Kluuvin ja Kaartinkaupungin katuja kehitetään – suunnitelmissa vehreyttä ja rauhallisempia tonttikatuja
24.10.2025 10:49:43 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Kluuviin ja Kaartinkaupunkiin valmistellaan suunnitelmaa, jolla tavoitellaan parannuksia liikenteen sujuvuuteen sekä viihtyisyyteen ja vehreyteen. Suunnitelma tarkentaa vuonna 2024 hyväksyttyä ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa.

Kluuvin ja Kaartinkaupungin liikenne- ja kaupunkitilasuunnitelman tavoitteena on määritellä, missä ja minkälaisia parannuksia kaupunkitilaan tehdään sekä miten liikkuminen on sujuvampaa eri kulkumuodoilla.
Alueella suunnitellaan muun muassa kävelyalueiden parantamista, katuverkon suuntaisuuksia sekä kadun varren tilanjakoa esimerkiksi pysäköinnin, kuormauspaikkojen ja katuvihreän välillä. Suunnitelma tukee omalta osaltaan kaupungin tavoitteita siitä, että keskusta olisi houkuttelevampi paikka saapua ja viettää aikaa.
Suunnittelun lähtökohtana toimii ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelma. Siinä Kaivokatu päätettiin muuttaa joukkoliikennekaduksi, jossa kulkevat ainoastaan raitiovaunut, kävelijät ja pyöräilijät. Samalla keskustan poikittainen autoliikenne keskitetään Esplanadeille, jossa on jatkossakin kaksi ajokaistaa suuntaansa.
Puita Kluuvikadulle, läpiajoliikenne Esplanadeille ja Unioninkadulle
Kluuvin ja Kaartinkaupungin pienempiin katuihin ehdotetaan muutoksia, jotta ne säilyisivät rauhallisina, katujen melutaso olisi matala ja kaduilla olisi turvallista ja viihtyisää liikkua niin lasten kuin vanhustenkin. Kun keskustan läpiajava liikenne ohjataan Esplanadeille ja muille autoliikenteen pääreiteille, läpiajoliikenne vähenee pienemmillä asuin- ja tonttikaduilla.
Kaupunki haluaa lisätä katupuiden ja muun katuvihreän määrää keskustassa. Suunnitelmaluonnoksissa on selvitetty mahdollisia kohteita tähän. Esimerkiksi Kluuvikadulla ja Mikonkadulla olisi mahdollista lisätä katupuita ja julkisia istuskelupaikkoja sekä laajentaa terasseja. Yliopistonkatu muutettaisiin pihakaduksi, jolloin kadulla olisi edelleen mahdollista liikkua autolla, mutta sinne voitaisiin lisätä istuskelupaikkoja ja matalia istutuksia.
Esplanadin poikittaisliikenteen sujuvoittamiseksi suunnitelmaluonnoksissa ehdotetaan, että Fabianinkatu katkaistaan autoliikenteeltä Esplanadin puiston välillä. Pohjois- ja Eteläesplanadin poikkikaduille lisättäisiin ylijatkettuja jalkakäytäviä, mikä myös selkeyttäisi Esplanadien roolia pääverkkona. Kaartinkaupungin katuja, kuten Ludviginkatu, Rikhardinkatu ja Kasarmikatu, voitaisiin muuttaa yksisuuntaisiksi, jotta läpiajo Kaartinkaupungin kautta ei olisi houkuttelevaa ja alueen asuinkaduilla olisi rauhallista liikkua ja asua. Suunnitelmassa esitetään, että Unioninkatu muutettaisiin kaksisuuntaiseksi Aleksanterinkadun ja Pohjoisesplanadin välillä, jolloin se olisi myös selkeämpi osa autoliikenteen pääverkkoa. Yhdessä suunnitelmavaihtoehdossa esitetään muutoksia myös Erottajankadulle ja Pienelle Roobertinkadulle, jotta myös näiden katuosuuksien viihtyisyys paranisi ja alueet liittyisivät vahvemmin osaksi käveltävää keskustaa.
Suunnitelmaluonnoksista keskustellaan pop up -toimistoissa
Kaupunkilaisten on mahdollisuus keskustella Kluuvin ja Kaartinkaupungin liikenne- ja kaupunkitilasuunnitelmista suunnittelijoiden kanssa loka-marraskuussa. Hankkeen suunnitelmiin voi tutustua myös verkossa osoitteessa hel.fi/kluuvi-kaartinkaupunki-katutilat.
Pop up -toimistot ovat auki seuraavasti:
- 27.–28.10.2025 klo 16–18 Rikhardinkadun kirjasto, kokoustila Ture, Rikhardinkatu 3
- 6.11.2025 klo 16.30–19 Helsingin yliopiston Porthania-rakennus, Urbarium-tila, 1. kerros, Yliopistonkatu 3
Suunnittelu on aloitettu keväällä 2025, jolloin teetettiin helsinkiläisille ja alueen yrityksille otannalla tehty verkkokysely. Tämän lisäksi alueen asukkaille, yrityksille ja muille toimijoille järjestettiin keskustelutilaisuuksia huhti–toukokuussa 2025. Suunnitelman on määrä valmistua keväällä 2026, jolloin se viedään kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi. Kampin alueen vastaava suunnitelma käynnistyy näillä näkymin vuoden 2026 aikana. Suurin osa Kluuviin ja Kaartinkaupunkiin ehdotetuista muutoksista olisi mahdollista toteuttaa 2030-luvun alkupuolella, esimerkiksi Esplanadien vesihuoltosaneerauksen yhteydessä.
Kaivokadun kaavaehdotus on tulossa nähtäville marraskuun puolivälissä. Kaivokadun suunnitelmia esitellään asukastilaisuudessa 20. marraskuuta kaupungintalon tapahtumatorilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Kluge
Liikenneinsinööri
kaupunkiympäristön toimiala
Liikenne- ja katusuunnittelu
puh. 09 310 21337
henna.kluge@hel.fi
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 3.9.20263.9.2026 18:13:22 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 3.9.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 17.9.2026.
Nya planer för Rönninge3.9.2026 11:04:56 EEST | Pressmeddelande
Detaljplaneändringen för den södra delen av Rönninge framskrider. Tre alternativa planutkast har tagits fram för området. Parkplanen för Rönndalen får intryck av områdets naturhistoria och istidens formationer.
Pihlajiston alueelle uusia suunnitelmia3.9.2026 11:04:56 EEST | Tiedote
Pihlajiston eteläosan asemakaavan muutos etenee. Alueelle on laadittu kolme vaihtoehtoista luonnossuunnitelmaa. Pihlajalaakson puistosuunnitelma saa vaikutteita alueen luonnonhistoriasta ja jääkauden muodostelmista.
Helsingfors utredde vilka metoder som effektivast ökar användningen av friktionsdäck3.9.2026 08:53:20 EEST | Pressmeddelande
Att minska användningen av dubbdäck är en viktig åtgärd i bekämpningen av gatudamm. I Helsingfors har man gradvis lyckats öka andelen friktionsdäck genom informationskampanjer och ett försök med förbud mot dubbdäck. Dubbdäcksavgifter och -förbud har varit de effektivaste åtgärderna i de övriga nordiska länderna. Den nuvarande lagstiftningen i Finland tillåter inte avgifter.
Helsinki selvitti vaikuttavimpia keinoja lisätä kitkarenkaiden käyttöä3.9.2026 08:53:20 EEST | Tiedote
Katupölyn torjumiseksi nastarenkaiden käytön vähentäminen on tärkeää. Helsingissä kitkarenkaiden osuutta on saatu vähitellen kasvatettua viestinnän ja nastarengaskieltokokeilun avulla. Vaikuttavimpia keinoja muissa Pohjoismaissa ovat olleet nastarengasmaksut ja -kiellot. Suomen nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista maksujen keräämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme