SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen pitäisi puuttua asunnottomuuden syihin

Jaa

– Asunnottomien määrä kasvaa Suomessa jo toista vuotta. Usko Orpon hallituksen tavoitteeseen poistaa pitkäaikaisasunnottomuus hiipuu kuin sen lupaus 100 000 uudesta työpaikasta, sanoo ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Suomessa on tehty vuosikausia onnistuneesti pitkäjänteistä työtä asunnottomuuden vähentämiseksi ja Marinin hallitus otti tavoitteeksi asunnottomuuden puolittamisen vuoteen 2027 mennessä. Orpon hallitus laimensi tavoitetta pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen.

– Orpon hallitus vie asuntopolitiikkaa suuntaan, jossa ennaltaehkäisyyn ei panosteta ja ihmistä autetaan vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on äitynyt jo todella pahaksi. Saksia heilutellut hallitus on heikentänyt asumistukea ja tiukentanut sosiaaliturvaa, puolittanut asumisneuvonnan tuen ja poistanut tuntuvan osan järjestöjen rahoituksesta, mikä on tehnyt aukkoja yhteiskunnan turvaverkkoon. Häätöjen määrä kasvoi viime vuonna koko maassa, Helsingissä lähes neljänneksen. Hallitus ajaa omilla toimillaan uusia ryhmiä asunnottomuuteen.

Asunnottomuus kääntyi Suomessa kasvuun Orpon hallituksen ensimmäisenä täytenä toimintavuotena 2024 ensi kertaa yli kymmeneen vuoteen. 

-Kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon romahduttaminen huonontaa asuntojen saatavuutta kasvukeskuksissa ja erityisesti Helsingissä. Tällä tulee olemaan myös kielteinen vaikutus kaupunkiseutujen kasvuun. Meidän on tehtävä kaikkemme kuntatasolla, jotta kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus kohtuuhintaiseen asumiseen. Samalla on todettava, ettei valtion roolia pystytä vain kuntatason päätöksillä paikkaamaan, toteaa Heinäluoma.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kim Berg: Pääministeri Orpo, ajaako kokoomus Suomen siirtymistä vakuutuspohjaiseen, yksityisen sektorin hallitsemaan terveydenhoitojärjestelmään?7.11.2025 10:13:25 EET | Tiedote

Eilisellä kyselytunnilla SDP nosti jälleen esille huolen ihmisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteesta. Konkreettisia vastauksia hyvinvointialueiden auttamisesta ei kuitenkaan saatu. SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Kim Berg penäsi hallitukselta ja erityisesti kokoomukselta varmistusta siitä, ettei tavoitteena ole siirtyminen vakuutuspohjaiseen, yksityisen sektorin hallitsemaan terveydenhoitojärjestelmään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye