Halloweenin suosio kasvaa vuosi vuodelta - kurpitsat, texmex ja foliopallot vetävät kaupoissa
27.10.2025 07:20:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Halloweenin vietto näkyy S-ryhmän myyntidatan perusteella vuosi vuodelta suomalaiskodeissa yhä vahvemmin. Kurpitsoja myydään sesongin aikana jo 100 000 kiloa, ja amerikkalaistyylisten herkkujen, kuten hodarien ja texmex-tuotteiden, myynti kasvaa Halloween-viikolla keskimäärin 10 prosenttia.

Halloweenista on kasvanut pysyvä osa suomalaista juhlakalenteria. Teemajuhlia järjestetään yhä enemmän, ja se näkyy myös kauppojen hyllyillä: koristeet, asut ja sesonkiherkut löytävät tiensä eri-ikäisten suomalaisten ostoskoreihin.
Halloween-aiheisten tuotteiden myynti S-ryhmän kaupoissa on kasvanut joka vuosi 2020-luvulla. Halloween-tuotteiden myynti oli viime vuonna (2024) noin 30 prosenttia suurempaa kuin vuonna 2021 ja 5–10 prosenttia suurempaa kuin vuonna 2023. S-ryhmän datan mukaan Halloweenin vietto korostuu erityisesti lapsiperheissä ja noin 30–40-vuotiaiden talouksissa. Alueellisesti halloween-tuotteiden ostaminen on hieman yleisempää Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa muuhun maahan verrattuna.
Kurpitsatunnelmaa 100 000 kiloa
Makeiset, kurpitsat ja erilaiset juhlatarvikkeet kuuluvat vuodesta toiseen Halloweenin suosituimpiin ostoksiin. Halloween-leivonnaiset hankitaan usein tuoreena juuri ennen juhlapäivää, eli pääosin lokakuun lopussa. Kurpitsat ovat erityisen näkyvä osa sesonkia – niitä myydään vuosittain huima määrä eli noin 100 000 kiloa.
”Olemme myös huomanneet, että amerikkalaishenkisten tuotteiden kysyntä korostuu Halloweenin aikaan. Hodarit, hampurilaiset, pakastepizzat ja texmex-tuotteet kuuluvat sesongin herkuttelutuotteisiin. Näiden tuotteiden myynti on Halloween-viikolla keskimäärin noin 10 prosenttia suurempaa kuin muina viikkoina”, kertoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Hans Backström.
Sesonkiin on tuotu myyntiin myös teeman mukaisia uutuustuotteita. Tämän vuoden halloween-uutuuksina löytyvät muun muassa Fazerin Halloweenkuulat-makeisrasia, Dalla Costan porkkanaa ja mustaporkkanaa sisältävä durumpasta, Nordqvistin musta tee, Jaffan musta appelsiini -virvoitusjuoma sekä silmämunakarkit.
Koristeet ja tunnelmavalaistus kruunaavat juhlatunnelman
Halloween-teema ulottuu nykyään paljon pidemmälle kuin pelkkiin herkkuihin. Kukat, kattaustarvikkeet kuten mustat ja oranssit lautaset ja lautasliinat, värikkäät kynttilät, kasvovärisetit, leivonnaiset, luuranko- ja hämähäkkikoristeet sekä lastenvaatteet saavat myös silauksen Halloween-teemasta. Lasten keskuudessa luurankokuviot ovat erityisen suosittuja. Ne näkyvät käytössä pitkin syksyä ja usein vielä Halloweenin jälkeenkin, esimerkiksi pipoissa ja käsineissä, tuoden teemaa myös arkipukeutumiseen.
Myös laittautumiseen ja meikkaamiseen panostetaan entistä enemmän. Valikoimista löytyy Halloween-teemaisia kynsiä, ripsiä ja kasvotarroja, jotka viimeistelevät näyttävän juhlatyylin.
”Koristeet ja askartelu ovat tärkeässä roolissa juhlatunnelman rakentamisessa. Esimerkiksi foliotikkupallot ovat nousseet erityiseksi hitiksi monissa kodeissa. Erilaisten LED-valojen ostaminen kiihtyy jo alkusyksystä”, käyttötavarakaupan myyntijohtaja Niko Pesonen toteaa.
Pyhäinpäivän lähestyessä hautakynttilöiden kysyntä kasvaa merkittävästi. Myyntiä kertyy hyvin myös öljykynttilöistä ja lyhtykynttilöistä, jotka soveltuvat sekä ulkokäyttöön että kotien tunnelmavalaistukseen. Lyhdyt ovat suosittuja paitsi haudoilla myös osana kodin kausisisustusta, ja valoelementit tuovat lämpöä syksyn hämärään.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Hans Backström
S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja
puh. 010 768 1520
hans.backstrom@sok.fi
Niko Pesonen
S-ryhmän käyttötavarakaupan myyntijohtaja
puh. 010 768 1395
niko.c.pesonen@sok.fi
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
S-ryhmän kysely: Kotimaisuus painaa ruokavalinnoissa, mutta ei kaikissa ostoskoreissa yhtä paljon31.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kotimaisuus painaa suomalaisten ostokoreissa erityisesti arjen perustuotteita valitessa. Kyselyyn vastanneen yli 3400 suomalaisen mukaan kotimaisuus on tärkeä valintakriteeri erityisesti ostettaessa jauhelihaa (67 %), siipikarjanlihaa (66 %), leipää (65 %) ja maitoa (65 %). Vähiten kotimaisuus painaa kasviproteiinituotteita (9 %) ja kasvipohjaisia välipaloja (9 %) valittaessa.
S-ryhmän asiakasmäärät kasvoivat ja liiketulos vahvistui28.8.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tammi–kesäkuun liiketulos (FAS) oli 162 miljoona euroa ja liikevaihto (FAS) lähes 8,1 miljardia euroa. Kehityksen vetureita olivat liikennekauppa, marketkauppa ja vahvasti kasvavat verkkokaupat. Voimakkaat investoinnit kotimaahan jatkuivat, ja asiakasomistajille maksettiin bonuksia ennätysmäärä, 237 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme