SDP:n Marko Asell: Romutuspalkkiosta tehdään hyvätuloisten autonvaihtotuki
16.10.2025 17:01:30 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Marko Asell (sd.) kertoo toivoneensa, että uusi romutuspalkkio olisi ollut ilmastotoimien osalta kunnianhimoisempi:
– Uusi romutuspalkkio on tuki hyvätuloisille uuden auton ostajille vailla todellista ohjausta nolla- tai vähäpäästöisiin kulkuneuvoihin.

– Uuden romutuspalkkion hiilidioksidipäästöraja on 140 g/km, joka on selvästi löyhin aiemmin toteutettuihin kolmeen kampanjaan verrattuna. Palkkiota voi käyttää käytännössä kaikkiin uusiin henkilöautoihin, joten onhan se uuden auton ostajan kannalta hyvä tuki, mutta ei tällaisenaan vastaa valtion tarpeeseen liikenteen päästöjen vähentämisestä. Fossiilittoman liikenteen tiekartta puoltaa ajoittain toteutettavia romutuspalkkiokampanjoita, mutta siinä edellytetään, että kampanjan kriteerien on jatkuvasti tiukennuttava päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi. Nyt näin ei tapahdu, Asell toteaa.
– Päädyimme silti tukemaan valiokunnan mietintöä, koska uusi romutuspalkkio on harvoja hallituksen esityksiä, joilla on edes jotain päästöjä vähentävää vaikutusta. Ilmastotoimena se ei kuitenkaan ole kustannusvaikuttavuudeltaan järin hyvä, koska aiempaan malliin verrattuna 2,5-kertaisella rahoituksella saavutetaan todennäköisesti vain noin 1,5-kertaiset päästövähennykset.
Hallituksen esityksellä pyritään ensisijaisesti vauhdittamaan autokauppaa ja uudistamaan autokantaa, kun sitä edeltäneessä Marinin kauden mallissa pääpaino oli ilmastotoimissa. Lisäksi on hyvä muistaa, että monen pienituloisen ei ole mahdollista ostaa kokonaan uutta autoa edes romutuspalkkion turvin.
– Ministeri Ranne on pitänyt järjettömänä, että Marinin kaudella romutuspalkkion sai myös sähköavusteisen pyörän hankintaan. Tuolloin lähes 5 700 vanhaa romutettua autoa vaihtui sähköpyörään. Autojen määrä ja käyttö väheni, koska ihmiset ryhtyivät korvaamaan erityisesti arkiliikkumistaan kaupungissa sähköpyörällä, jonka hankkimista ilman romutuspalkkiota he pitivät hintavana. Romutuspalkkion monipuolisemmat käyttömahdollisuudet vähensivät liikenteen päästöjä ja edistivät ihmisten terveyttä ja liikkumista. Tämäkö on ministerin mielestä järjetöntä?
– Hallituksen liikennepolitiikasta puuttuu pitkän aikavälin visio. Tämä näkyy niin kehittämisrahoituksen kehysvarauksen puolittamisessa hallituskauden aikana kuin liikenteen päästövähennystarpeen jääräpäisessä sivuuttamisessa. Hallitus vaikuttaa unohtaneen, että EU-velvoitteiden mukaisesti liikenteen päästöt on puolitettava vuoteen 2030 mennessä. Nykykeinoilla vähennys ei toteudu eikä hallitus kykene sopimaan vaikuttavista ilmastotoimista, vaikka Suomea uhkaa EU-velvoitteista lipeämisen seurauksena noin 80 miljoonan euron tulonmenetys elpymisrahoista sekä mahdollinen miljardilasku hiilinielujen romahtamisesta. Orpon–Purran hallituksen ilmastopoliittinen perintö kaatuu koko kauheudessaan seuraavien hallitusten syliin, summaa Asell, joka on myös ympäristövaliokunnan jäsen.
Yhteyshenkilöt
Marko AsellKansanedustaja
Puh:050 512 1968marko.asell@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus nostaa sairastamisen hintaa – pienituloiset maksavat laskun10.9.2026 16:52:52 EEST | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja tilanteessa, jossa hoitoon pääsy on jo vaikeutunut. SDP kansanedustaja Piritta Rantanen pitää kehitystä kohtuuttomana erityisesti pienituloisten ja paljon hoitoa tarvitsevien kannalta.
SDP:n Marko Asell kysyy hallitukselta: Kuka maksaa datakeskusten kasvavan sähkönkulutuksen?10.9.2026 14:55:40 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Marko Asell (sd.) vaatii hallitukselta toimia, joilla varmistetaan sähkön riittävyys ja kohtuullinen hinta datakeskusten sähkönkulutuksen kasvaessa. Asell on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
SDP:n Eveliina Heinäluoma ja Paula Werning: Esteettisten hoitojen ongelmat tiedetty jo vuosia – miksi toimia vasta nyt?10.9.2026 14:15:25 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Eveliina Heinäluoma ja Paula Werning vaativat hallitukselta ripeitä toimia esteettisten pistoshoitojen ja muiden esteettisten hoitojen potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Edustajat nostivat asian esiin jo vuonna 2024 jättämällään kirjallisella kysymyksellä.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote
– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).
SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme