Syntyvyydessä hienoista nousua – maahanmuuttoja edellisvuotta vähemmän
23.10.2025 08:06:00 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Tammi-syyskuussa on syntynyt 1 301 lasta enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Viimeisen 12 kuukauden (lokakuu 2024–syyskuu 2025) ennakollinen kokonaishedelmällisyysluku oli 1,28 eli 0,03 korkeampi kuin vuonna 2024.
Tiedot ilmenevät väestön ennakkotilaston syyskuun ja neljännesvuoden tiedoista.
”Syntyvyys on yhä matalalla tasolla, vaikka kuluvana vuonna on nähty hienoista nousua. Kokonaishedelmällisyysluku 1,28 on korkeampi kuin se oli vuosien 2023 ja 2024 aikana. Silti luku on edelleen kolmanneksi matalin 250 vuoden aikasarjan aikana”, yliaktuaari Joonas Toivola kertoo.
Kieliryhmien välillä näkyy eroja syntyvyydessä, mutta erot ovat myös osittain kaventuneet.
”Vieraskielisten naisten kokonaishedelmällisyysluku on pitkään ollut kotimaankielisiä korkeampi, mutta 2020-luvun alkuun mennessä se laski ruotsinkielisten syntyvyyden tasolle”, yliaktuaari Juhana Nordberg sanoo.
Suomenkielisten naisten kokonaishedelmällisyysluku on ollut 2010-luvulta lähtien ruotsinkielisiä ja vieraskielisiä matalampi.
"Syntyvyys on noussut tänä vuonna vain suomenkielisillä ja ruotsinkielisillä, vieraskielisillä sen sijaan ei näy muutosta. Kun katsotaan viimeistä 12 kuukautta, suomenkielisten naisten kokonaishedelmällisyysluku oli 1,26, vieraskielisten 1,38 ja ruotsinkielisten 1,46. ", Nordberg toteaa.

Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta keskimäärin nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi laskentavuoden tasolla.
Maahanmuuttajia edellisvuotta vähemmän
Maahanmuutto on hidastunut tammi-syyskuussa verrattuna edellisvuoden vastaaviin kuukausiin. Ennakkotietojen mukaan maahanmuuttoja oli tammi-syyskuussa 2025 yhteensä 38 133, mikä oli 11 721 vähemmän kuin edellisvuoden tammi-syyskuussa.
”Maahanmuutto on laskenut, mutta on edelleen korkealla tasolla. Maahanmuuttojen määrä on tammi-syyskuun aikana tilastohistorian kolmanneksi korkein ennätysvuoden 2023 ja viime vuoden jälkeen”, Toivola sanoo.
Tämän vuoden puolella suurin maahanmuuttajaryhmä olivat edelleen Ukrainan kansalaiset, vaikka ukrainalaisten muuttajien määrä myös laski eniten (-4297) verrattuna vuoden 2024 tammi-syyskuuhun. Toiseksi eniten oli Suomen kansalaisten maahanmuuttoja. Seuraavaksi ahkerimmin Suomeen muutti Filippiinien, Intian ja Sri Lankan kansalaisia. Eniten viime vuoden tammi-syyskuuhun verrattuna lisääntyivät Yhdysvaltojen kansalaisten maahanmuutot (+115).
Ennakkotilaston luvut maahanmuutosta tarkentuvat myöhemmissä tilastojulkistuksissa ylöspäin tämänhetkisen muuttoilmoitusten pitkän käsittelyajan vuoksi.
Yhteyshenkilöt
Joonas ToivolaYliaktuaari
Puh:029 551 3355joonas.toivola@stat.fiJuhana NordbergYliaktuaari
Puh:0295 513 051juhana.nordberg@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Palvelualojen liikevaihto hyvässä nousussa heinäkuussa, myös kaupan kasvu jatkui31.8.2026 08:02:20 EEST | Tiedote
Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi heinäkuussa 5,7 % viime vuoden heinäkuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, nousi 2,3 %.
Suomen talous kasvoi edelleen huhti-kesäkuussa – viennin hyvä vire jatkui28.8.2026 08:01:46 EEST | Tiedote
Suomen bruttokansantuotteen volyymi kasvoi toisella vuosineljänneksellä 0,4 % edellisestä neljänneksestä. Kysyntää kasvatti viennin ja yksityisten investointien kasvu.
Myymälävarkauksien aallolle ei näy loppua – myös pahoinpitelyrikoksissa uusi ennätys27.8.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Myymälävarkauksien määrä kasvoi entisestään vuoden toisella neljänneksellä. Huhti–kesäkuussa poliisin tietoon tuli noin 19 900 myymälävarkautta, mikä on 7 % enemmän kuin vuotta aiemmin.
Asuntomarkkinoilla ei edelleenkään käännettä: Hinnat laskevat, kauppoja vähemmän27.8.2026 08:01:49 EEST | Tiedote
Vanhojen osakeasuntojen hinnat jatkoivat laskuaan heinäkuussa: ne olivat koko maassa 3,4 % alempana kuin vuotta aiemmin. Edellisestä kuukaudesta hinnat laskivat 0,3 %.
Avointen työpaikkojen määrän lasku pysähtyi – rakennusalalla viime vuotta enemmän työpaikkoja tarjolla20.8.2026 08:02:21 EEST | Tiedote
Avoimia työpaikkoja oli vuoden toisella neljänneksellä 29 600, eli 700 tai 2 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Määrä oli tätä ennen laskenut vuodentakaisesta jokaisella vuosineljänneksellä aina vuoden 2022 kolmannesta neljänneksestä alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme