Vaasa tähtää hiilineutraalin energian mallikaupungiksi
28.10.2025 10:07:52 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasa on käynnistänyt Nordic Energy Capital -hankkeen, jonka tavoitteena on tehdä kaupungista hiilineutraalien energiaratkaisujen mallikaupunki. EU-rahoitteisessa hankkeessa vahvistetaan alueen roolia puhtaan siirtymän edelläkävijänä: ratkaisuja testataan myös muissa eurooppalaiskaupungeissa.

Vaasan kaupungin johtama Nordic Energy Capital -hanke on siirtynyt toteutusvaiheeseen 1. lokakuuta. Toteutusvaiheen alussa on käynnistetty simulaatiotyö, jossa mallinnetaan Vaskiluodon energiajärjestelmää ja kehitetään ratkaisuja entistä tehokkaampaan ja vähäpäästöisempään energiankäyttöön. Simulaatioiden avulla voidaan testata ja suunnitella uusia tapoja hyödyntää sähköä ja lämpöä yhdessä sekä lisätä energian käytön tehokkuutta kaupungeissa.
Nelivuotinen hanke (2025–2029) on osa Euroopan komission European Urban Initiative (EUI) -ohjelmaa. Kokonaisbudjetti on 5,39 miljoonaa euroa, josta EU:n rahoitusosuus on 4,31 miljoonaa euroa.
– Nyt siirrymme suunnittelusta tekemiseen. On hienoa päästä näyttämään, miten Vaasassa kehitetyt ratkaisut voivat tukea koko Euroopan vihreää siirtymää, kertoo Vaasan kaupungin strategiapäällikkö Suvi Aho.
Tietoon perustuvia ratkaisuja ja osallistavaa energiakehitystä
Hanke tukee Vaasan kaupungin asettamaa Hiilineutraali Vaasa 202X -tavoitetta luomalla uudenlaisia, tietoon perustuvia ja osallistavia ratkaisuja energian käyttöön ja lämmön hyödyntämiseen. Samalla pyritään lisäämään kaupunkilaisten ymmärrystä energiasta.
Tavoitteen saavuttamiseksi Vaskiluodossa rakennetaan digitaalinen kaksonen, eli tarkka virtuaalinen malli, joka mahdollistaa sähkö- ja lämpöjärjestelmien yhteistoiminnan testauksen ja optimoinnin. Samalla kehitetään satelliitti- ja mittaustietoon perustuva energiatehokkuusmalli.
– Kehitämme myös asukkaiden osallistumista tukevia työkaluja, kuten interaktiivista energiaportaalia ja syvennämme Vaasan ainutlaatuista energiakoulutuspolkua, Aho sanoo.
Vaasan ratkaisuista mallia Euroopan kaupungeille
Nordic Energy Capital -hankkeen ratkaisuja testataan ja sovelletaan myös muissa eurooppalaisissa kaupungeissa osana EU:n oppimisverkostoa. Mukana ovat Uumaja (Ruotsi), Alcalá de Guadaíra (Espanja) ja Fyli (Kreikka), jotka edustavat erilaisia kaupunkialueita: pohjoista ilmastoneutraalia kaupunkia, eteläistä teollisuuskeskittymää ja välimerellistä esikaupunkialuetta.
Yhteistyö perustuu kaupunkien omaan kiinnostukseen kehittää paikallisia energiaratkaisuja ja osallistua yhteiseen oppimisprosessiin. Hankkeen aikana suunnitellaan, miten Vaasan kehittämät ratkaisut voidaan soveltaa kunkin kaupungin tarpeisiin.
– Vaasa ei tee tätä vain itselleen, vaan koko Euroopalle. Tavoitteemme on jakaa käytännön ratkaisuja, jotka auttavat muitakin kaupunkeja kohti hiilineutraaliutta, Aho summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Strategiapäällikkö Suvi Aho
suvi.aho@vaasa.fi, puh. 050 326 8877
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Den nya gång- och cykelbron till Vasklot har öppnats11.9.2026 14:17:55 EEST | Pressmeddelande
Den nya gång- och cykelbron till Vasklot har nu öppnats för trafik. Även farleden mellan Fiskstranden och Inre hamnen är åter i normal användning.
Vaskiluodon uusi kävely- ja pyöräilysilta on avattu11.9.2026 14:17:05 EEST | Tiedote
Vaskiluodon uusi kävely- ja pyöräilysilta on nyt avattu liikenteelle. Myös Kalarannan ja Sisäsataman välinen veneväylä on jälleen normaalisti käytössä.
Simtävlingarna medför ändringar i simhallens öppettider under hösten11.9.2026 10:17:28 EEST | Pressmeddelande
Vasa simhall stänger undantagsvis redan kl. 15.00 för allmänheten söndag 13.9 på grund av simtävlingar. Under hösten ordnas flera simtävlingar som påverkar simhallens öppettider.
Uintikilpailut aiheuttavat muutoksia uimahallin aukioloaikoihin syksyllä11.9.2026 10:15:41 EEST | Tiedote
Vaasan uimahalli suljetaan uintikisojen vuoksi yleisöltä sunnuntaina 13.9. poikkeuksellisesti jo klo 15.00. Syksyn aikana järjestetään useita uintikisoja, jotka vaikuttavat uimahallin aukioloaikoihin.
Hur förbereda sig för att bo på äldre dagar? Öppet evenemang i Vasa11.9.2026 09:01:00 EEST | Pressmeddelande
I Vasa ordnas ett för alla öppet evenemang: Bli äldre och förutse boendebehov. Vid evenemanget ges praktisk information om boende för seniorer, om att förutse boendebehov samt om tjänster och understöd för boende.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme