Kyselyssä huolestuttava tulos: Jo joka kolmas suomalainen kokee puhelimen laskemisen pois kädestä vaikeana
27.10.2025 09:00:00 EET | DNA Oyj | Tiedote
DNA:n teettämän Digitaalinen elämä -kyselytutkimuksen mukaan netin ja puhelimen äärellä vietettyä aikaa rajoittaa 27 prosenttia suomalaisista, mikä on viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Neljättä kertaa järjestettävä Älyvapaapäivä kannustaa parkkeeraamaan älylaitteet edes hetkeksi ja pohtimaan omaa suhdettaan niihin. Älyvapaapäivää vietetään tänä vuonna marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Digitaalinen elämä -kyselyyn vastanneista 42 prosenttia oli sitä mieltä, että jatkuva digitaalisten laitteiden käyttö haittaa keskittymistä. Vaikeuksia irtautua netin ääreltä kokee 41 prosenttia, ja puhelimen poislaskemisen kokeen vaikeaksi 35 prosenttia kyselyyn vastanneista.
”Varsinkin 25–34-vuotiaat kokevat, että digilaitteet häiritsevät keskittymistä. Sen sijaan ihan nuorimmasta ikäluokasta, 16–24-vuotiaista löytyy kaikkein aktiivisimmat puhelimen ja netin käytön rajoittajat”, DNA:n vastuullisuusjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck sanoo.
Digilaitteilla vietettyä aikaa korvataan eniten muunlaisella ajanvietteellä, 60 prosenttia rajoittaneista sanoo tekevänsä näin. Tämä keino on myös kasvattanut eniten suosiota viime vuodesta. Muita suosittuja keinoja rajoittaa puhelimen tai netin parissa vietettyjä hetkiä ovat puhelimen pitäminen äänettömällä osan päivästä ja puhelimella vietetyn ajan rajoittaminen ennen nukkumaanmenoa.
”Erityisesti alle 35-vuotiaat ovat lisänneet elämäänsä muunlaista ajanvietettä ruutujen sijasta. Tämä ehkä kertoo myös eri-ikäisten erilaisesta tavasta viettää aikaansa laitteilla. Nuoremmat käyttävät puhelinta paljon viihtymiseen, sarjojen katsomiseen ja sosiaaliseen mediaan. Vanhimmassa ikäluokassa katsotaan vielä lineaarista televisiota ja soitetaan puheluita, eikä tästä ikäryhmästä koe kuin 16 prosenttia tarvetta rajoittaa netissä vietettyä aikaa”, Vilhelmiina Wahlbeck kuvailee.
”On hyvä muistaa, että älypuhelinta ja nettiä käytetään hyvin erilaisiin tarpeisiin. Digitalisoituvassa yhteiskunnassa aikaa älylaitteiden parissa menee myös asioiden hoitamiseen, eikä kaikki viihdekäyttökään ole pahasta,” Wahlbeck jatkaa.
Tutkimukseen osallistuneet uskovat, että älypuhelimen käyttäminen esimerkiksi maksamiseen sekä kodin etävalvontaan ja -hallintaan tulee kasvamaan seuraavien kahden vuoden aikana. Älyvapaapäivällä halutaankin muistuttaa nimenomaan tarkoituksenmukaisesta ja kohtuullisesta älylaitteiden käytöstä.
”Kyselyn mukaan esimerkiksi suurin osa sosiaalisen median käytöstä on hyvin passiivista. Vastaajista alle kymmenesosa julkaisee aktiivisesti itse, ja 42 prosenttia sanoo julkaisevansa vähän ja seuraavansa muiden julkaisuja”, Vilhelmiina Wahlbeck toteaa.
Pelikortit digitaitojen tueksi
Hyvät digitaidot tukevat järkevää älylaitteiden käyttöä, ja sen vuoksi DNA on luonut yhdessä PLAN International Suomen kanssa digitaitojen pelikortit. Pelikortit on suunniteltu digitaitojen harjoitteluun kouluissa, mutta niitä voi hyödyntää muissakin yhteyksissä, kuten harrastusryhmissä ja leireillä, nuorten kanssa.
”On tärkeää huolehtia, että nuorilla on riittävät taidot digilaitteiden turvalliseen ja fiksuun käyttöön. Nuorten digitaitojen osaamistaso vaihtelee, ja siksi on tärkeää tarjota heille tukea digiarjessa suunnistamiseen”, Vilhelmiina Wahlbeck sanoo.
Pelikortteja on tämän vuoden aikana jaettu jo lähes 5 500 pakkaa ensisijaisesti opetusalan ammattilaisille, ja ne ovat tavoittaneet opettajien antaman palautteen perusteella yli 57 000 oppilasta.
DNA:n yhdessä Nepa Insightsin kanssa tekemä Digitaalinen elämä -kyselytutkimus toteutettiin online-paneelissa 24.–28.3.2025. Sen tavoitteena on selvittää, miten suomalaiset käyttävät erilaisia digitaalisia palveluja sekä millaiseksi digitaalinen yhdenvertaisuus koetaan. Vuosittain toteuttavaan tutkimukseen vastasi 1 020 iältään yli 15-vuotiasta suomalaista. Tutkimus on tehty vuodesta 2013 alkaen. Lisätietoja: https://corporate.dna.fi/medialle/dnan-tutkimukset/digitaalinen-elama-2025
Lisätietoa Älyvapaapäivästä: https://corporate.dna.fi/alyvapaapaiva
Lisätietoja medialle:
johtaja Vilhelmiina Wahlbeck, viestintä, vastuullisuus ja brändin kehitys, puh. 044 040 1671, vilhelmiina.wahlbeck@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat



DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Ainakin 18 000 lasta kohtaa seksuaalista häirintää verkossa joka viikko – DNA ja Suojellaan Lapsia ry tekevät ilmiön näkyväksi Helsingin Kansalaistorilla10.9.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Ainakin 18 000 lasta kohtaa seksuaalista häirintää sosiaalisessa mediassa joka viikko Suomessa, osoittavat tuoreet tutkimusluvut. DNA ja Suojellaan Lapsia ry tekevät ilmiön näkyväksi Helsingin Kansalaistorilla 10. syyskuuta alkaen installaatiolla, joka havainnollistaa hätkähdyttävällä tavalla lapsiin verkossa kohdistuvan häirinnän mittakaavaa. Samalla halutaan tehdä kuvakaappauksesta jokaisen lapsen ja aikuisen tuntema digiturvataito, joka voi auttaa lasta hakemaan apua häirintätilanteissa.
At Least 18,000 Children Encounter Sexual Harassment Online Every Week – DNA and Protect Children Bring the Issue to Life at Helsinki's Kansalaistori Square10.9.2026 08:15:00 EEST | Press release
At least 18,000 children in Finland experience sexual harassment on social media every week, according to recent research findings. DNA and Protect Children (Suojellaan Lapsia ry) are bringing visibility to the issue with an installation at Helsinki's Kansalaistori Square starting on 10 September. The installation powerfully illustrates the scale of online harassment targeted at children. At the same time, the initiative aims to make taking screenshots a widely recognized digital safety skill for both children and adults, helping children seek support when they encounter harassment online.
DNA:n elokuun 2026 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
DNA:n elokuun kuluttajamyynnissä korostuivat Applen uusimmat iPhone 17 -sarjan puhelimet sekä koululaisten tarpeisiin hankitut edullisemmat Android-laitteet. Poikkeuksellisesti myydyimpien puhelinten listalla nähtiin laitteita vain kolmelta valmistajalta. Yritysasiakkaiden hankinnoissa suosituimpia olivat edelleen premium-luokan älypuhelimet ja kustannustehokkaat 5G-laitteet. Älykellojen puolella lasten kellopuhelimet jatkoivat vahvaa kasvuaan, ja ZTE K2 säilytti asemansa myydyimpänä laitteena jo viidettä kuukautta peräkkäin.
DNA on uusinut Itä-Pasilassa Asemapäällikönkadulla sijaitsevat vanhat satelliittiantenninsa27.8.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
DNA on uusinut Helsingin Itä-Pasilassa, Asemapäällikönkatu 3:n kiinteistön katolla sijaitsevat vanhat satelliittiantenninsa. Antennit olivat palvelleet jo vuosikymmeniä ja tulleet teknisen käyttöikänsä päähän. Niiden uusiminen oli tarpeen käyttöturvallisuuden ja nykyisten teknisten vaatimusten näkökulmasta.
DNA mukana Jokereiden uudella matkalla teknologia- ja kasvukumppanina19.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA ja Jokerit aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on rakentaa uuden sukupolven urheilu- ja asiakaskokemusta. Yhteistyön myötä Jokerit keskittää tietoliikennepalvelujaan DNA:lle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme