MTK ja Sahateollisuus ry: Komission esitys metsäkatoasetuksesta jälleen epäonnistunut
25.10.2025 07:00:00 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Viime vuosien aikana metsäsektorilla on vallinnut suuri epävarmuus metsäkatoasetuksen takia. Alun perin hyväksytty asetus oli niin epäselvä, että lainvalmistelijat eivät itse tienneet, miten asetusta tulisi käytännössä noudattaa. Komissio onkin joutunut laatimaan asetuksesta useita laaja-alaisia ja monesti epäselviä tulkintaohjeita toimijoille.

Kuluneen viikon aikana metsäkatoasetuksen valmistelu on saanut entistä oudompia piirteitä. Hieman sen jälkeen, kun Euroopan komissio ensin kertoi asetuksen siirtymisestä vuodella, komissio päätti perua ajatuksensa. Komissio julkaisi 21.10.2025 ehdotuksen metsäkatoasetuksen toimeenpanon näennäisestä yksinkertaistamisesta. Uusi esitys ei ole tuomassa helpotusta metsänomistajille tai sahateollisuudelle. Näin ollen MTK ja Sahateollisuus ry suhtautuvat komission ehdotuksiin kriittisesti.
Vaikka metsäkatoasetuksen tavoite – globaalin metsäkadon torjuminen – on tärkeä ja kannatettava, itse asetus on toimimaton. Se lisää byrokratiaa vastuullisesti toimiville metsänomistajille ja sahateollisuudelle. Lisäksi se nostaisi pysyväisluontaisesti kustannuksia. Nyt esitetyt muutokset ovat näennäisiä.
"Metsäkatoasetus luo turhan byrokratian vastuullisille metsänomistajille ja yrittäjille. Komission muutosesitykset ovat näennäisiä, eivätkä tuo mitään käytännön helpotusta suomalaisille metsänomistajille”, MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola kommentoi.
MTK ja Sahateollisuus ry esittävät, että Suomen ei tulisi hyväksyä esitystä. Päinvastoin Suomen tulee ajaa metsäkatoasetuksen merkittävää ja tosiasiallista keventämistä. Lisäksi Suomen pitää nostaa esiin se, että koko metsäkatoasetus tulisi kaataa.
"Valmistelu on ollut poukkoilevaa ja valitettavan heikkotasoista. Sahateollisuuden yrityksille metsäkatoasetus ei tuo hyötyjä. Byrokratia kasvaa ja kustannukset nousevat. Järkevin vaihtoehto olisi kaataa koko asetus”, Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto toteaa.
Komission suunnitelmat ovat herättäneet voimakasta turhautumista laajasti ympäri Euroopan metsänomistajissa ja sahateollisuuden yrityksissä. Euroopan unionin tulisi keskittyä luomaan kestävää kasvua ja kilpailukykyä, ei turhaa byrokratiaa.
Lisätiedot:
Marko Mäki-Hakola, MTK, metsäjohtaja, marko.maki-hakola@mtk.fi, 040 502 6810
Tino Aalto, Sahateollisuus ry, toimitusjohtaja, tino.aalto@sahateollisuus.com, 050 574 8713
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Puinnit etenevät sateiden lomassa – viljasadosta odotetaan lähelle tavanomaista9.9.2026 08:41:33 EEST | Tiedote
Pellolla etenevä puimuri on varma syksyn merkki. Sadonkorjuu on nyt käynnissä eri puolilla Suomea, mutta puintien etenemisessä on suuria alueellisia eroja. Sateet ovat paikoin keskeyttäneet töitä, ja poutapäiviä tarvitaan erityisesti lakoontuneiden kasvustojen korjaamiseen. Tähän mennessä puidun viljan määrä ja laatu ovat olleet monilla alueilla pääosin hyviä.
Pohjoismaisten metsänomistajien yhteinen ääni vahvistuu NSF:n juhlavuonna4.9.2026 11:35:26 EEST | Tiedote
Pohjoismaisten metsänomistajien yhteistyöjärjestö Nordic Family Forestry Alliance (NSF) kokoontui vuosikokoukseen Norjassa. Tämän vuoden kokous oli erityinen, sillä NSF täyttää jo 80 vuotta.
MTK ja SLC komissaari Várhelyille: EU:n palkittava ennaltaehkäisyä ja varmistettava reilu kilpailu3.9.2026 14:54:19 EEST | Tiedote
MTK ja SLC tapasivat terveys- ja eläinten hyvinvoinnista vastaavan EU-komissaarin Olivér Várhelyin tämän Suomen-vierailun yhteydessä. Järjestöt korostivat tapaamisessa, että Euroopan eläinterveyttä, eläinten hyvinvointia ja ruokaturvaa voidaan kehittää tehokkaimmin ennaltaehkäisyn kautta. EU:n on varmistettava tasapuoliset pelisäännöt tuontituotteille.
MTK kiittää, että hallitus ottaa ASF-kriisin torjunnan vakavasti1.9.2026 21:54:52 EEST | Tiedote
MTK pitää erittäin tärkeänä, että hallitus budjettiriihensä yhteydessä vakuutti sitoutuneensa Afrikkalaisen sikaruton (ASF) nopeaan torjuntaan ja varaavansa siihen riittävät resurssit. Taudin tehokas torjunta on välttämätöntä kotimaisen ruoantuotannon, eläinterveyden sekä laajasti suomalaisten normaalin arjen turvaamiseen. ASF-kriisin vaikutukset eivät rajaudu vain sikatalouteen.
Oikeudellinen arvio: Suomella on merkittävä liikkumavara ennallistamisasetuksen toimeenpanossa31.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen ei tarvitse tyytyä ennallistamisasetuksen tiukimpaan mahdolliseen tulkintaan, toteaa tuore oikeudellinen arvio. Sen mukaan kansallista liikkumavaraa on ja sitä voidaan hyödyntää laajasti ilman, että Suomi vaarantaa EU-oikeuden velvoitteiden toteutumisen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme