Salibandyn nuorten maajoukkue Nyköpingin EFT-turnaukseen valittu
21.10.2025 14:15:07 EEST | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Suomen U19-miesten maajoukkue 7. – 9. marraskuuta Ruotsin Nyköpingissä pelattavaan EFT-turnaukseen on nimetty. Ruotsiin matkustaa kaksi maalivahtia sekä 18 kenttäpelaajaa, ja ryhmästä kahdeksan pelaajaa pukee Suomi-paidan ylleen ensi kertaa U19-maajoukkueessa.
Päävalmentaja Jussi Huovinen kertoo, että ryhmää on tietoisesti uudistettu sitten edellisen tapahtuman, joka oli syyskuun tuplamaaottelu Ruotsia vastaan.
– Matkamme on vasta alussa, ja haluamme nähdä paljon pelaajia ja sen, miten he pystyvät toteuttamaan kansainvälisen pelin vaatimia asioita. Mukana on paljon uusia pelureita, ja ollaan pitkälti vielä sopeutumisen äärellä. Haluamme nähdä, miten pelaajat oppivat pelaamaan vähän erilaista peliä, jossa paine tulee nopeammin ja kamppaillaan enemmän ja kovemmin. Kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen nyt valittuun joukkueeseen, päävalmentaja tiivistää.
Ensimmäinen tavoite tulevassa EFT-turnauksessa liittyy edelleen joukkueena toimimiseen ja sen olemukseen.
– Joukkueen arvoja standardeja pohditaan yhdessä edelleen, ja niiden osalta ei viime tapahtumassa tullut vielä valmista. Tavoite on, että meille kaikille selviää, millainen joukkue haluamme tulevaisuudessa olla, Jussi Huovinen kertoo.
– Pelillisesti haluamme suhteessa viime tapahtumaan päästä kiinni etenkin hyökkäyspelaamiseen, mutta isossa kuvassa käydään kyllä edelleen läpi myös puolustamista.
Suomen ottelut Nyköpingin EFT-turnauksessa:
Pe 7.11.
Klo 11.00 Suomi–Tshekki (U19-miehet)
Klo 14.00 Suomi–Tshekki (miehet)
La 8.11.
Klo 14.00 Ruotsi–Suomi (U19-miehet)
Klo 17.00 Ruotsi–Suomi (miehet)
Su 9.11.
Klo 10.30 Sveitsi–Suomi (U19-miehet)
Klo 13.00 Sveitsi–Suomi (miehet)
Suomen joukkue
| Maalivahdit | seura | kasvattajaseura | o | m | s | yht. | |
| Vilho Mäkelä | 2008 | Classic | SC Urbans | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Atte Virtanen | 2008 | Tikkurilan Tiikerit | SB Vantaa | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Kenttäpelaajat | |||||||
| Elias Gebremedhin | 2008 | OLS | OLS | 2 | 0 | 1 | 1 |
| Tuomo Karjalainen | 2008 | Josba | Lehmo Balls-96 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Julius Keskinen | 2008 | Classic | Classic | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Martti Kitinoja | 2008 | SPV | Konnat | 2 | 1 | 0 | 1 |
| Samu Kovanen | 2008 | EräViikingit | SSV | 2 | 0 | 1 | 1 |
| Topias Kärkkäinen | 2008 | EräViikingit | Tikkurilan Tiikerit | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Aimo Laitila | 2008 | Classic | Vesilahden Visa | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Justus Luostarinen | 2008 | Blackbirds United | Pyhtään Yritys | 2 | 3 | 2 | 5 |
| Niilo Lännistö | 2008 | Rauman SalBa | UHV Bulls | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Tatu Meltola | 2009 | Sundsvall FBC (SWE) | SCH | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Eemeli Naava | 2008 | Mlada Boleslav (CZE) | Tapanilan Erä | 2 | 1 | 1 | 2 |
| Viljo Pelkonen | 2009 | Welhot | Welhot | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Rasmus Ristimäki | 2009 | Nokian KrP | Classic | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Jose Saarainen | 2009 | Nokian KRP | SBS Hamina | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Roni Tammi | 2008 | EräViikingit | Tikkurilan Tiikerit | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Aatu Venäläinen | 2008 | Classic | Welhot | 2 | 1 | 0 | 1 |
| Tuukka Virtanen | 2008 | Tikkurilan Tiikerit | Tikkurilan Tiikerit | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Vihtori Vähä-Jaakkola | 2008 | Classic | PunKu | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Jussi Huovinen | päävalmentaja | ||||||
| Miro Mäkelä | valmentaja | ||||||
| Janne Krankka | valmentaja | ||||||
| Jori Järvenpää | maalivahtivalmentaja | ||||||
| Ilona Huovinen | fysio | ||||||
| Joni Sundström | fysio | ||||||
| Stefan Korhonen | joukkueenjohtaja |
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Katse tulevaisuuteen: Salibandy ja Synsam pitkäaikaiseen yhteistyöhön10.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Synsam on jatkossa Salibandyliiton ja F-liigan yhteistyökumppani sekä salibandyn virallinen optikkoliike. Monivuotinen yhteistyö tuo Synsamin urheilunäkemisen asiantuntemuksen osaksi suomalaista salibandya lasten harrastamisesta aina F-liigan huipulle ja maajoukkueisiin asti.
138 hengen jättiaitio myyntiin salibandyn MM-finaaliviikonlopuksi9.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
85 000 euron paketti vie vieraat lopuksi MM-kultajuhliin.
Suomalainen urheilu yhdistää voimansa lasten harrastamisen puolesta9.9.2026 12:02:23 EEST | Tiedote
Salibandyn MM-kisojen Free of Limits -ajatus ulottuu pelikenttää pidemmälle. Salibandyliitto tukee yhdessä mukana olevien lajiliitto- ja urheiluyhteisökumppaniensa kanssa Hope ry:n työtä lasten ja nuorten yhdenvertaisten harrastusmahdollisuuksien edistämiseksi.
Salibandymiehille nolla pistettä EFT:stä – Suomen johto suli tappioksi Tshekille6.9.2026 18:27:55 EEST | Tiedote
Suomen miehet jäivät Chomutovin EFT-turnauksessa nollille, kun Tshekki nousi päätösottelussa kahden maalin takaa 3–2-voittoon sinivalkoisista.
Nuorten salibandymaajoukkueet dramaattisiin voittoihin Ruotsista5.9.2026 21:15:30 EEST | Tiedote
Nuorten maajoukkueet vastasivat tänään Suomen salibandyn ilonaiheista, kun sekä U19-naiset että U19-miehet löivät Ruotsin kaksoismaaotteluiden ensimmäisissä osissa Täbyssä. U19-miesten 6–5-voittomaali syntyi ottelun viimeisellä sekunnilla ja U19-naisten 5–4-voitto-osuma puolitoista minuuttia ennen loppusummeria.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme