BOFIT Ennuste Venäjän talouskehityksestä vuosina 2025–2027
20.10.2025 14:01:00 EEST | Suomen Pankki | Tiedote
Venäjän talouden nopea kasvu on ohi. Venäjän BKT:n kasvuvauhti on vuoden 2025 alkupuoliskolla hidastunut selvästi ennakoituakin nopeammin, ja koko vuonna talous kasvaa korkeintaan yhden prosentin vauhtia.

Sodan tarpeet, työvoimapula ja julkisten menojen kasvuvauhdin hidastuminen rajoittavat talouden kasvua koko ennustejakson. Kuluvan vuoden kasvua on hidastanut myös öljyn hinnan lasku, mikä on supistanut valtion verotuloja merkittävästi.
Ennusteessa oletamme, että julkiset menot tukevat edelleen kotimaista kysyntää ja etenkin sotaan linkittyvien alojen tuotantoa. Talouden muilla sektoreilla kasvua rajoittavat sekä työvoimapula että luotonannon kasvun hiipuminen. Ilman merkittäviä politiikkamuutoksia tai ulkoisia shokkeja Venäjän BKT:n oletetaan kasvavan noin yhden prosentin vauhtia myös lähivuosina.
Ennustettua huonomman kehityksen riski kasvaa jatkuvasti talouden epätasapainojen lisääntyessä. Talouden resurssien ohjaaminen sotaa tukeville aloille on jatkuvasti vaikeampaa, mutta se ei muodostu mahdottomaksi. Sotatoimien pidempiaikainen taukoaminen voisi antaa Venäjän taloudelle hengähdystauon, mutta sotateollisuuden merkitys ei lähivuosina heikkene.
”Venäjän talouden nopea kasvu on ohi. Ennustejakson lopulla Venäjän talous on haavoittuvampi ja sen kasvunäkymät paljon heikommat kuin ennen sotaa. Tästä huolimatta Venäjä pystyy edelleen ylläpitämään nykyisen kaltaista hyökkäyssotaansa ja takaamaan kohtuullisen elämänlaadun suurimmalle osalla väestöään”, toteaa vanhempi neuvonantaja Laura Solanko.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iikka KorhonenTutkimuspäällikkö
Puh:+358 9 183 2272iikka.korhonen@bof.fiLaura SolankoVanhempi neuvonantaja
Puh:+35891832291laura.solanko@bof.fiLinkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Med kontaktlös betalning betalades för nästan 10 miljarder euro i april–juni3.9.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Med finländska bankkort betalades i april–juni mer än under motsvarande period i fjol. Av kortbetalningarna var redan över en femtedel distansbetalningar, dvs. kortbetalningar som initierats via en dator eller mobilapplikation.
Lähimaksuja tehtiin lähes kymmenen miljardin euron arvosta huhti-kesäkuussa3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisilla pankkikorteilla maksettiin huhti-kesäkuussa enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Korttimaksuista jo yli viidesosa oli etämaksuja eli tietokoneella tai mobiilisovelluksessa käynnistettyjä korttimaksuja.
Contactless payments reached almost EUR 10 billion in April–June3.9.2026 10:00:00 EEST | Press release
Finnish bank cards were used for more payments in April–June than in the corresponding period last year. Already more than one-fifth of card payments were remote payments, i.e. card payments initiated on a computer or in a mobile application.
Merparten av företagslånen från övriga finansinstitut beviljades små och medelstora företag2.9.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under andra kvartalet 2026 betalade övriga finansinstitut ut mindre nya företagslån än under motsvarande tid för ett år sedan. I juni minskade de utestående företagslånen beviljade av övriga finansinstitut medan bankernas ökade. Under 2026 har genomsnittsräntan på utestående företagslån beviljade av övriga finansinstitut och banker stigit.
Muiden rahoituslaitosten myöntämistä yrityslainoista suurin osa pk-yrityksille2.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 toisella neljänneksellä uusia yrityslainoja nostettiin muista rahoituslaitoksista vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Kesäkuussa muiden rahoituslaitosten myöntämien yrityslainojen kanta supistui ja pankkien kasvoi. Vuoden 2026 aikana muiden rahoituslaitosten ja pankkien myöntämien yrityslainojen kannan keskikorot ovat nousseet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme