SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto valittu Euroopan sosialidemokraattisen puolueen (PES) presidiumin jäseneksi - "Yhteinen haasteemme Euroopassa on nuorisotyöttömyys"
SDP:n kansanedustaja ja puoluehallituksen jäsen Pinja Perholehto on valittu SDP:n edustajaksi Euroopan sosialidemokraattisen puolueen (PES) presidiumiin. Valinta tehtiin tänään 17.10. Amsterdamin kongressin yhteydessä. Perholehtoa ennen tehtävää on hoitanut SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen yli kymmenen vuoden ajan.

Presidium tekee päätöksiä PES:n toiminnan johtamisesta ja poliittisista linjoista sekä ohjaa organisaation arkea kongressien välillä. Presidiumin kokoonpanoon kuuluu muun muassa puheenjohtaja, varapuheenjohtajat sekä edustajat kustakin jäsenpuolueesta.
“On suuri kunnia päästä edustamaan SDP:tä eurooppalaisessa sosialidemokraattisessa yhteisössä. Turvallisuuden lisäksi yksi yhteinen haasteemme Euroopassa on nuorisotyöttömyys. Suomessa lähes 70 000 nuorta on ilman työtä – se on luku, joka kertoo paitsi Orpon hallituksen epäonnistuneesta työllisyyspolitiikasta, myös siitä, miten moni jää nyt vaille toivoa,” Perholehto kuvaa.
“Me sosialidemokraatit emme pelkää haastetta. Me rakennamme toivoa ja etsimme ratkaisuja – sekä Euroopassa että Suomessa,” Perholehto sanoo.
Yhteyshenkilöt
Pinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Ilmastotavoitteesta luopuminen olisi myrkkyä suomalaiselle elinkeinoelämälle8.11.2025 09:26:48 EET | Tiedote
HS:n (7.11.2025) tietojen mukaan perussuomalaiset yrittää saada hallituksen luopumaan Suomen tavoitteesta olla hiilineutraali vuonna 2035. Tavoitteesta joustaminen olisi myrkkyä suomalaisille yrityksille ja elinkeinoelämälle, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.
SDP:n Kumpula-Natri: Hallituksen puututtava vaalidatan siirtopäätökseen7.11.2025 16:00:01 EET | Tiedote
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) vaatii hallitusta perumaan oikeusministeriössä tehty hankintapäätös sijoittaa vaalitietojärjestelmän äänestäjä- ja ehdokasrekisterit sekä vaalitulosjärjestelmä Amazon Web Servicen Ruotsissa sijaitsevaan pilvipalveluun.
SDP:n Lauri Lyly: Suojaosat on palautettava7.11.2025 11:45:43 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly pitää tärkeänä eduskuntaan tullutta kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan suojaosan palauttamista työttömyyspäivärahaan ja asumistukeen. Suojaosan poistaminen on tehnyt osa-aikatyöstä ja keikkatyöstä kannattamatonta. Poistaminen on ajanut monet työttömät ja pienituloiset entistä tiukempaan taloudelliseen tilanteeseen, sanoo Lyly.
SDP:n Harakka ja Kumpula-Natri: Suomesta eettisen tekoälykehityksen edelläkävijä7.11.2025 10:21:25 EET | Tiedote
Suomella ja EU:lla on mahdollisuus olla eettisen ja ekologisen tekoälykehityksen edelläkävijä, sanovat SDP:n kansanedustajat Timo Harakka ja Miapetra Kumpula-Natri.
SDP:n Kim Berg: Pääministeri Orpo, ajaako kokoomus Suomen siirtymistä vakuutuspohjaiseen, yksityisen sektorin hallitsemaan terveydenhoitojärjestelmään?7.11.2025 10:13:25 EET | Tiedote
Eilisellä kyselytunnilla SDP nosti jälleen esille huolen ihmisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteesta. Konkreettisia vastauksia hyvinvointialueiden auttamisesta ei kuitenkaan saatu. SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Kim Berg penäsi hallitukselta ja erityisesti kokoomukselta varmistusta siitä, ettei tavoitteena ole siirtyminen vakuutuspohjaiseen, yksityisen sektorin hallitsemaan terveydenhoitojärjestelmään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


