdä nuorten työttömyystilanteen ratkaisemiseksi?

3. Aikooko hallitus perua nuoriin kohdistuvat kohtuuttomat leikkaukset?

4. Turvaako hallitus nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuuden, joilla varmistetaan työkyvyn ylläpitäminen?

5. Millä toimilla hallitus varmistaa, että työelämän tasa-arvo ei heikenny ja irtisanomiset eivät kohdistu perusteettomista syistä naisiin?

6. Millaisilla toimilla hallitus vahvistaa pk-yrittäjien turvaverkkoa ja tekee yrittämisen riskeistä nykyistä hallittavampia?

7. Miten hallitus vastaa osaajapulaan, joka on edelleen monella pk-yrityksellä kasvun esteenä?

8. Miten hallitus varmistaa korkeakoulutukselle riittävät resurssit, jotka takaavat laadukkaan opetuksen ja riittävien työelämävalmiuksien  saamisen?

9. Millaisia toimia hallitus tekee korkeakoulutettujen työttömyyteen vastatakseen?

10. Mitä toimia hallitus tekee maahanmuuttajien työllisyyden parantamiseksi ja kotoutumisen sekä kielten oppimisen edistämiseksi?

Vihreät julkaisi keinonsa talouden vahvistamiseksi maaliskuussa 2025. Lue keinoista tarkemmin: https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/vihreiden-keinot-talouden-vahvistamiseksi/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Luonnon etu on jälleen jäämässä jyrän alle – hallituksen ennallistamissuunnitelma on riittämätön ja valmistellaan salassa11.9.2026 16:07:49 EEST | Tiedote

Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen paheksuu hallituksen salailua Suomen ennallistamissuunnitelman valmistelussa. Suunnitelmassa ei ole lainkaan kerrottu, miten metsäluonnon tilaa aiotaan parantaa, vaikka metsät ovat tärkein luontotyyppimme. Muiden luontotyyppien osalta lausunnolla on ollut ainoastaan suunnitelman tiivistelmä. Näin hallitus on estänyt sen, että suunnitelman toimia ja niiden riittävyyttä voisi lausunnonantajat arvioida.

Vihreiden Pitko: Suomen tärkein luontopäätös valmistellaan pimennossa11.9.2026 13:45:13 EEST | Tiedote

Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko kritisoi hallitusta siitä, että se valmistelee Suomen EU:lle antamaa ennallistamissuunnitelman luonnosta ilman kunnollista lausuntokierrosta. Suomen suurin luontotyyppi, pohjoiset havumetsät, on poistettu suunnitelmasta, ja niiden kohtalosta päätetään poliittisesti hallituksen ja valtiosihteereiden kesken, kansalaisia, järjestöjä ja tutkijoita kuulematta.

Vihreiden Hopsu kiittää ulkoministeriä siirtokuntarajoituksien ajamisesta, mutta pelkää Suomen toimien jäävän auttamattoman riittämättömiksi9.9.2026 17:00:33 EEST | Tiedote

Suomi on eilen liittynyt 12 maan joukkoon, jotka ovat vahvistaneet aikovansa asettaa kansallisia pakotteita tai tukevansa Euroopan kaupparajoituksia Länsirannan siirtokunnista tuleville tuotteille. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu sanoo tämän olevan tervetullut, mutta täysin riittämätön toimi, ja penää miten Suomi aikoo konkreettisesti asiaa edistää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye