SDP:n Lauri Lyly: Työnantajien vastuuta työntekijöiden osaamisesta on lisättävä
25.10.2025 09:15:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Työnantajien on otettava nykyistä enemmän vastuuta siitä, että työntekijöiden osaaminen on ajan tasalla, vaatii SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly. Työelämä muuttuu ja esimerkiksi teknologia kehittyy niin valtavaa vauhtia, että jokaisen ihmisen pitää pystyä kehittämään omaa osaamistaan jatkuvasti. Tämä ei kuitenkaan voi olla vain ihmisten omalla vastuulla, vaan myös työnantajien on otettava tästä nykyistä enemmän vastuuta.

- On niin yritysten kuin yhteiskunnan etu varmistaa, että työntekijöiden osaaminen on ajan tasalla ja että omaa osaamista on mahdollista päivittää työn ohessa. Jos työntekijöiden osaaminen on vanhentunutta tai puutteellista, yritykset eivät löydä tarvitsemaansa työvoimaa, innovaatioita ei synny eikä tuottavuus parane.
- Työntekijöiden osallistuminen työantajan maksamiin koulutuksiin väheni merkittävästi koronapandemian aikana, eikä määrässä ole vieläkään saavutettu pandemiaa edeltänyttä tasoa. Työntekijöistä 43 prosenttia kertoi vuonna 2024 osallistuneensa työnantajan maksamaan koulutukseen viimeisen vuoden aikana. Suomi on jäämässä selvästi alle EU-maiden keskiarvon, kun verrataan, miten suuri osuus yritysten työvoimakustannuksista menee koulutukseen. Tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia Suomen kilpailukyvylle pitkällä tähtäimellä.
Erilaisten koulutusmahdollisuuksien tarjoaminen työntekijöillä vaatii työnantajalta konkreettisia panostuksia. Työntekijöiden osaamistason nosto lisää pidemmässä juoksussa myös yritysten tuottavuutta ja on hyödyksi yritysten muutostilanteissa.
- Työnantajan vastuuta huolehtia työntekijöiden osaamistasosta tulee vahvistaa lakisääteisesti ja työntekijöiden osaamisen kehittämisen tulee olla myös nykyistä vahvemmin yritystukien ehtona, Lyly sanoo.
Moni työntekijä haluaa ylläpitää ja päivittää omaa osaamistaan työsuhteen aikana. Työelämän kasvavat vaatimukset tarkoittavat usein sitä, että opiskelu työn ohessa ei ole mahdollista. Myös taloudellisesti se on erittäin vaikeaa, koska Orpon hallitus poisti aikuiskoulutustuen, toteaa Lyly.
- Työntekijän oikeutta opiskella työajalla tulee laajentaa ja työaikajoustoja lisätä, jotta työnteon ja opiskelun yhdistäminen on helpompaa. Työpaikoilla tulisi ottaa käyttöön työntekijöiden osaamiskartoitukset, jotka auttavat havaitsemaan puutteita, tulevia tarpeita ja lisäämään osaamistasoa suunnitelmallisesti. Aineettoman pääoman, eli osaamisen kartoittamisen, tulisi olla yhtä tärkeä osa yritysten raportointia kuin tilinpäätöksen tekeminen aineellisesta pääomasta, kuten koneista ja laitteista.
Myös työttömien kouluttautumismahdollisuuksia pitää lisätä.
Myös työttömäksi jäävien oikeutta oman osaamisen päivittämiseen tulee vahvistaa, jotta työttömyysjakso jää mahdollisimman lyhyeksi. Erityisesti työttömien kouluttautumista työvoimapula-aloille ja -ammatteihin pitäisi lisätä, sanoo Lyly.
- Yli 55-vuotiailla on jo nyt oikeus muutosturvakoulutukseen, joka mahdollistaa kouluttautumisen silloin, kun työntekijä tulee irtisanotuksi tuotannollisista tai taloudellisista syistä. Oikeus muutosturvakoulutukseen tulisi laajentaa koskemaan kaikkia ikäluokkia, jotta vanhentunut tai puutteellinen osaaminen ei ole este uuden työn löytämiselle, Lyly ehdottaa.
SDP:n työryhmät ovat analysoineet kymmentä yhteiskunnallista ilmiötä, joihin politiikan pitää pystyä vastaamaan tulevaisuudessa.
Työelämän epävarmuuden ja taloudellisen eriarvoisuuden kasvamiseen perehtyneen työryhmän raportin voit lukea täältä:
https://www.sdp.fi/uusi-ohjelmatyo/tyoelaman-epavarmuus-ja-taloudellinen-eriarvoisuus-lisaantyvat/
Yhteyshenkilöt
Lauri LylyKansanedustaja
Puh:050 385 5744lauri.lyly@eduskunta.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Pia Hiltunen: Pisa-tulokset vaativat puuttumista oppimisen juurisyihin?8.9.2026 15:25:59 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA-tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaamisen suunta on edelleen huolestuttava. SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen ja luokanopettaja Pia Hiltunen peräänkuuluttaa konkreettisia toimia perustaitojen ja oppimisen edellytysten vahvistamiseksi.
SDP:n Harakka: Kotitalouksien sähkölle on saatava hintatakuu8.9.2026 12:52:16 EEST | Tiedote
-Paljon sähköä kuluttavat investoinnit, esimerkiksi datakeskukset, eivät saa kasvattaa kotitalouksien sähkölaskua. Vaikka tiedossa olevat investoinnit lisäävät toteutuessaan sähkön kokonaiskulutusta vain noin viisi prosenttia, on varmistettava, etteivät ne aiheuta tai pahenna hintapiikkejä, sanoo kansanedustaja Timo Harakka (sd).
SDP:n Haatainen: PISA-tulokset ovat vakava viesti – jokaisen lapsen oikeus oppia on turvattava8.9.2026 11:42:29 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA 2025 -tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskitasoa parempaa, mutta osaamisen pitkään jatkunut lasku on vakava huolenaihe. – Lukutaidon tulos on Suomessa nyt PISA-historian matalin. Heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmas. Tämän vuosituhannen alussa Suomi oli lukutaidon huippumaa. Nyt täytyy vakavasti pysähtyä sen äärelle, mikä on lukutaidon heikkenemisen taustalla. Lukutaito on kaiken lähtökohta, SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen korostaa.
Työttömyys ei saa pakottaa luopumaan opinnoista – SDP:n Laine-Nousimaa kysyy tutkinnon suorittamisesta työttömyysetuudella8.9.2026 11:13:34 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa on jättänyt kirjallisen kysymyksen työttömien mahdollisuuksista suorittaa tutkintoon johtavia opintoja työttömyysetuudella. Laine-Nousimaan mukaan työttömyysturvan pitää kannustaa ihmisiä sekä työn vastaanottamiseen että osaamisen kehittämiseen. Nykytilanteessa on kuitenkin vaarana, että ihminen joutuu työttömäksi jäädessään luopumaan opinnoistaan, vaikka tutkinnon voisi suorittaa loppuun työn ohessa.
SDP:n Paula Werning: Kallis tankkaus kurittaa eniten niitä, joille auto ei ole valinta8.9.2026 09:19:54 EEST | Tiedote
Polttoaineen hinnan raju nousu näkyy nyt suoraan suomalaisten arjessa. Vuodessa dieselin hinta on noussut lähes 40 prosenttia ja 95-bensiinin lähes 24 prosenttia. Kyse ei ole enää pienestä hintavaihtelusta, vaan monelle kotitaloudelle merkittävästä lisälaskusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme