Yrittäjägallup: Entistä suurempi osa pk-yrityksistä raportoi hyvästä tilanteesta
24.10.2025 10:00:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Pk-yritysten taloudellinen tilanne on kohentunut, kertoo Yrittäjägallup. Yrityksistä 49 prosenttia arvioi taloudellisen tilanteensa erittäin tai melko hyväksi. Arviot ovat parantuneet elokuusta 2025. Parhaimmat arviot antavat asiantuntija-alan yritykset sekä yli 10 henkeä työllistävät. – Tiedot ovat rohkaisevia ja kertovat osaltaan, että taloudessa on tapahtunut käänne parempaan, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo.

– Entistä suurempi osa pk-yrityksistä raportoi hyvästä tilanteesta ja paremmista näkymistä, Salminen kommentoi tuloksia Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä Tampereella.
Arvion nykytilasta "ei hyvä eikä huono" antaa 31 prosenttia. Melko tai erittäin huonoksi tilanteensa kokee 19 prosenttia.
– Mielenkiintoista on, että asiantuntijapalveluissa ja rakentamisessa on suhteellisesti eniten yrityksiä, joilla on hyvä tilanne. Toisaalta rakentamisessa on myös suhteellisesti eniten huonossa tilanteessa olevia, Salminen huomauttaa.
Viikonvaihteessa Valtakunnallisille Yrittäjäpäiville Tampereelle kokoontuu noin 1 700 yrittäjää ja yrittäjyydestä kiinnostunutta. Lauantaina tapahtumassa jaetaan arvostetut yrittäjäpalkinnot, ja juhlapuheen pitää tasavallan presidentti Alexander Stubb. Tapahtumassa Suomen Yrittäjät aloittaa 30-vuotisjuhlavuotensa vieton, mikä kestää Suomi Areenaan kesäkuuhun 2026.
Suhdannenäkymät vahvistuvat – Itä-Suomessa nykytilanne hyvä, tulevaisuus epävarma
Suhdannenäkymä on Yrittäjägallupin mittaushistorian toiseksi paras. Näkymä oli parempi vain maaliskuussa 2023.
Muutos edellisestä kyselystä on pieni, mutta oikeaan suuntaan. Noin kolmannes yrityksistä (34 %) arvioi taloudellisen tilanteensa paranevan seuraavan vuoden aikana. Koko maassa heikentymistä tai lopettamista odotetaan 17 prosentissa yrityksistä.
– Erityisesti nuoret yrittäjät odottavat parempaa. Se ei ole yllätys, sillä he ovat usein teknologisesti edistyneitä.
Alueellisesti näkymät ovat erityisesti paranemassa Uudellamaalla. Itä-Suomen tilanne on mainettaan parempi.
– Alueellisessa vertailussa itäsuomalaiset yritykset raportoivat juuri nyt parhaasta taloudellisesta tilanteesta, mutta tulevaisuuden näkymät ovat siellä heikoimmat. Siksi alue tarvitsee tukitoimensa, Salminen sanoo.
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi 1 175 pk-yrityksen edustajaa 1.–8.10.2025. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Suomen Yrittäjien juhlavuosisivusto tarjoaa juhlavuoteen liittyvät tapahtumat ja uutiset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri SalminenPuheenjohtaja
Puh:0400 608 812petri.salminen@yrittajat.fiMikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Mediakutsu: Tervetuloa Valtakunnallisille yrittäjäpäiville ja Suomen Yrittäjien liittokokoukseen 16.10. - 17.10.20268.9.2026 15:35:32 EEST | Tiedote
Kutsumme toimittajanne ja kuvaajanne seuraamaan Suomen Yrittäjien Valtakunnallisia yrittäjäpäiviä ja liittokokousta Lahden Messukeskukseen 16. - 17.10.2026. Suureen yrittäjäviikonloppuun odotetaan yli 1 400 kävijää.
Yrittäjät: Hallitukselta oikea päätös korvata droonivahinkoja yrityksille8.9.2026 11:59:20 EEST | Tiedote
Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi tänään, että vieraan valtion droonin aiheuttamat kohtuulliset vahingot voidaan korvata yrityksille ja yksityishenkilöille tapauskohtaisesti. – Tämä linjaus on hyvä ja tärkeä asia. Jos on huono tuuri, harhautuva drooni voi osua myös taloihin ja yrityksiin. Siksi yritysten on tärkeä tietää, miten vahingot korvataan, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät Pisa-tuloksista: Luonnontieteet ja matikka ratkaisevat Suomen kasvun8.9.2026 11:38:24 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii seuraavalta hallitukselta kansallista kasvuohjelmaa vahvistamaan lasten ja nuorten luonnontieteiden, matematiikan, teknologian ja luovan ongelmanratkaisun osaamista. Tuore Pisa-tutkimus kertoo, että luonnontieteiden osaaminen on edelleen laskenut, kuten matematiikan ja lukemisen taidot.
Yrittäjät: Hallituksen veropolitiikka tukee kasvua ja työllisyyttä1.9.2026 20:37:44 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää hallituksen budjettiriihen veroratkaisuja kasvun ja työllisyyden kannalta järkevinä. – Yhteisöveron alentaminen, ansiotuloverotuksen keventäminen ja kotitalousvähennyksen kasvattaminen ovat tässä taloustilanteessa oikeita ratkaisuja. Ne tukevat investointeja, yrittämistä ja työnteon kannustimia, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti.
Yrittäjät: Hallituksen aloitettava selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajasta1.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät esittää, että hallitus käynnistää budjettiriihessä selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämisestä. Yrittäjät myös esittää, että hallitus luopuu datakeskuksille suunnitellusta veronpalautustuesta. Lisäksi on välittömästi aloitettava valmistelu tukimallista, jolla lievennetään afrikkalaisen sikaruton rajoituksista pk-yrityksille aiheutuvia taloudellisia vahinkoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme