SDP EDUSKUNTA

SDP:n Niina Malm: Hallitus on unohtanut tavalliset suomalaiset

18.10.2025 09:21:37 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Niina Malm syyttää hallitusta siitä, että sen talouspolitiikka palvelee ennen kaikkea hyväosaisia, ei tavallisia palkansaajia, kuluttajia tai pienyrittäjiä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

– Hallituksen “ostovoimapolitiikka” on jäänyt juhlapuheisiin ja suurituloisten etujen kohentamiseen. Jos joku kuvittelee, että suurituloiset kiertelisivät paikallisten pienyrittäjien palveluja käyttämässä piristäen suomalaista taloutta, hän elää harhassa. Tavalliset suomalaiset kuluttajat asioivat joka päivä paikallisissa palveluissa, ja juuri tähän ostovoimaan hallitus ei ole osannut tarttua. Arjen Suomen ostovoimaa parannetaan luomalla uusia työpaikkoja koko maahan, tavallisille ihmisille, ja luomalla pienyrittäjille mahdollisuuksia onnistua, ei veronkevennyksin hyväosaisten taskuihin, Malm sanoo.

Malm muistuttaa, että hallitus puhuu työllisyyden lisäämisestä, mutta sen teot vievät päinvastaiseen suuntaan.

– Jos hallitus oikeasti uskoo, että suurituloisten veronalennuksilla työllisyys ja ostovoima nousevat, se elää täysin eri todellisuudessa kuin suomalaiset arjessaan. Tämä ei tosin yllätä, kun on kuunnellut pääministeri Orpon puheita työllisyyslupauksesta. Lupauksesta, josta ollaan yhä 170 000 työpaikkaa jäljessä. Helppohan on puhua kasvusta, kun todellisuudessa kasvun eväät on viety tavallisten ihmisten käsistä hyväosaisten pankkitileille, Malm huomauttaa.

SDP:n kasvupolitiikkaa lähtee työn ja yrittämisen voimasta.

– Jokainen uusi työntekijä on askel pois työttömyydestä ja askel kohti vahvempaa Suomea. Hallitus helpottaa irtisanomista, me helpotamme työllistymistä. SDP tekee kasvusta aidosti koko Suomen yhteistä, Malm korostaa.

SDP esittää arvonlisäveron alarajan nostoa ja mikroyrityksille määräaikainen verohyvityksen antamista ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta.

– Nostamalla arvonlisäveron alarajaa ja helpottamalla ensimmäisen työntekijän palkkaamista, luomme töitä ja kasvua sinne, missä ihmiset elävät ja kuluttavat, arkeen, ei harvojen etuoikeuksiin, Malm päättää.

Yhteyshenkilöt

Niina MalmKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja

Puh:0400 588 978

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.

SDP:n Haatainen: PISA-tulokset ovat vakava viesti – jokaisen lapsen oikeus oppia on turvattava8.9.2026 11:42:29 EEST | Tiedote

Tuoreet PISA 2025 -tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskitasoa parempaa, mutta osaamisen pitkään jatkunut lasku on vakava huolenaihe. – Lukutaidon tulos on Suomessa nyt PISA-historian matalin. Heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmas. Tämän vuosituhannen alussa Suomi oli lukutaidon huippumaa. Nyt täytyy vakavasti pysähtyä sen äärelle, mikä on lukutaidon heikkenemisen taustalla. Lukutaito on kaiken lähtökohta, SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen korostaa.

Työttömyys ei saa pakottaa luopumaan opinnoista – SDP:n Laine-Nousimaa kysyy tutkinnon suorittamisesta työttömyysetuudella8.9.2026 11:13:34 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa on jättänyt kirjallisen kysymyksen työttömien mahdollisuuksista suorittaa tutkintoon johtavia opintoja työttömyysetuudella. Laine-Nousimaan mukaan työttömyysturvan pitää kannustaa ihmisiä sekä työn vastaanottamiseen että osaamisen kehittämiseen. Nykytilanteessa on kuitenkin vaarana, että ihminen joutuu työttömäksi jäädessään luopumaan opinnoistaan, vaikka tutkinnon voisi suorittaa loppuun työn ohessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye