Vihreiden Hopsu vaatii pakottavan kontrollin kriminalisointia lakialoitteella
20.10.2025 09:46:15 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu jättää lakialoitteen pakottavan kontrollin kriminalisoinnista. Pakottava kontrolli on Suomessa huonommin tunnistettu lähisuhdeväkivallan muoto, jossa uhria alistetaan järjestelmällisesti.

- On selvää, että pakottava kontrolli eli toisen ihmisen järjestelmällinen hallinta, eristäminen, pelottelu ja valvonta, on vakava henkisen väkivallan muoto. Suomessa pakottavaa kontrollia ei ole erikseen kriminalisoitu, mikä jättää monia uhreja ilman suojaa, apua ja oikeutta. Pakottavaa kontrollia ilmenee esimerkiksi avioliitoissa, ikääntyneiden vanhempien ja lasten suhteissa, tiiviissä yhteisöissä, laitoksissa ja ihmiskaupassa, Hopsu kertoo.
- Yhdenvertaisuusvaltuutettu sekä monet järjestöt, kuten Monika-naisten liitto, Amnesty International ja Ihmisoikeusliitto ovat peräänkuuluttaneet tätä lakimuutosta. Oikeusministeriö on selvityksessään todennut, että on syytä säätää erillinen pakottavan kontrollin rikostunnusmerkistö, jotta henkisestä väkivallasta voidaan rangaista. Kriminalisoinnin tarvetta on luvattu selvittää myös hallitusohjelmassa. On meidän päättäjien tehtävä korjata tämä puute lainsäädännössä nyt, painottaa Hopsu.
Useissa maissa kuten Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Skotlannissa sekä osassa Australian osavaltioista pakottava kontrolli on jo kirjattu rikoslakiin. Myös kansainväliset sopimukset, kuten Istanbulin sopimus, velvoittavat valtioita torjumaan henkistä ja rakenteellista väkivaltaa.
- Pakottava kontrolli voi ilmetä esimerkiksi yksityisyyden rajoittamisena, liikkumisen ja yhteydenpidon estämisenä, taloudellisena vallankäyttönä, pukeutumisen kontrolloimisena tai jatkuvana uhkailuna ja tarkkailuna. Oleellista on varmistaa itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja antaa siihen riittävä lainsäädännön turva, Hopsu summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Tyttöjen potentiaali luonnontieteellisillä aloilla on tunnistettava8.9.2026 15:54:43 EEST | Tiedote
Suomen PISA-tulokset ovat viimeisimmän tutkimuksen mukaan jälleen kerran heikentyneet. Tällä kertaa PISA:n painotuksena oli luonnontieteelliset aineet. Vihreiden Hanna Holopainen esittää peiliin katsomista ja korjaavia toimia nuorten luonnontieteellisen osaamisen vahvistamiseksi.
Virta: 3 ratkaisua PISA-luisun pysäyttämiseen8.9.2026 11:52:57 EEST | Tiedote
Tänään julkaistuissa PISA-tuloksissa Suomen oppimistulokset olivat jälleen heikentyneet. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esittää kolmea periaatetta, jolla lasten ja nuorten oppimistuloksia voidaan parantaa.
Vihreiden Holopainen ja Hopsu: PISA:n hälytyskellot ovat soineet jo pitkään – esittävät työrauhaa luokkahuoneeseen ja jokaiselle oppilaalle sopivasti haastetta8.9.2026 11:38:17 EEST | Tiedote
Suomen PISA-tulokset ovat viimeisimmän tutkimuksen mukaan jälleen kerran heikentyneet. Lukutaidon heikkeneminen on erityisen huolestuttavaa. Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Mari Holopainen esittävät erityisluokkien lisäämistä, luokkahuoneiden työrauhan turvaamista riittävällä henkilöstöllä ja paluuta kirjojen äärelle.
Vihreiden Virta ihmettelee uusia Garden Helsinki -paljastuksia: “Onko pääministeri ainoa, joka ei näe ristiriitaa puheittensa välillä?”7.9.2026 21:07:50 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kertoo hämmentyneensä Uutissuomalaisen julkaisemista uusista tiedoista Garden Helsinki -kohuun liittyen. Hän painottaa pääministerin vastuuta oman toimintansa selventämisessä tavalla, jossa suomalaisille äänestäjille ei jää asiasta epäselvyyksiä.
Virta Kaikkoselle: Hyvä, että ruoantuotannon tulevaisuus nousee politiikan kärkeen – ilman elinkelpoista luontoa ei ole suomalaista ruokaa5.9.2026 17:20:59 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta nosti juuri Vihreiden kesäkokouksessa suomalaisen ruoantuotannon esimerkiksi siitä, miksi ympäristöturvallisuus tulisi ottaa kokonaisturvallisuuden perustaksi. Virta pitää keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen tämänpäiväistä avausta mahdollisesta välikysymyksestä suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta tärkeänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme