Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee hallinnollisen päätöksenteon lainalaisuutta

24.10.2025 09:41:32 EEST | Korkein hallinto-oikeus | Päätös

Jaa

Ympäristölautakunnan ja kaupunginhallituksen tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluvaiheen kokouksissa oli ollut asiasta päätettäessä kunnan hallintosäännön vastaisesti läsnä ulkopuolisia asiantuntijoita.

Hallinnollisen päätöksenteon lainalaisuus turvataan perustuslaissa. Viranomaisen toimien on hallintolain 6 §:n mukaan oltava puolueettomia, mikä edellyttää viranomaisen toiminnan riippumattomuutta asianosaisista, intressitahoista ja ulkopuolisista. Puolueettomuusvaatimus ilmentää viranomaisen velvollisuutta noudattaa objektiivisuutta. Kuntalakiin sisältyvän valtuutussäännön nojalla annettu, oikeudellisesti sitovana kunnallisena sääntönä noudatettava hallintosääntö konkretisoi perustuslain ja hallintolain asettamia velvollisuuksia.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että tuulivoimayleiskaavahankkeissa on lähtökohtaisesti kyse yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti merkittävistä päätöksistä, mikä korostaa sitä, että myös päätöksentekoon liittyvän menettelyn on oltava säännösten soveltamisen kannalta kaikilta osin moitteetonta. Kaupunginvaltuuston päätös tuulivoimayleiskaavan hyväksymisestä oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Hallinto-oikeuden ja kaupunginvaltuuston päätökset kumottiin.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.

KHO 2025:67

Yhteyshenkilöt

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ulkomaalaisasiaa (pysyvä oleskelulupa)27.8.2026 09:03:01 EEST | Päätös

A oli hakenut pysyvää oleskelulupaa yritystoiminnan harjoittamisen perusteella. Ulkomaalaislain mukaan pysyvä oleskelulupa voitiin myöntää, jos edellytykset, joiden perusteella ulkomaalaiselle myönnettäisiin määräaikainen jatkuva oleskelulupa, olivat olemassa. Määräaikaisen yrittäjän oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä oli, että hakijan toimeentulo oli turvattu. Näin ollen myös A:n pysyvää oleskelulupaa koskevassa lupaharkinnassa tuli varmistua siitä, että hänen toimeentulonsa oli turvattu. Pysyvää oleskelulupaa koskevassa lupaharkinnassa tuli kuitenkin soveltaa ulkomaalaislain 39 §:n mukaista yleistä toimeentuloedellytyssääntelyä eikä määräaikaista yrittäjän oleskelulupaa koskevaa erityissäännöstä turvatusta toimeentulosta. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2026:63 Kort referat på svenska HFD 2026:63

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye