Espoossa kokeillaan uutta tapaa järjestää taidekasvatusta päiväkodeissa
27.10.2025 12:00:00 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Espoon kaupunki kokeilee uutta tapaa järjestää taidekasvatusta kaupungin päiväkodeissa toimintavuoden 2025–2026 aikana. Taidekasvatusta järjestetään 5-vuotiaille lapsille yhteensä 60 Espoon kaupungin päiväkodissa kaikilla Espoon suuralueilla. Kaupunki pyrkii kokeilun avulla tuomaan eri taiteen alojen pedagogien toteuttaman taidekasvatuksen mahdollisimman monen lapsen saataville.

Taidekasvatuksen kokeilu käynnistyy lokakuun lopussa yhteensä 15 päiväkodissa, ja 45 päiväkodissa kokeilu alkaa myöhemmin talven tai kevään aikana. Opetusta järjestetään vuonna 2020 syntyneille lapsille kahdeksan viikon jaksoissa, ja lapset osallistuvat taidekasvatukseen osana päiväkotipäivää. Kokeilulla tavoitetaan noin 1000 lasta. Jokaiselle päiväkodille on valittu yksi opetettava taidelaji. Kaikkiaan opetettavia taidelajeja on yhteensä seitsemän: kuvataide, käsityö, musiikki, tanssi, sirkus, teatteri, sanataide. Opetus on perheille maksutonta.
Nyt käynnistyvässä kokeilussa halutaan mahdollistaa taidepedagogien ohjaama, syventävä taidekasvatusjakso mahdollisimman monelle 5-vuotiaalle lapselle. Taidekasvatus antaa lapsille valmiuksia taiteelliseen ilmaisuun, luovuuteen ja rikastaa päiväkotien itse järjestämää taidekasvatusta. Taidekasvatus tutkitusti vahvistaa myös esimerkiksi lapsen kielenkehitystä ja motorisia taitoja. Tavoitteena on, että toiminta laajenee tulevaisuudessa kaikkiin kaupungin päiväkoteihin.
“Tämä kokeilu on yksi keino, jolla lähdemme toteuttamaan uuden Espoo-tarinan tavoitetta Espoosta lasten ja nuorten pääkaupunkina. Luovat taidot ovat merkittävässä osassa siinä, että jokainen lapsi voi onnistua ja yltää parhaimpaansa.” kertoo kulttuuripäällikkö Tiina Kasvi.
Taidekasvatuskokeilun toteuttavat yhteistyössä Espoon kulttuuripalvelut, suomenkielinen varhaiskasvatus, ruotsinkieliset sivistyspalvelut ja kahdeksan Espoossa toimivaa taiteen perusopetuksen oppilaitosta.
Nyt alkavan taidekasvatuskokeilun lisäksi jo vuodesta 2019 toiminnassa ollut Kulttuurikurkkaus-toimintamalli jatkuu uuden kokeilun rinnalla. Kulttuurikurkkaus tuo taiteen ja kulttuurin ammattilaisia säännöllisesti vierailulle päiväkoteihin. Myös taiteen perusopetuksen oppilaitokset järjestävät maksullista taiteen perusopetusta osassa päiväkoteja.
Tämä tiedote on julkaistu espoo.fi-sivustolla myös ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Projektisuunnittelija Ellinoora Knuuttila
ellinoora.knuuttila@espoo.fi
p. +358 40 6369 865
Viestintäasiantuntija Kirsi Kähkönen
kirsi.kahkonen@espoo.fi
p. +358 40 6365 986
Kulttuurin tulosyksikkö vastaa Espoon kulttuuritarjonnasta ja kulttuuriprofiilista. Tulosyksikköön kuuluu viisi palvelualuetta: kaupunginkirjasto, kaupunginmuseo, kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta, kulttuurin edistäminen ja kumppanuudet ja sekä kulttuuritalot ja -palvelut.
www.kulttuuriespoo.fi | www.espoo.fi/kulttuuri
#KulttuuriEspoo @kulttuuriespoo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kaupunginhallitus: Vuoden toinen osavuosikatsaus7.9.2026 17:02:20 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto merkitsee vuoden 2026 toisen osavuosikatsauksen sekä Espoon kaupungin konserniraportin tammi-kesäkuu 2026 tiedoksi.
Elinkeino- ja kilpailukykyjaoston päätöksiä 7.9.20267.9.2026 11:58:13 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto varasi alueen Nöykkiöstä päivittäistavarakaupan suunnittelua varten ja vuokrasi Haukilahden satamasta alueen Espoon Meripelastajat ry:lle. Jaosto jätti pöydälle liikekeskustontin myynnin Kivenlahden metrokeskuksesta sekä luovutus- ja rakentamiskelpoisten tonttien ja alueiden varausmaksuperiaatteet.
Espoon kulttuurisyksyn parhaat menovinkit7.9.2026 11:03:07 EEST | Tiedote
Espoon kulttuurisyksyn helmiä ovat Näyttelykeskus WeeGeen 20-vuotisjuhlat, Tapiola Sifoniettan runsas konserttitarjonta ja konserttisalien keikat. Lapsiperheille on tarjolla teatteria, jazzia ja omat festarit marraskuussa.
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver klimatförändringens effekter i norr3.9.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver ur en falks synvinkel hur klimatförändringen påverkar naturen, näringar och lokalbefolkningens liv i norr. Utställningen visas i Naturens hus Villa Elfvik 9.9–8.10.2026.
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisessa3.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa haukan näkökulmasta, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisen alueen luontoon, elinkeinoihin ja paikallisten ihmisten elämään. Näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 9.9.-8.10.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
