Pitääkö mun käyttää kurahousuja?
23.10.2025 05:52:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Syyssateiden tullen kurahousut kaivetaan kaapeista, mutta miksi ne herättävät niin suuria tunteita? Oulun yliopiston tutkijat osoittavat, mitä muuta kurahousut edustavat kuin suojaa kuralta ja märältä.

Kurahousujen rivistöt ovat tuttu näky päiväkotien eteisissä, mutta vaikka ne ovat suojanneet lapsia kastumiselta 1950-luvulta lähtien, lapset eivät juuri pidä niistä ja kasvattajien mielestä ne ovat työläät.
Oulun yliopiston tutkijat Virve Keränen ja Susanna Kinnunen halusivat selvittää, millainen osa päiväkodin arkea kurahousut ovat ja mitä ne kertovat varhaiskasvatuksesta, lapsuudesta ja yhteiskunnan odotuksista. He etsivät vastauksia siihen, miten kurahousut ovat muuttaneet suomalaista lapsuutta ja mitä päiväkotien pukemisrumba kertoo arvoistamme.
Lapset kurahousuissaan edustavat tutkijoiden mukaan onnellista, puhdasta ja tervettä ulkoilmaelämää. Samalla kurahousut rajoittavat lasten liikkumista ja aiheuttavat epämukavuutta, mikä vaikeuttaa onnellisen lapsuuden esittämistä.
”Kurahousut mahdollistavat terveen ulkoilmaelämän ideaalin toteutumisen, mutta on ristiriitaista, jos ne pitää pukea päälle pakolla. Kurahousut eivät ole hankalia vain lapsille, vaan myös päiväkotien henkilökunta ja vanhemmat tuskailevat pukineen kanssa. Kurahousuissa lapsen kanssa on koko ympärillä oleva yhteisö”, Virve Keränen kertoo.
”Kurahousut herättivät meissä kiinnostuksen tutkia sitä, millaista lapsuutta valta-asemasta sanellut esineisiin liittyvät säännöt ja normit tuottavat, minkä mukaan niitä on laadittu ja onko lapsella itsellään mahdollisuutta osallistua sääntöjen luomiseen.”
Kurahousuilla on isompi rooli kuin arvaammekaan
Tutkimus osoittaa, että päiväkodissa on materiaalisia toimijoita, jotka määrittävät sitä, millaisia käytänteitä, sääntöjä ja tapoja päiväkotiin rakentuu.
Tutkijat muistuttavat, että varhaiskasvatuksessa ei ole kyse vain opetussuunnitelmista ja kasvatusfilosofioista. Myös materiaaliset asiat, kuten vetoketjut, hiuspompulat ja rusetit, kurahousut ja vesilätäköt vaikuttavat siihen, millaiseksi lapsuus ja päiväkotiarki muotoutuvat.
Lapsilla itsellään ei useinkaan ole näihin liittyvää toimijuutta. Tutkijoiden mukaan kurahousut eivät ole vain käytännöllisiä sadevaatteita, vaan ne vaikuttavat lasten ja aikuisten välisiin suhteisiin, arjen aikatauluihin ja jopa siihen, miltä ns. hyvä lapsuus näyttää.
”Tutkimuksemme tarkoitus ei ole kritisoida kurahousuja, vaan tarkastella ja ravistella kurahousujen ympärillä olevia käytänteitä ja sääntöjä”, Susanna Kinnunen sanoo.
He eivät tarjoa vastausta siihen, pitäisikö kurahousuista luopua. “Kurahousut paljastavat yllättävän paljon siitä, millaisia odotuksia yhteiskunta asettaa lapsille ja kuinka iso rooli pienilläkin esineillä on arjessa.”
Tutkimus vahvistaa aiempien lapsuudentutkimusten tuloksia siitä, miten materiaalisilla suhteilla on merkitystä opetuksessa ja kasvatuksessa sekä tuo esille lapsen toimijuudesta käytävään keskusteluun toisenlaisen näkökulman. Materiaalisuuden kautta lapset kantavat mukanaan myös vanhempiensa sosioekonomista statusta.
Tuloksia voidaan hyödyntää päiväkodeissa tarkastelemalla kenen tai minkä mukaan sääntöjä ja normeja on laadittu sekä onko lapsella itsellään mahdollisuutta osallistua näistä käytäviin keskusteluihin. Tulokset kannustavat pohtimaan päiväkodin materiaalisia suhteita ja niiden merkitystä lasten arjessa monelta kannalta, myös totutun näkökulman ohitse ja yhdessä lasten kanssa.
Tutkimus on uusmaterialistinen diskurssitutkimus. Aineistona siinä ovat tutkijoiden muistot ja kokemukset sekä uutiset, ohjeistukset ja julkiset keskustelut.
Tutkimus on julkaistu Discourse: Studies in the Cultural Politics of Education -tiedelehdessä: Virve Keränen & Susanna Kinnunen, 2025: Do I have to wear mud pants? Mud pants as material agent in Finnish preschool
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yliopistonlehtori Virve Keränen, p. 0505278502, virve.keranen@oulu.fi
Yliopisto-opettaja Susanna Kinnunen, p. 0407245482, susanna.kinnunen@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, p. 0407650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on yli 18 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston uusi tieteidenvälinen instituutti vastaa aikamme suuriin haasteisiin: "Eivät noudata tieteenalojen rajoja"8.9.2026 15:45:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston uusi instituutti, Integra, pyrkii vauhdittamaan tieteiden välistä vuoropuhelua.
Kuljetuskustannukset ja taloudellinen eriarvoisuus vaikuttavat ruoan globaaliin saavutettavuuteen7.9.2026 09:40:35 EEST | Tiedote
Maailmanlaajuinen ruokaturva ei riipu pelkästään siitä, kuinka paljon ruokaa tuotetaan, vaan myös siitä, kuinka hyvin liikenneverkosto mahdollistaa ruoan kuljettamisen kysynnän ja tarjonnan välillä. Tuore tutkimus osoittaa, että kuljetusverkostoilla ja taloudellisella eriarvoisuudella on keskeinen merkitys ruoan saavutettavuudelle eri puolilla maailmaa. Oulun yliopiston johtama tutkimusryhmä kehitti yhdessä Aalto-yliopiston ja Pellervon taloustutkimuksen (PTT) tutkijoiden kanssa uuden paikkatietopohjaisen saavutettavuusanalyysin. Menetelmän avulla tutkijat yhdistivät maailmanlaajuisia aineistoja ruoantuotannosta, kysynnästä, liikenneinfrastruktuurista ja kuljetuskustannuksista arvioidakseen, kuinka tehokkaasti kuljetusjärjestelmät yhdistävät ruoan kysynnän ja tarjonnan erilaisissa skenaarioissa.
Kiusaaminen ei ala kiusaamisena – tutkija kertoo varhaiset merkit, jotka jäävät aikuisilta usein huomaamatta7.9.2026 06:22:00 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten keskinäinen kiusaaminen rakentuu vähitellen jo kauan ennen kuin tilanne näyttää ulospäin kiusaamiselta, häirinnältä tai väkivallalta. Tutkija korostaa aikuisten roolia varhaisessa tunnistamisessa.
Uusi tutkimus lupaa keinoja ennenaikaisten synnytysten ehkäisyyn3.9.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat vahvistaneet laajassa geneettisessä aineistossa yhteyden alfa-1-antitrypsiinin ja ennenaikaisten synnytysten välillä. Alfa-1-antitrypsiini hillitsee tulehdusta ja suojaa kudoksia vaurioilta. Yli 200 000 äidin geneettisiä tietoja kattaneessa analyysissä tietty alfa-1-antitrypsiinin geenimuoto liittyi lyhyempään raskauteen.
Uusien professorien juhlaluennot 10.9. klo 17 Oulun keskustakirjastolla ja Ylen Avoimessa Areenassa2.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
Uudet professorit johdattelevat kuulijoita ajankohtaisten tutkimusteemojensa ääreen kaikille avoimilla juhlaluennoilla. Perinteiset juhlaluennot järjestetään nyt Oulun keskustakirjastolla ja niitä voi seurata myös Ylen Avoimessa Areenassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme